Kuukausi kevätjuhlaan

Kuukausi kevätjuhlaan

 

Viime koulun kuulumisia käsittelevän kirjeen kirjoittamisesta on aikaa vierähtänyt pikälti, mistä aito pahoitteluni. Nyt lukukausi 2022-2023 on kuukauden kuluttua ohi, päättäjäisjuhla ja päättötodistuksen jako yhdeksäsäluokkalisille on 3.6.2023 Areenalla. Juhlaa voi tulla seuraamaan kaksi yhdeksäsluokkalaisen läheistä. Seiska- ja kasiluokkalaiset saavat lukuvuositodistukset.

Keväällä tapahtumia on ollut. On ollut Yritysvierailupäivää, Taidetestaajia, Erasmus+ oppilasmatka Saksa Heideen ja toinen ryhmä on lähdössä Sloveniaan vielä toukokuussa. Robo-joukkue on kisaamassa Texasissa VexIQ-maailmanmestaruudesta. Kyselyitä on myös ollut kouluterveyskysely, matematiikassa kansainvälinen TIMSS-tutkimus kahdeksannen otosluokille. Laatuarviointi on kuluvalla viikolla. Kevät on sellaisessa vaiheessa, että tulevat seiskat tulevat tutustumaan kouluun ja tulevien seiskojen ilta on 16.5.2023.

Koulun tilojen suhteen vaihe 1 eli lukiorakennuksen pohjakerroksen ja ykköskerroksen tilojen remontti on valmistunut. Opetuskäyttöön ne syksyllä kuten myös oppilashuoltotilat. Vaihe 2 eli uudisrakennus nousee aikataulussa ja on vuoden päästä syksyllä käytössä. Kaluste- ja varustehankintojen suunnittelu on käynnissä.

Tsemppiä viimeiseen kuukauteen!

Olli Selin, rehtori

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä