7.4.2 Erityisen tuen päätös

7.4.2. Erityisen tuen päätös

Erityisen tuen antamiseksi opetuksen järjestäjän tulee tehdä kirjallinen päätös. Ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä opetuksen järjestäjän on kuultava oppilasta ja tämän huoltajaa tai laillista edustajaa. Päätös erityisestä tuesta tehdään hallintolain mukaisesti. Erityisen tuen päätöksessä tulee päättää oppilaan pääsääntöinen opetusryhmä, mahdolliset tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä muut tarvittavat palvelut sekä tarvittaessa oppilaan opetuksen poikkeava järjestäminen. Päätökseen on liitettävä valitusosoitus, sillä huoltajat voivat hakea siihen muutosta valittamalla. Päätös on aina perusteltava. Päätöksen perustelut sisältyvät pedagogiseen selvitykseen ja mahdollisiin lausuntoihin.

Yleensä erityisen tuen päätös tehdään, jos todetaan, ettei oppilaan saama tehostettu tuki ole riittänyt. Erityisen tuen päätös voidaan tehdä myös ennen esi- tai perusopetuksen alkamista tai esi- tai perusopetuksen aikana ilman sitä edeltävää pedagogista selvitystä ja oppimisen tehostetun tuen antamista, jos psykologisen tai lääketieteellisen arvion perusteella ilmenee, että oppilaan opetusta ei vamman, sairauden, kehityksessä viivästymisen tai tunne-elämän häiriön taikka muun vastaavan erityisen syyn vuoksi voida antaa muuten. Jos erityisen tuen päätös tehdään perusopetuksen aikana ilman tehostetun tuen antamista, tulee sen perustua oppilaan tilanteen uudelleen arviointiin esimerkiksi onnettomuuden tai vakavan sairauden seurauksena.

Erityisen tuen tarpeellisuus tulee tarkistaa toisen vuosiluokan jälkeen sekä ennen seitsemännelle vuosiluokalle siirtymistä. Päätös tulee tarkistaa myös aina oppilaan tuen tarpeen muuttuessa sellaisissa asioissa, joista päätetään erityisen tuen päätöksessä. Tarkistamista varten oppilaasta tehdään uusi pedagoginen selvitys. Mikäli tarpeen todetaan jatkuvan, erityisestä tuesta tehdään uusi päätös. Mikäli katsotaan, että oppilas ei enää tarvitse erityistä tukea, tulee tuen lopettamisesta tehdä päätös. Tällöin oppilaalle ryhdytään antamaan tehostettua tukea.

Erityisen tuen päätös Orimattilassa

1. Opetuspäällikkö tekee erityisen tuen päätöksen pedagogisen selvityksen ja/tai asiantuntijalausuntojen perusteella. Pedagogisessa selvityksessä tulee olla huoltajien allekirjoitukset ja kirjaus oppilaan ja huoltajien kuulemisesta. Sijoitetun lapsen huoltajaa, tai hänen asioistaan vastaavaa sosiaalityötekijää tulee kuulla siirryttäessä erityiseen tukeen.

2. Päätöksestä tehdään kaksi kappaletta, joista toinen jää sivistyspalvelukeskukseen arkistoitavaksi ja toinen lähetetään oppilaan huoltajille. Jos huoltajat asuvat eri osoitteessa, päätös lähetetään lähivanhemmalle. Sijoitetun lapsen päätöksen yhteydessä varmistetaan sosiaalityöntekijältä, kenelle päätös lähetetään.

3. Opetuspäällikkö kirjaa Primuksen tuen valikkoon päätöstiedot.

4. Opetuspäällikkö lähettää oppilaan koulun rehtorille päätöksestä kopion. Koulussa kirjataan Primukseen tarvittavat muutokset, esim. yksilöllistettävän oppimiäärän arviointi.

5. Päätös saatetaan tiedoksi Sivistys- ja hyvinvointivaliokunnalle.