Kirjasto
Kirjaston toiminta 2024 - 2025
Kirjastonhoitajina toimivat Reetta Niemi ja syyslukukauden Kyllikki Kiiranen.
Tavoitteena on edelleen kehittää ja monipuolistaa kirjaston käyttöä ja lisätä/pitää ennallaan lainaajamäärät sekä lisätä Kunnari-lukudiplomin käyttöä ja hankkia sen suorittamiseen soveltuvaa aineistoa eri-ikäisille oppilaille.
Kirjaston aineistoa pidetään kiinnostavana ja lukemaan motivoivana hankkimalla uuttaa ja oppilaita kiinnostavaa luettavaa painottuen Kunnari-kirjoihin.
Lukuvuoden 2022-2023 aikana Lukuhankkeen rahoituksella hankittujen kirjojen kohderyhmänä olivat yläkoulun oppilaat, etenkin pojat. Samoin hankittiin helppolukuisia ja selkokirjoja sekä luokkasarjoja.
Lukuiloa!-työryhmässä laadittiin pienimuotoisia tehtäviä ja ohjeita luokkasarjojen käsittelyyn luokassa helpottamaan opettajien työtä.
Kirjastossa on toista vuotta käytössä sähköinen, oma kirjastojärjestelmä ja kirjastokortit.
Kirjasto on auki jaksoittain ilmoitettuina aikoina. Muina aikoina kirjastoa voi käyttää ja kirjoja lainata vain opettajan ohjauksessa huomioiden samalla kirjastotilan opetuskäytön.

Kirjaston toiminta 2023/2024
Kirjastonhoitajina toimivat lukuvuonna 2023-2024 Reetta Niemi ja Kyllikki Kiiranen.
Tavoitteena on edelleen kehittää ja monipuolistaa kirjaston käyttöä ja lisätä/pitää ennallaan lainaajamäärät sekä lisätä Kunnari-lukudiplomin käyttöä ja hankkia sen suorittamiseen soveltuvaa aineistoa eri-ikäisille oppilaille.
Kirjaston aineistoa pidetään kiinnostavana ja lukemaan motivoivana hankkimalla uuttaa ja oppilaita kiinnostavaa luettavaa painottuen Kunnari-kirjoihin.
Lukuvuoden 2022-2023 aikana Lukuhankkeen rahoituksella hankittujen kirjojen kohderyhmänä olivat yläkoulun oppilaat, etenkin pojat. Samoin hankittiin helppolukuisia ja selkokirjoja sekä luokkasarjoja.
Lukuiloa!-työryhmässä laadittiin pienimuotoisia tehtäviä ja ohjeita luokkasarjojen käsittelyyn luokassa helpottamaan opettajien työtä.
Tarkoitus olisi saada oppilaiden käyttöön Jokivarren koulun oma e-kirjastojärjestelmä, jonka kehittämisen on tehtäväksi ottanut Tomi Aalto. E-kirjaston käyttöönotto edellyttää kaikkien kirjastossa olevien niteiden rekisteröimistä tietokantaan - siitä vastaa Kyllikki Kiiranen. Luettelointityöt on aloitettu 2023 keväällä.
Kirjaston aukioloajat 1.jaksolla maanantaisin klo 9.10-9.55 (Reetta) ja 13.20 - 14.05

Toimintasuunnitelma 2022 - 2023
Lukuvuoden 2022 - 2023 kirjastonhoitajana toimii Päivi Ojala. Kyllikki Kiiranen hoitaa kirjastoa hankerahoilla.
Tavoitteena on kehittää ja monipuolistaa kirjaston käyttöä ja lisätä/pitää ennallaan lainaajamäärät. Tavoitteena on lisätä Kunnari-lukudiplomin käyttöä ja hankkia sen suorittamiseen soveltuvaa aineistoa eri-ikäisille oppilaille.
Kirjaston aineistoa pidetään kiinnostavana ja lukemaan motivoivana hankkimalla uuttaa ja oppilaita kiinnostavaa luettavaa painottuen Kunnari-kirjoihin. Lisäksi on tarkoitus hankkia lisää selkokielisiä luokkasarjoja E-luokkien oppilaiden käyttöön säästöbudjetin rajoissa.
Kirjasto on auki 1. ja 3. jaksossa maanantaisin klo 11 - 12 ja perjantaisin klo 12.30 - 13.15. Lisäksi kirjasto on auki kaikille oppilaille tiistain pitkän välitunnin ajan. Toisen ja neljännen jakson aukioloajat tarkentuvat myöhemmin. Kirjastoon voi lähettää oppilaita lainaamaan ja palauttamaan aineistoa itsenäisesti kirjastotuntien aikana. Näinä aikoina myös opastan kirjaston käytössä ja aineiston löytämisessä. Muina aikoina lainaamisesta ja palauttamisesta pitää sopia Joonas Koskisen kanssa, jos hänellä on silloin opetusta kirjastoluokassa.
Tarjoamme edelleen luokanopettajille mahdollisuutta varata "kirjakasseja" oman luokan opetuksen tarpeisiin opettajan toiveiden ja oppilaiden ikätason mukaan. Toiveet haluaisimme mielellään viikkoa ennen tarvetta, jotta kassin ehtii koota ajoissa.
Järjestän halukkaille luokille ja ryhmille tiedonhankinnan ja kirjaston käytön opetusta kirjastossa ennalta sovittuina aikoina. Kirjaston esittelyn yhteyteen on mahdollista toivoa tiedonhankintatehtäviä luokille. Teen niitä tarpeen mukaan eri luokkatasoille. Kun luokat tulevat ensimmäistä kertaa kirjastoon, pidän lyhyen esittelyn aineiston lainaamisesta, palauttamisesta ym. kirjaston käytänteistä. Tänä vuonna otamme käyttöön sähköisen kirjastojärjestelmän. Se on jo luotu, mutta vaatii aineiston ja lainaajien tietojen vientiä järjestelmään, kirjojen tarroituksen sekä kirjastokorttien laatimisen.
Kirjaston ikkunoissa on vaihtuva teemanäyttely, jonka tarkoituksena on esitellä aineistoa ja innostaa oppilaita lukemaan. Ensimmäisen teeman aihe on "koulurauhaa".Lukuviikko otetaan huomioon myös kirjastossa esim. laajennettuina aukioloaikoina, jos Lukuviikolla toteutetaan Koko koulu lukee -tunti.
Kirjasto tekee tiivistä yhteistyötä Lukuiloa-työryhmän kanssa. Työryhmässä mm. laadimme luokkasarjoihin tehtäviä sekä erilaisia lukupolkuja eri-ikäisille ja -tasoisille oppilaille.
Oppilaat toimivat ikäisiään pienemmille oppilaille kirjavinkkareina Kyllikki Kiirasen opastuksella. Kyllikki Kiiranen toimii itse kirjavinkkarina yläkoululaisille syyslukukaudella.Tämä toimintatapa on todettu hyväksi lukemaan innostamisen välineeksi.
Tavoitteena on ehtiä laatia Peda.nettiin sivusto, jossa on esitelty kirjaston luokkasarjat ja kerrottu uusista hankinnoista sekä muista mahdollisista kirjaston uutisista. Myös Lukuiloa-ryhmän tuotokset siirretään Peda.nettiin.

Toimintakertomus 2021 - 2022
Kirjastoa on käytetty ja kehitetty toimintasuunnitelman mukaan.
Kirjaston vitriinissä on ollut kirjanäyttelyitä koko lukuvuoden ajan eri teemoista kaikille ikäryhmille.
Kirjalaatikoita on viety luokanopettajien luokkiin eri teemoista ja opettajien esittämistä tarpeista.
Kirjastoon on hankittu hankerahoilla (yläkoululaisille) ja koulun rahoilla (alakoululaisille) aineistoa. Uusia kirjoja on noin 700 kpl.
Kyllikki Kiiranen on pitänyt kirjavinkkauksia kaikille yläkoulun luokille lukuvuoden aikana.
Aukioloajat ovat olleet pienille oppilaille tänä vuonna haastavia, mistä johtunee lainausmäärien väheneminen edellisvuoteen verrattuna. Lainoja on kuitenkin reilusti yli 2000. Kirjasto on ollut auki kaksi tuntia viikossa jokaisessa jaksossa. Lisäksi kolmannessa jaksossa kirjasto oli auki myös pitkällä välitunnilla isoja oppilaita varten, koska he eivät pääse lainaamaan kirjaston normaaleina aukioloaikoina.

Toimintasuunnitelma 2021 - 2022
Lukuvuoden 2021 - 2022 kirjastonhoitajana toimii Päivi Ojala. Kyllikki Kiiranen on myös keskeinen toimija kirjaston kehittämisessä ja hoitamisessa.
Tavoitteena on kehittää ja monipuolistaa kirjaston käyttöä ja lisätä/pitää ennallaan lainaajamäärät. Tavoitteena on lisätä Kunnari-lukudiplomin käyttöä ja hankkia sen suorittamiseen soveltuvaa aineistoa eri-ikäisille oppilaille.
Kirjaston aineistoa pidetään kiinnostavana ja lukemaan motivoivana hankkimalla uuttaa ja oppilaita kiinnostavaa luettavaa painottuen Kunnari-kirjoihin. Lisäksi on tarkoitus hankkia lisää selkokielisiä luokkasarjoja E-luokkien oppilaiden käyttöön budjetin rajoissa.
Kirjasto on auki kaksi oppituntia viikossa. Kirjastoon voi lähettää oppilaita lainaamaan ja palauttamaan aineistoa itsenäisesti kirjastotuntien aikana. Näinä aikoina myös opastan kirjaston käytössä ja aineiston löytämisessä. Muina aikoina lainaamisesta ja palauttamisesta pitää sopia Reetta Niemen kanssa, jos hänellä on silloin opetusta kirjastoluokassa.
Tarjoamme edelleen luokanopettajille mahdollisuutta varata "kirjakasseja" oman luokan opetuksen tarpeisiin opettajan toiveiden ja oppilaiden ikätason mukaan. Toiveet haluaisin mielellään viikkoa ennen tarvetta, jotta kassin ehtii koota ajoissa.
Järjestän halukkaille luokille ja ryhmille tiedonhankinnan opetusta kirjastossa ennalta sovittuina aikoina. Kirjaston esittelyn yhteyteen on mahdollista toivoa tiedonhankintatehtäviä luokille. Teen niitä tarpeen mukaan eri luokkatasoille. Kun luokat tulevat ensimmäistä kertaa kirjastoon, pidän lyhyen esittelyn aineiston lainaamisesta, palauttamisesta ym. kirjaston käytänteistä. Olemme uusineet hieman lainausmenettelyä viime vuodesta. Odotamme edelleen sähköisen kirjastojärjestelmän saamista kouluumme. Jos ja kun sellainen tulee, sen käyttöönotto ja käytön opastaminen sekä oppilaille että henkilökunnalle kuuluvat suunnitelmiin.
Poikkeusoloissa pyrimme järjestämään niin, että eri luokkatasojen oppilaat eivät joutuisi lähikontaktiin toistensa kanssa. Ruuhkaisina aikoina joku luokka voi joutua odottamaan aulassa omaa vuoroaan. Yhteiskäytössä olevia kyniä desinfioidaan aina käytön jälkeen.
Kirjaston ikkunoissa on muutaman kerran lukuvuodessa teemanäyttely, jonka tarkoituksena on esitellä aineistoa ja innostaa oppilaita lukemaan. Lukuviikko ja Read Hour otetaan huomioon myös kirjastossa esim. laajennettuina aukioloaikoina, jos vaikkapa Lukuviikolla toteutetaan Koko koulu lukee -tunti.
Oppilaat toimivat ikäisiään pienemmille oppilaille kirjavinkkareina Kyllikki Kiirasen opastuksella. Tämä toimintatapa on todettu hyväksi ja oppilaat ovat innostuneita vinkkaamaan.
Tavoitteena on ehtiä laatia Peda.nettiin sivusto, jossa on esitelty kirjaston luokkasarjat ja kerrottu uusista hankinnoista sekä muista mahdollisista kirjaston uutisista.
Muina aikoina päällystämme ja luetteloimme aineistoa, järjestämme hyllyjä, korjaamme kirjoja ja opastamme kävijötä.

Toimintakertomus 2020 - 2021
Kirjasto on toiminut pääpiirteissään toimintasuunnitelman mukaan.
Kirjasto on ollut auki kaksi tuntia viikossa läpi vuoden ja kirjaston käyttö on ollut vilkasta. Paineita ja toiveita laajempiin aukioloaikoihin on toivottu.
Kunnari-diplomia on suoritettu aktiivisesti alakoulussa. Diplomikirjoja ja muutakin aineistoa on hankittu runsaasti, ja suosituimmat kirjat ovat jatkuvasti lainassa.
Uutta aineistoa on hankittu budjetin rajoissa. Tänä vuonna on hankittu myös selkokirjallisuutta erityisluokkia varten, ja selkoaineistoa on lainattu runsaasti. Lainausmäärä on ollut tänäkin lukuvuonna ennätyksellinen, 3732 lainaa 28.5. mennessä. Vertailuna mainittakoon neljän vuoden takainen lainojen määrä, joka oli noin 300 lainaa, ja vuoden takainen määrä oli 1430. Lainojen määrä on siis vuodessa reilusti tuplaantunut. Tästä johtuen kirjastonhoitotyökin on vähintään tuplaantunut. Tästä syystä ei ole ollut aikaa luoda ja kirjaston sivuja Peda.nettiin, kuten suunnitelmassa oli tavoitteena. Myöskään tehtäväpaketteja luokkasarjoihin ei ole ehditty tehdä, vaikka niille olisi tarve. Kaikki aika on moninkertaisesti mennyt asiakaspalveluun ja aineiston hoitamiseen. Odotamme kuumeisesti sähköistä järjestelmää, sillä näin ison aineiston ja suuren lainausmäärän vuoksi kirjaston pyörittäminen on lähes mahdoton tehtävä lappusysteemillä.
Tavoite lainaajamäärien ennallaan pitämisestä ja mahdollisesta ylittymisestä on täyttynyt monin kerroin. Olemme havainneet, että lukuinto alalauokilla on kasvanut, suosituista kirjoista jopa "tapellaan".
Kirjaston ikkunoissa on ollut säännöllisesti näyttelyitä eri teemoista ja uusista kirjoista.
Tänä vuonna toteutettiin koko koulu lukee -tunti Lukuviikolla.
Kyllikki on koonnut kirjakasseja opettajille.

Toimintasuunnitelma 2020 - 2021
Lukuvuoden 2020 - 2021 kirjastonhoitajana toimii Päivi Ojala. Kyllikki Kiiranen on myös keskeinen toimija kirjaston kehittämisessä ja hoitamisessa.
Tavoitteena on kehittää ja monipuolistaa kirjaston käyttöä ja lisätä/pitää ennallaan lainaajamäärät. Tavoitteena on lisätä Kunnari-lukudiplomin käyttöä ja hankkia sen suorittamiseen soveltuvaa aineistoa eri-ikäisille oppilaille.
Kirjaston aineistoa pidetään kiinnostavana ja lukemaan motivoivana hankkimalla uuttaa ja oppilaita kiinnostavaa luettavaa painottuen Kunnari-kirjoihin. Lisäksi on tarkoitus hankkia lisää selkokielisiä luokkasarjoja E-luokkien oppilaiden käyttöön säästöbudjetin rajoissa.
Kirjasto on auki 1. ja 3. jaksossa tiistaisin klo 10 - 12. Toisen ja neljännen jakson aukioloajat tarkentuvat myöhemmin. Kirjastoon voi lähettää oppilaita lainaamaan ja palauttamaan aineistoa itsenäisesti kirjastotuntien aikana. Näinä aikoina myös opastan kirjaston käytössä ja aineiston löytämisessä. Muina aikoina lainaamisesta ja palauttamisesta pitää sopia Joonas Koskisen kanssa, jos hänellä on silloin opetusta kirjastoluokassa.
Tarjoan edelleen luokanopettajille mahdollisuutta varata "kirjakasseja" oman luokan opetuksen tarpeisiin opettajan toiveiden ja oppilaiden ikätason mukaan. Toiveet haluaisin mielellään viikkoa ennen tarvetta, jotta kassin ehtii koota ajoissa.
Järjestän halukkaille luokille ja ryhmille tiedonhankinnan opetusta kirjastossa ennalta sovittuina aikoina. Kirjaston esittelyn yhteyteen on mahdollista toivoa tiedonhankintatehtäviä luokille. Teen niitä tarpeen mukaan eri luokkatasoille. Kun luokat tulevat ensimmäistä kertaa kirjastoon, pidän lyhyen esittelyn aineiston lainaamisesta, palauttamisesta ym. kirjaston käytänteistä. Olemme uusineet hieman lainausmenettelyä viime vuodesta. Odotamme edelleen sähköisen kirjastojärjestelmän saamista kouluumme. Jos ja kun sellainen tulee, sen käyttöönotto ja käytön opastaminen sekä oppilaille että henkilökunnalle kuuluvat suunnitelmiin.
Poikkeusoloissa pyrimme järjestämään niin, että eri luokkatasojen oppilaat eivät joutuisi lähikontaktiin toistensa kanssa. Ruuhkaisina aikoina joku luokka voi joutua odottamaan aulassa omaa vuoroaan. Yhteiskäytössä olevia kyniä desinfioidaan aina käytön jälkeen.
Kirjaston ikkunoissa on muutaman kerran lukuvuodessa teemanäyttely, jonka tarkoituksena on esitellä aineistoa ja innostaa oppilaita lukemaan. Lukuviikko otetaan huomioon myös kirjastossa esim. laajennettuina aukioloaikoina, jos Lukuviikolla toteutetaan Koko koulu lukee -tunti.
Oppilaat toimivat ikäisiään pienemmille oppilaille kirjavinkkareina Kyllikki Kiirasen opastuksella. Tämä toimintatapa on todettu hyväksi ja oppilaat ovat innostuneita vinkkaamaan.
Tavoitteena on ehtiä laatia Peda.nettiin sivusto, jossa on esitelty kirjaston luokkasarjat ja kerrottu uusista hankinnoista sekä muista mahdollisista kirjaston uutisista.
Muina aikoina päällystän ja luetteloin aineistoa, järjestän hyllyjä, korjaan kirjoja ja opastan kävijötä.

Toimintakertomus lukuvuosi 2019 - 2020
Kirjastoon on saatu eri-ikäisille tänäkin lukuvuonna paljon uutta ja innostavaa aineistoa, jonka lainauskuntoon laittaminen ja asiakaspalvelu ovat syöneet leijonanosan kirjastonhoitajien työajasta. Pääasisassa Kyllikki on laittanut aineiston lainauskuntoon ja järjestellyt kirjastoa yhteisen suunnitelmamme perusteella. Koulukirjastonhoitaja on hoitanut pääasiassa lainaustoimintaa ja kirjatilauksia sekä auttanut Kyllikkiä aineiston käsittelyssä ja kirjastotilan järjestelyissä.
Lainausten määrä on jälleen kasvanut, mikä oli tavoitteenakin. Tänä lukuvuonna lainoja on ollut 1430, mikä on ennätysmäärä. Aukioloaikoina on yleensä ollut aina ruuhkaa, eikä kaikkia oppilaita ole ehditty palvelemaan, vaikka paikalla on ollu kaksikin aikuista. Tavoitteena ollut lukuinnostuksen lisääminen on toteutunut. Oppilaat ovat ajoittain jopa riidelleet, kuka saa ottaa lainaan jonkun tietyn uutuuskirjan tutuksi tulleesta sarjasta.
Aineiston määrä on niin suuri, että on aktiivisesti alettu selvittää sähköisen lainausjärjestelmän hankkimismahdollisuutta koulukirjastoon. Nykyistä aineistoa on mahdoton hallita vanhalla lainaussysteemillä lapuilla. Eikä näin suurta aineistoa pysty käsittelemään muistinvaraisesti.
Tavoitteena ollut Kunnari-lukudiplomin käyttö on lisääntynyt lähes joka luokka-asteella. Kunnari-kirjat on pyritty merkitsemään D-tunnuksella ikäluokittain. On myös alettu merkitsemään kirjan sisäsivulle, mihin osa-alueeseen teos Kunnarissa kuuluu. Suurin osa diplomikirjoista on kokonaan omilla hyllyillään niiden löytämisen helpottamiseksi. Tämä työ jatkuu ensi lukuvuonna. Yläkoulun oppilaille tarkoitettu lukudiplomikerho kokoontui kolme kertaa kevään aikana.
Pienille oppilaille on hankittu uusia luokkasarjoja, kuten tavoitteena oli. Tehtäväehdotuksia luokkasarjoihin ei ole ehditty tekemään, koska asiakaspalvelu on vienyt kirjaston aukioloaikoina kaiken ajan. Kyllikki on muina aikoina laittanut uutta aineistoa lainauskuntoon. Sitä työtä ei ole mahdollista tehdä kirjaston auki ollessa.
Lukuviikko oli etäkoulun aikaan, joten kirjaston suunnitelmat sen suhteen jäivät toteuttamatta. Kyllikki on hoitanut lainaustoimintaa myös etäkoulun aikana. Lainoja tänäkin aikana on ollut noin sata.
Koulussamme ovat isommat oppillaat käyneet tekemässä kirjavinkkauksia pienemmille oppilaille Kyllikki Kiirasen johdolla. Viikolla 40 kävi 18 oppilsta (4. - 5.-luokkalaista) vinkkaamassa yhdeksässä 1. - 3. luokassa. Tammikuussa 2020 kolme 5.-luokkalaista vinkkaasi koko Orimattilan neljänsille luokille Orimattilan kaupunginkirjastossa taidemuseon Lue minut -näyttelyn avajaisissa 16.01.20. Vinkkareina toimivat Eeli Antikainen, Iina Tikkala ja Miika Myllynen.
Näyttelyitä kirjaston ikkunassa on ollut aika ajoin, kuten oli tavoitteenakin. Teemana uutuuskirjojen lisäksi ovat ollet mm. koulun alku ja koulu, joulu tietokirjat ja yläkoulun oppilaiden uutuuskirjat.
Peda.nettiin on luotu kirjaston sivu, mutta sen sisällön tuottaminen on ajan puutteen vuoksi ollut täysin mahdotonta. Tällainen työ vaatisi oman resurssinsa.

Toimintasuunnitelma 2019 - 2020
Lukuvuoden 2019 - 2020 kirjastonhoitajana toimii Päivi Ojala. Kyllikki Kiiranen on myös aktiivinen toimija kirjaston kehittämisessä.
Tavoitteena on kehittää ja monipuolistaa kirjaston käyttöä ja lisätä/pitää ennallaan lainaajamäärät. Tavoitteena on lisätä Kunnari-lukudiplomin käyttöä ja hankkia sen suorittamiseen soveltuvaa aineistoa eri-ikäisille oppilaille. Diplomikirjojen merkitseminen omilla tunnisteilla niiden löytämisen helpottamiseksi jatkuu. Lisäksi tavoittena on esitellä Lukuklaani- hankkeen kirjoja ja niihin liittyviä tehtäviä.
Kirjastoon hankitaan muun tuoreen ja lukemaan innostavan aineiston lisäksi pari luokkasarjaa pienille oppilaille, koska heidän luokkasarjansa ovat melko vanhoja. Lisäksi on tarkoitus laatia luokkasarjoihin tehtäväehdotuksia teosten käsittelyn tueksi luokissa. Kirjastoon hankitaan myös uusi selkokielinen luokkasarja yläkoulun erityisoppilaita varten.
Kirjasto on auki 1. ja 3. jaksossa tiistaisin ja torstaisin pitkällä välitunnilla ja keskiviikkoisin klo 10 - 11. Toisen ja neljännen jakson aukioloajat tarkentuvat myöhemmin. Kirjastoon voi lähettää oppilaita lainaamaan ja palauttamaan aineistoa itsenäisesti kirjastotuntien aikana. Näinä aikoina myös opastan kirjaston käytössä ja aineiston löytämisessä. Muina aikoina lainaamisesta ja palauttamisesta pitää sopia Joonas Koskisen kanssa, jos hänellä on silloin opetusta kirjastossa.
Tarjoan luokanopettajille mahdollisuutta varata "kirjakasseja" oman luokan opetuksen tarpeisiin opettajan toiveiden ja oppilaiden ikätason mukaan. Toiveet haluaisin mielellään viikkoa ennen tarvetta.
Järjestän halukkaille luokille ja ryhmille tiedonhankinnan opetusta kirjastossa ennalta sovittuina aikoina. Kirjaston esittelyn yhteyteen on mahdollista toivoa tiedonhankintatehtäviä luokille. Teen niitä tarpeen mukaan eri luokkatasoille.
Kirjaston ikkunoissa on muutaman kerran lukuvuodessa teemanäyttely, jonka tarkoituksena on esitellä aineistoa ja innostaa oppilaita lukemaan. Lukuviikko otetaan huomioon myös kirjastossa esim. laajennettuina aukioloaikoina, jos Lukuviikolla toteutetaan Koko koulu lukee -tunti.
Oppilaat toimivat ikäisiään pienemmille oppilaille kirjavinkkareina Kyllikki Kiirasen opastuksella. Tämä toimintatapa on todettu hyväksi ja oppilaat ovat innostuneita vinkkaamaan.
Tavoitteena on ehtiä laatia Pedanettiin sivusto, jossa on esitelty kirjaston luokkasarjat ja kerrottu uusista hankinnoista sekä muista mahdollisista kirjaston uutisista.

Toimintasuunnitelma 2018 - 2019
Syyslukukauden 2018 kirjastonhoitaja toimii Reetta Niemi.
Tavoitteena on kehittää ja monipuolistaa kirjaston käyttöä ja lisätä lainaajamääriä. Tavoitteena on myös ajaa sisään Kunnari-lukudiplomin käyttöä ja sijoittaa diplomikirjat helposti saataville. Lisäksi tavoittena on esitellä Lukuklaani- hankkeen kirjoja ja niihin liittyviä tehtäviä. Tarkoituksena olisi myös kutsua D- ja C-tiimit vierailulle kirjastoon ja esitellä tiimeille kirjaston aineistoa ja toimintaa.
Kirjasto on auki 1. ja 3. jaksossa maantaisin ja torstaisin pitkällä välitunnilla ja keskiviikkoisin klo 12.30 -13.15. Toisen ja neljännen jakson aukioloajat tarkentuvat myöhemmin.
Kirjastoon voi lähettää oppilaita lainaamaan ja palauttamaan aineistoa itsenäisesti kirjastotuntien aikana. Muina aikoina lainaamisesta ja palauttamisesta pitää sopia Joonas Koskisen kanssa, jos hänellä on silloin opetusta kirjastossa.
Tarjoan luokanopettajille mahdollisuutta varata "kirjakasseja" oman luokan opetuksen tarpeisiin opettajan toiveiden ja oppilaiden ikätason mukaan.
Järjestän halukkaille luokille ja ryhmille tiedonhankinnan opetusta kirjastossa ennalta sovittuina aikoina.
Kirjaston esittelyn yhteyteen on mahdollista toivoa tiedonhankintatehtäviä luokille. Teen niitä tarpeen mukaan eri luokkatasoille.

Kirjastotyö lukuvuonna 2017 - 2018
Kirjastoa on kehitetty toimintasuunnitelmassa esitetyllä tavalla. Kirjasto on ollut auki neljännessä jaksossa pitkillä välitunneilla keskiviikkoisin ja torstaisin lukujärjestysteknisistä syistä. Muuten suunnitelmassa esitetyt ajat ovat olleet aukioloaikoja.
Kirjasto on saanut runsaasti uutta materiaalia ja vanhaa huonokuntoista aineistoa on poistettu. Saimme 3000 euroa hankintoihin tänä enismmäisenä vuonna ja seuraavina kolmena vuonna budjetti on 1000 euroa / vuosi.
Joka luokka-asteelle on nyt oma luokkasarjansa (kuutosten sarjan hankinta on vielä kesken, sitä jatketaan, kun tulee uudet rahat). Luokkasarjoihin on tekeillä uuden opetussuunnitelman tavoitteita tukevat tehtäväsarjat. Myös selkokirjallisuutta on hankittu. Muu aineisto on hankittu ensi syksynä käyttöön otettavan Kunnari-lukudiplomin suorittamista silmällä pitäen. Kunnari-diplomikirjoja on hankittu kaikenikäisille, ja työ jatkuu, kun saadaan uudet määrärahat.
Uuden aineiston käyttökuntoon saattaminen on ollut iso osa kirjastotyötä.
Kirjastoon on värikoodeilla merkitty kirjojen teemoja ja ikäsuosituksia sopivan aineiston löytämistä helpottamaan. Koodien selitykset tulee näkyville kirjastoon.
Lukuviikolla tukioppilaat vinkkaavat pienille oppilaille kirjaston uusia kirjoja. Kyllikki Kiiranen vinkkaa samalla viikolla viidesluokkalaisille oppilaille. Lukuviikolla kirjasto on auki ma - to kaikilla pitkillä välitunneilla, jotta oppilaat voivat käydä lainaamassa lukemista kaikki lukee -tunnille. Lukuviikolla lainauksia tuli 67 kpl.
Kirjaston lasi-ikkunoissa on ollut useita teemanäyttelyitä (Suomi 100, joulu, kirjaston vanhoja aarteita, uusinta nuortenkirjallisuutta, henkilöstölle tärkeitä kirjoja perusteluineen). Lukuviikolla oli lisäksi pieni näyttely kirjailijavieraan Kalle Veirron teoksista sekä vieraan esittely.
Suunnitelmassa ollutta tiedonhankinnan opetusta ja tehtäviä ei kukaan tänä vuonna kaivannut. Sen sijaan muutamia kirjakasseja on koottu eri-ikäisten oppilaiden tarpeisiin.
Kyllikki Kiirasen asiantuntemus ja työ on ollut valtavan iso osa kirjaston kehittämistä!
Lainausten määrä tänä lukuvuonna on ollut 30.5. mennessä 788 kpl. Varsinkin opettajien lainausmäärät ovat kasvaneet. Uusi aineisto on ollut jatkuvasti lainassa.

Kirjasto lukuvuonna 2016 - 2017
Kirjastonhoitajina ovat toimineet Nina Kosonen ja Päivi Ojala. Myös Kyllikki Kiiranen on osallistunut kirjaston kehittämiseen.
Kirjasto on ollut kieltenopetuksen luokkatilana kirjaston peruskäytön lisäksi. Tämä on aiheuttanut haasteita aukioloaikojen kanssa. Luokassa on ollut paljon opetusta, joten kirjaston aukioloajat on pitänyt sovittaa kolmen opettajan lukujärjestyksiin lähtökohtana luokkatilan vapaana oleminen. Tästä syystä aukioloajat eivät ole palvelleet alakoulun asiakaskuntaa, mikä näkyy lainausmäärissä. Lainaamassa ja palauttamassa on käyty enemmän muina aikoina kuin kirjaston aukioloaikoina.
Nina Kosonen on ollut kirjastossa kaikissa jaksoissa maanantaisin klo 14.15 - 15.00 ja Päivi Ojala 1. 3. ja 4. jaksossa torstaisin klo 8.20 - 9.10 ja toisessa jaksossa keskiviikkoisin klo 13.15 - 14.00.
Kirjastossa on tehty vanhojen, pahasti rikkinäisten ja sisällöltään vanhentuneiden kirjojen poistoja syksyn aikana. Poistettuja kirjoja on kierrätetty luokkiin ja loput on viety paperinkeräykseen.
Kirjastoon hankittiin viime keväänä 1000 eurolla uutta materiaalia, lähinnä lasten ja varhaisnuorten romaaneja. Tämä uusi materiaali on ollut lainassa lähes koko ajan tänä vuonna. Uusia kirjoja on lainattu ja luettu ahkerasti. Kirjaston aineistoa pitäisi uusia jatkuvasti, jotta lukuinto kasvaisi ja saavutettu into pysyisi yllä. Kirjahankinnat ovat olleet onnistuneita.
Kirjastoon on saatu myös lahjoituksena edellisvuosien tapaan jonkin verran aineistoa.
Kirjastotunneilla lainaustoiminnan ohessa kirjastonhoitajat ovat korjanneet rikkinäisiä kirjoja, päällystäneet, luetteloineet ja luokitelleet uutta ja muusta syystä luokittelematonta ja päällystämättä jäänyttä aineistoa sekä vieneet aineiston Wilmaan uutta kirjastojärjestelmää odotellessa. Hyllyjen järjesteleminen on lohkaissut ison siivun kirjastonhoitajien ajasta.
Lainoja kuluneena vuonna vain noin 400kpl.