Suon lintulajisto muotoutuu sen mukaan, onko suo metsäinen vai aukea suo. Kuusivaltaisilla korpisoilla elää tuoreen kangasmetsän lintulajeja, kuten pajulintu ja peippo. Lahopuihin saavat pesäkoloja tiaiset ja kirjosieppo.

Puustoisista soista rämeet eivät houkuttele lintuja. Ne ovat korpisoita avoimempia. Niillä tavallisin lintulaji on metsäkirvinen. Lapin rämeillä riekot ovat yleisiä lintuja. Petolinnuista rämeellä voi tavata kalasääsken, joka tekee pesäpuunsa männyn latvasta saalistusreissuja läheisille järville ja lammille.

Rikkain lintulajisto on Pohjois-Suomen aukeilla nevoilla. Vetisillä nevoilla hyönteisiä ja muita selkärangattomia eläimiä riittää ravinnoksi yllin kyllin. Lammissa viihtyy metsähanhia, laulujoutsenia ja sorsia. Runsaimmin avosoilla on kahlaajia, jotka nappaavat pitkällä nokallaan selkärangattomia eläimiä matalista rantavesistä. Lirot ja taivaanvuohet tunnistetaan parhaiten äänistään. Suokukkokoiraat värittävät keväällä suoekosysteemejä koreilla soidinasuillaan.


Liro on soilla pesivä kahlaaja.

Kurki on soidemme näyttävimpiä lintuja. Keväällä kurkiauroja voi nähdä eri puolilla Suomea, sillä laji pesii soiden lisäksi jo merenlahtien ja järvien ruoikoissa.

Kurkien äänet kaikuvat keväisin ja syksyisin muuttomatkoilla auroissa, ja niitä kuulee pesimäalueilla koko kesän ajan. Kurkien soidinmenot ovat oikea luonnonnäytelmä. Kurjet pyörähtelevät, hypähtelevät ja hulmauttelevat tuuheaa pyrstöröyhelöään. Levällään olevat isot siivet antavat ylvään vaikutelman lintujen kävellessä uhkaustarkoituksissa toisiaan kohden. Kanta on kasvanut siinä määrin, että loppukesällä muuttomatkoilla pysähtyvät kurkiparvet voivat aiheuttaa jopa vahinkoa viljapelloilla. Kesällä ne ovat saaneet soilta monenlaista ravintoa: hyönteisiä ja niiden toukkia, sammakoita, etanoita ja pikkujyrsijöitä. Keväällä ravintokohteissa on ollut tyytyminen talven yli säilyneisiin karpaloihin ja variksenmarjoihin.


Kurkiaura.

Yle: kurki