Tutkin ja toimin ympäristössäni Muuramessa

Matemaattiset taidot

Tavoitteeta on kiinnostuksen ja myönteisen asenteen herääminen matematiikkaa kohtaan. Tutustutaan matemaattisiin peruskäsitteisiin. Opetellaan lukumäärän ja numeromerkin välisen yhteyteen lukualueella 0-10. Harjaannutetaan matemaattista ajattelua.

Lukukäsite

Konkreettisissa tilanteissa/välineillä lukumäärien vertaileminen, lisääminen, vähentäminen, luetteleminen ja jakaminen osiin ilman varsinaista laskun merkintätapaa.

Vertailu, luokittelu ja lajittelu

Asioiden, esineiden, geometristen muotojen vertaileminen, luokitteleminen, järjestäminen esim. muodon, määrän, koon tai painon perusteella.Laaditaan yksinkertaisia tilastoja ja taulukoita, esim. pylväsdiagrammeja lapsia kiinnostavista aiheista ja opetellaan tulkitsemaan niitä.

Geometriset muodot

Geometristen perusmuotojen (ympyrä,neliö, kolmio) tunnistaminen, nimeäminen ja tuottaminen toiminnallisin keinoin.

Aika

Harjoitellaan aikaan liittyviä käsitteitä: vuodenajat, kuukaudet, viikonpäivät, oma syntymäpäivä, ajalliset käsitteet kuten esim. eilen, tänään ja nyt. Tutustutaan kelloon.

Avaruudellinen hahmottaminen

Harjoitellaan käsitteitä, joilla ilmaistaan esineen sijainti tilassa (esim. ylhäällä, alhaalla,edessä, takana, sivulla, vasen-oikea.). Harjoitellaan kolmiuloitteisuutta rakennussarjoja hyödyntäen.

Ympäristökasvatus

Muuramen luontoa ja rakennettua ympäristöä hyödynnetään monipuolisesti havainnoiden. Kestävä kehitys ja luonnonsuojelu on tärkeä osa ympäristökasvatusta Muuramessa.

Esiopetuksessa tutustutaan lapsen lähiympäristöön. Lasta opetetaan liikkumaan luonnossa ja havainnoimaan ympäristöään kaikilla aisteillaan ja taitojaan käyttämällä. Opetuksen avulla luodaan perusta luonnontieteen peruskäsitteiden ja erilaisten ilmiöiden välisten yhteyksien ja lainalaisuuksien ymmärtämiselle.

Lapselle välitetään sellaisia tietoja, taitoja ja arvoja, jotka saavat hänet kiinnostumaan luonnosta ja ympäristöstä, edistävät hänen maailmankuvansa jäsentymistä ja opettavat hänelle myönteistä ja vastuuntuntoista suhtautumista elinympäristöönsä.

Teknogisia ratkaisuja

Tutustutaan arkipäivässä käytössä oleviin koneisiin ja niiden toimintatapaan. Tutkitaan teknologian kehittymistä.

Lasten mielenkiinnon kohteiden mukaan tutustutaan erilaisiin teknologisiin ratkaisuihin ja keksitään omia koneita.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä