18.3.2024 Syrjinnänvastainen viikko yhteiskoululla

Syrjinnänvastaisen viikon tarkoitus on hyvin tärkeä ja saa siksi paljon painoarvoa, aikaa ja näkyvyyttä yhteiskoulun kouluarkeen useampanakin päivänä, oppitunneilla ja / tai välitunneilla. Näin otamme kantaa ja pyrimme vaikuttamaan myös meidän koulussa syrjintään, vihapuheeseen, ulkopuolelle jättämiseen ja muuhun kiusaamiseen.

Oriveden yhteiskoulun yhteisöpedagogi on tehnyt viime aikoina yhteistyötä Vihreä Lippu -vastaaopettaja Marjon ja agenttitehtävissä työskentelevien nuorien kanssa, joita iloksemme on ollut läpi vuosiluokkien mukava joukko. Oppilaiden kanssa on viime viikolta alkaen mm. jaettu koululle syrjinnän vastaista materiaalia ja infoa, erilaisia julisteita, toisaalta antirasismista ja voimaannuttavaakin sisältöä. On myös työstetty aamunavausta ja suunniteltu välituntiohjelmaa viikolle. 

Henkilökunnan huoneeseen on myös jaettu viikkoon kytkeytyvää erilaista materiaalia, jota saa viedä omaan luokkaan, tai hyödyntää muuten. 

Viikon 12 ohjelmaa:

Mm. rasismiin puuttuminen ja yhdenvertaisuuden edistäminen, jotka myös edellytyksiä koko koulun hyvinvoinnille ja yhteisöllisyydelle.

*Tiistaina: Kampanja syrjintää ja rasismia vastaan koulun piha-alueella (kuin hiljainen mielenosoitus tai kannanotto, sloganeita esillä..)

Tähän kytkeytyy arvonta ja pienet palkinnot osallistujien kesken: "äänestä paras slogan" , päivän ensimmäinen välkkä klo 9.15 alkaen ja mahdollisesti toinen välkkä 10.45 alkaen.

*Torstaina: Ennakkoluulojen-roskikset. Kirjoita oma tai omia ennakkoluulojasi, joista olet valmis luopumaan ja heitä ne menemään. Kiertelemme roskisten kanssa pihassa. Torstai on viikolta varsinainen kansainvälinen rasisminvastainen päivä. Päivän ensimmäinen ja toinen välkkä.

*Keskiviikkona: hyvän mielen viestien & kehujen & vahvuuksien viestit liikkeelle! 

*Perjantaina: Tietovisa liittyen yhdenvertaisuuteen! Kertausta koko viikon aiheista, joita nostettu koululla viikon aikana. Pienet palkinnot parhaimmin vastanneille.