9.2.2024 Saame-viikko Rovastinkankaan koulun eskarissa

Rovastinkankaan koulun eskarissa vietettiin tällä viikolla perinteeksi muodostunutta Saameviikkoa. Tänä vuonna teema laajeni lasten toiveesta upeaksi projektiksi, joka kantaa kesään saakka. 

Aloitimme projektin tutustumalla Suomen ja pohjoismaiden karttaan ja tutkimalla, minne saamelaisalueet sijoittuvat kartalla. Luimme paljon saamenkielellä kirjoitettuja, mutta suomeksi käännettyjä lastenkirjoja herättämään lapsilla mielenkiinto tutkia saamelaisuutta ja oppia uutta. Satuhetkillä tutuiksi tulivat Nietos ukko, Tiuku, Auringon tuli, Takaisin taivaalle, Luohtojärven maailma ja moni muu upea teos. Näitä ja monia muita kirjoja eskarilaiset esittelivät ja lukivat innoissaan myös nelosluokan kummeillemme.
 
Tutkimme saamelaisalueiden luontoa, kasveja ja eläimiä kirjoista, netin avulla ja luontodokumenteista. Saamen perinteisiin ja esimerkiksi tekstiileihin ja kansallispukuihin pääsimme tutustumaan Siida- museon virtuaalinäyttelyssä, Oktavuohta- sivuilla sekä Lapin kirjaston Bumba-oppimateriaalipaketin avulla. Saamen musiikkia olemme kuunnelleet, soittaneet ja laulaneet perinteisestä joiusta aina räppiin. Tutkimme Saamen käsitöiden värimaailmaa ja harjoittelimme suopunkisolmeilua sekä huovutusta. Lapsia kiinnosti kovasti eri saamelaisalueiden kansallispukujen kauniit korut, eli riskut ja he suunnittelivatkin omat riskut ja valmistivat ne.
 
Saamen kieleen sukelsimme iioppi / saame- digimateriaalin avulla. Lapset pääsivät yksin ja parin kanssa tutkimaan eri aihealueiden sanastoja ja sanontoja sekä harjoittelemaan tervehdyksiä. Materiaalissa on mukana myös tehtäviä, joita voi tehdä edeten omaan tahtiin.

Lapsilla heräsi mielenkiinto tutkia, missä on Suomen pohjoisin eskariluokka ja yhdessä tutkimalla se löytyikin Nuorgamista. Tutkimme reittihaulla Oriveden ja Nuorgamin välisen etäisyyden ja laskimme miten kauan matka sinne kestää. Kirjoitimme yhdessä Nuorgamin eskariin postia ja esitimme toiveen yhteistyöstä. Tästä saikin alkunsa upea projekti, jossa sekä lapset että me kasvattajat olemme innolla mukana. Lähetämme perinteistä kirjepostia sekä sähköpostia, videoita ja viestejä eskarilaisille ja he meille. Yhdessä seuraamme kevään etenemistä ja eskarilaisten kasvua koululaisiksi.
 
Nuorgamin eskarit opettivat meille aakkoset saameksi sekä talvilintujen nimiä. Pääsimme myös kurkkaamaan, millaista heidän välitunnillaan näytti. Esittelimme heille meidän laskiaisen viettoa ja kerroimme, mitä olemme heidän kulttuuristaan oppineet. 

Aikomuksenamme on pitää esimerkiksi yhteisiä musahetkiä molempien luokkien kesken Teamsin välityksellä.
Me kasvattajat iloitsemme siitä, miten rohkeasti ja avoimin ja uteliain mielin nämä pienet eskarilaiset haluavat tutustua maailmaan, uusiin kulttuureihin ja kieliin ja tavata uusia ihmisiä, niin ulkomailla kuin Suomessakin. Tästäkin projektista jää meille kaikille hyviä eskarimuistoja ja ehkäpä ystäviä koulupolkua yhdessä kulkemaan siellä 1142 kilometrin päässä meistä.
 
Tanja