Yhteistyö siirtymävaiheissa
Muu varhaiskasvatus ja perusopetus
Siirtyminen kotoa tai aiemmasta varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta kouluun ovat lapsille tärkeitä elämänvaiheita. Onnistunut siirtyminen edistää lasten turvallisuuden tunnetta ja hyvinvointia sekä heidän kasvu- ja oppimisedellytyksiään. Siirtymävaiheiden käytäntöjen tulee olla suunnitelmallisia. On tärkeää, että paikallisissa varhaiskasvatusta ja perusopetusta koskevissa suunnitelmissa on yhtenäinen linja siirtymävaiheisiin liittyvistä käytännöistä. Käytäntöjä arvioidaan ja kehitetään henkilöstön yhteistyössä. Huoltajilta saatu palaute otetaan kehittämisessä huomioon.
Opetuksen järjestäjä luo yhteistyön ja tiedon siirron käytänteet, joiden avulla lasten siirtyminen kotoa tai aiemmasta varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja sieltä perusopetukseen tapahtuu mahdollisimman joustavasti lasten kasvua ja oppimista tukevalla tavalla. Tavoitteena on, että opetuksen, oppimisen tuen sekä oppilashuollon järjestämisen kannalta keskeinen tieto siirtyy lapsen siirtyessä yksiköstä toiseen tai koulutusasteelta toiselle. Tiedon siirrossa noudatetaan voimassa olevia säännöksiä[1]. Esiopetuksen tai perusopetuksen siirtymävaiheissa ja erityisesti poikkeuksellisesta aloittamisajankohdasta päätettäessä hyödynnetään aikaisempien ja tulevien opettajien asiantuntemusta lapsen kasvun ja oppimisen etenemisestä ja tukemisesta.
Lapsen ja huoltajan kanssa keskustellaan esiopetukseen ja kouluun siirryttäessä alkavan opetuksen tavoitteista, tehtävästä sekä toimintatavoista. Tavoitteena on, että lapset ja huoltajat tutustuvat esi- ja alkuopetuksen oppimisympäristöihin, toimintaan ja henkilöstöön jo ennen opetuksen alkua. Perusopetukseen siirtyville lapsille ja heidän huoltajilleen annetaan tietoa perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta.
[1] Perusopetuslaki 40-41 § (642/2010)
Siirtymä varhaiskasvatuksesta esiopetukseen Petäjävedellä
- Varhaiskasvatusyksikössä hoidossa jo olevien sekä uusien, kotoa tulevien lasten hyvinvointia edistävä ja opetuksen järjestämistä koskeva tieto siirretään kevään aikana tulevaan esiopetusryhmään.
- Kaikille tuleville esiopetusikäisille lapsille ja heidän huoltajilleen tarjotaan mahdollisuus tutustua tuleviin esiopetustiloihin ja henkilöstöön ennen esiopetuksen alkua.
- Petäjävedellä varhaiskasvatusyksikössä hoidossa olevien viisivuotiaiden osalta tehdään yhteistyötä yli ryhmärajojen esiopetusta edeltävän toimintakauden ajan. Tällaisia yhteistyömuotoja ovat muun muassa viisivuotiaiden (ns. viskareiden) yhteiset teemaviikot, leikkihetket ja liikuntatapahtumat. Yhteistyön tarkoituksena on, että tulevat esiopetusikäiset lapset voivat tutustua toisiinsa jo ennen esiopetusvuoden alkamista.
- Perhepäivähoidossa olevat viisivuotiaat lapset harjoittelevat taitojaan ennen esiopetusvuotta perhepäivähoitajan kanssa sekä osallistumalla mahdollisuuksien mukaan varhaiskasvatusyksiköiden viisivuotiaille järjestettäviin yhteisiin tapahtumiin.
Siirtymä esiopetuksesta alkuopetukseen Petäjävedellä
- Tavoitteena siirtymävaiheessa on ennakointi: yhteistyön käynnistäminen kodin, koulun ja oppilashuollon henkilöiden välillä jo hyvissä ajoin ennen niveltä.
- Siirtymävaiheessa esiopetuksesta perusopetukseen toimintatapoina tutustuminen (kouluun, opettajiin ja tuleviin koulukavereihin), yhteiset tapahtumat, kaveri- ja kummitoiminta, tiedonsiirtopalaverit, vanhempainillat
Tarvittava yhteistyö, työnjako ja vastuut
Siirtymävaihe esiopetuksesta perusopetukseen:
Elo-syyskuu
- siirtymävaihe esiopetussuunnitelmassa
- huhti-toukokuussa aloitettu nivelvaiheen tiedonsiirto jatkuu
- erityisopettajat, 1. luokkien opettajat, tarvittaessa esiopettajat ja muut yhteistyötahot (mm. toiminta-, fysio- ja puheterapeutti, perheneuvola, psykologi, kuraattori, terveydenhoitaja)
Lokakuu
- vapaamuotoinen kuulumistuokio esiopettajien ja 1. luokkien opettajien välillä
- vastuuhenkilöinä 1. luokkien opettajat
Marras-joulukuu
- Kaveritoiminnan/kummitoiminnan aloitus
- työmuotoina esim. pienryhmät, työpajat
- esiopetuksen oppilaat, 1.luokat ja heidän opettajansa/ 4. luokkien kummioppilaat ja heidän opettajansa
- vastuuhenkilöinä 1. luokkien opettajat
Tammi-helmikuu
- Kouluvalmiustutkimuksen tulosten välittäminen koulun alkuopetuksesta vastaaville erityisopettajille
- vastuuhenkilönä erityislastentarhanopettaja, tarvittaessa esiopettaja
Maaliskuu
- Kummiluokkatoiminnan aloitus/jatkaminen
- toimintamuotoina esim. vierailut koululle, yhteiset toimintahetket
- esiopetuksen oppilaat, 4. luokat ja heidän opettajansa
- vastuuhenkilöinä 4. luokkien opettajat
Huhti-toukokuu
- Tiedonsiirtopalaverit:
- ryhmäkohtainen tiedonsiirto tulevien 1. luokan opettajien ja esiopettajien ja erityisopettajien välillä,
- lapsikohtainen tiedonsiirtopalaveri, jossa mukana 1. luokan opettaja, esiopettaja, vanhemmat ja tarvittavat yhteistyötahot (mm. toiminta-, fysio- ja puheterapeutti, perheneuvola, psykologi, kuraattori, terveydenhoitaja)
- vastuuhenkilöinä esiopettajat ja erityislastentarhanopettaja
Ryhmäjako
- aloittavien 1. luokkien ryhmäjako, mahdollinen konsultointi ryhmäjaosta esiopettajien kanssa
- vastuuhenkilöinä 1. luokkien opettajat
- Kouluuntutustumispäivä (tiedonsiirtopalaverin jälkeen)
- Koululta kutsutaan koulutulokkaat tutustumispäivään.
- Koulutulokkaiden vanhempainilta (tiedonsiirtopalaverin jälkeen)
- Koulu lähettää kutsun koulutulokkaiden vanhemmille tapaamisesta.