Elokuvaelämyksiä

Kurssilla tutustutaan monipuolisesti merkittäviin elokuviin katselemalla eri kulttuurien, lajityyppien ja ohjaajien tuotantoa. Katsottavista elokuvista laaditaan esittelyt ja opetellaan arvioimaan elokuvia suullisesti ja kirjallisesti. Jokainen oppilas osallistuu yhden elokuvan esittelyyn, teemme lisäksi elokuviin liittyviä harjoitustöitä.

Sisältöalueena 

S2 Ympäristön kuvakulttuurit

  • Opetuksen lähtökohtana ovat oppilaan oman elinpiirin media-, viihde- ja populaarikulttuuri.
  • Oppilasta ohjataan kiinnittämään huomiota omakohtaisten valintojen taustalla vaikuttaviin median ja mainonnan keinoihin.

S3 Taiteen maailmat

  • Opetuksen lähtökohtana ovat kuvataiteen keskeiset ilmiöt, kuten tilan ja ihmisen esittäminen eri aikakausien taiteessa.
  • Taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiötä tutkitaan elokuvia tarkastellen ja mahdollisuuksien mukaan kulttuurilaitoksissa vieraillen.

Opetussuunnitelman tavoitteet: 

T1 Kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria.

T2 Rohkaista oppilasta keskustelemaan omista ja muiden havainnoista ja ajatuksista sekä perustelemaan näkemyksiään.

T7 Ohjata oppilasta soveltamaan sanallisia kuvatulkinnan menetelmiä.

T8 Ohjata oppilasta tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkitystä yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle historian ja kulttuurin näkökulmista.

T10 Ohjata oppilasta ottamaan kantaa taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviin arvoihin.