Jos huoli herää

Kun lapsen oppiminen, muut taidot tai käytös huolettavat

Pienestäkin huolesta kannattaa olla heti yhteydessä lapsen esikoulu- tai luokanopettajaan. Myös opettaja ottaa yhteyttä kotiin, mikäli esikoulussa tai koulussa jokin asia ei suju tai vaatii tavallista enemmän harjoittelua. Esimerkiksi käytös saattaa oppilaalla olla koulussa hyvinkin erilaista kuin kotona tai kotona voi olla hankaluuksia tarttua läksyjen tekemiseen, vaikka koulupäivän aikana lapsi tekisikin ahkerasti töitä.

Etenkin käytökseen liittyvissä haasteissa on usein apua siitä, että opettaja ja huoltajat tekevät hyvää yhteistyötä. Lapsen käytökseen on iso vaikutus sillä, että lapsi tietää tiedon kulkevan ja aikuisten olevan "samalla puolella".

Kannattaa muistaa, että lukemisen, kirjoittamisen tai matematiikan taitojen osalta lapset kehittyvät hyvin eri tahdissa. Joku voi osata lukea jo esikouluun tullessaan kun toinen vasta tutustuu ensimmäisiä kertoja kirjainten muotoihin ja äänteisiin. Lasta ei kannata verrata muihin, vaan antaa hänelle aikaa oppia omassa tahdissaan. Myöskin aikaisessa vaiheessa lukemaan oppinut lapsi tarvitsee kannustusta lukutaidon kehittämiseen. Esikoulu ja alkuopetusikäisellä lapsella motivaatio on ratkaisevassa merkityksessä kaikessa oppimisessa ja siksi etenkin kotona harjoittelu on hyvä tehdä leikin varjolla ja kannustaen.

Tuen portaat
Oppimisen haasteissa oppilas voidaan tarvittaessa yhteistyössä koulun ja kodin kanssa siirtää tehostettuun tukeen. Tehostettuun tukeen siirryttäessä oppilaalle tehdään oppimissuunnitelma, johon kirjataan hänelle tarjottava jatkuva tuki.

Jos tehostettu tuki ei riitä, voidaan oppilaan oppiaineisiin liittyviä tavoitteita yksilöidä juuri hänelle sopiviksi. Tällöin siirrytään erityiseen tukeen. Tämä tehdään myös tiiviissä yhteistyössä koulun ja kodin välillä. Tällöin oppilaalle laaditaan henkilökohtainen oppimisen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS).

Tarvittaessa tuen portaalta toiselle siirtyessä tehdään yhteistyötä muiden tahojen kanssa.

On tärkeää siirtyä oikealle tuen portaalle, jotta oppilaalle saadaan järjestettyä tarvittava tuki. Myös oppilaan halulle oppia uutta on tärkeää saada onnistumisen elämyksiä ja kokemusta osaamisesta. Tuen portaat myös antavat oppilaan taidoille aikaa harjaantua ja kypsyä omassa tahdissa. Joskus tukimuotoja voidaan myös purkaa, mikäli oppimisessa tapahtuu hyppäyksiä.






Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä