Holi

Legendan mukaan holia vietetään hyvyyden voiton kunniaksi. Kuningas Hiranyakashipu oli saanut luojajumala Brahmalta lahjaksi kuolemattomuuden. Kuningas ylpistyi ja korotti itsensä jumalten asemaan vaatien ihmisiä palvomaan itseään. Hänen oma poikansa prinssi Prahlad ei kuitenkaan tähän suostunut vaan palvoi Vishnu-jumalaa. Kuningas määräsi prinssin kuolemaan roviolla sisarensa Holikan pitäessä prinssiä kiinni. Holikalla oli legendan mukaan tulelta suojaava huivi, joka kuitenkin roviolla lennähtikin prinssin päälle. Tämän ansiosta prinssi pelastui ja ilkeä Holika paloi elävältä. Legendan mukaan Vishnu tappoi kuninkaan petomaisessa hahmossa, jolloin prinssi Prahlad päätyi kuninkaaksi.

Holin ensimmäisenä päivänä ympäri Intiaa poltetaan rovioita, joiden päällä on Holikan kuva. Eräillä alueilla naiset saavat pukea miehet naisten vaatteisiin ja lyödä heitä kepeillä kostoksi miesten aiheuttamista kärsimyksistään.

Juhlan toisena päivänä vietetään värien juhlaa Krishnan ja hänen puolisonsa Radhan rakkauden kunniaksi. Värijauheita heitetään toisten juhlijoiden päälle tai värit sekoitetaan veteen ja ruiskutetaan muun muassa vesipyssyillä. Juhlan aikana lauletaan, tanssitaan ja vieraillaan sukulaisten ja ystävien luona. Tärkeää on arvoasemien unohtaminen juhlallisuuksien aikana. Kuka tahansa saa väriä niskaansa yhteiskunnallisesta asemastaan huolimatta.