Yhteistyö siirtymävaiheissa

Siirtymävaihe varhaiskasvatuksesta esiopetukseen

Varhaiskasvatus on tehnyt neuvolan kanssa yhteistyötä lapsen kehityksen seurannassa ennen esiopetusvuotta (4-, 5- ja 6-vuotistarkistuslomakkeet).

Varhaiskasvatussuunnitelma (vasu)siirtyy lapsen mukana varhaiskasvatuksesta esiopetukseen. Ennen esiopetuksen alkamista varhaiskasvatuksen henkilöstö pyytää huoltajilta kirjallisen luvan siirtää lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (lapsen VASU) esiopetukseen. Tarvittaessa järjestetään siirtopalaveri. Siirtopalaveriin osallistuvat huoltajien lisäksi varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen edustajat.

Tulevat esikoululaiset käyvät tutustumassa esiopetuspaikkaansa ja sen henkilöstöön etukäteen huoltajiensa kanssa. Huoltajille järjestetään aloituskeskustelu, lapsen tärkeiden asioiden tiedonsiirtoa varten, ennen esiopetuksen alkamista tai heti sen alussa.

Siirtymävaihe esiopetuksesta perusopetukseen

Esikoulunopettajat ja lapsen huoltajat keskustelevat lapsen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta esiopetusvuoden aikana. Tarvittaessa kouluvalmiutta voidaan selvittää ryhmätutkimuksella ja psykologin yksilötutkimuksilla.

Esikoulunopettajat siirtävät keväällä tietoa tulevien koululaisten perustaidoista ja oppimisvalmiuksista alkuopettajille, erityisopettajille ja rehtoreille Esikoulusta kouluun - lomakkeella (Esko). Lomakkeella on esikoulunopettajan senhetkinen arvio lapsen taidoista esiopetusryhmässä. Huoltajat allekirjoittavat lomakkeen ennen lomakkeiden toimittamista esikoulusta kouluun. Lomakkeita käytetään alkuvaiheessa alkuopetusryhmien muodostamiseen, minkä jälkeen ne ovat lapsen tulevan luokanopettajan käytettävissä.

Koulun erityisopettajien kanssa tehdään yhteistyötä ja se lisääntyy kevään aikana lasten yksilöllisten oppimispolkujen löytämiseksi ja onnistuneen koulunaloittamisen varmistamiseksi. Huoltajat osallistuvat tähän työskentelyyn. Koulun laaja-alaiset erityisopettajat ja varhaiskasvatuksen erityisopettajat , riippuen ryhmän erityisopetuksen järjestämistavasta, ovat mukana luokkajaossa antamassa koululle tukea luokkien muodostamisessa.

Seuraavan syyslukukauden lopulla koulun erityisopettajat ja varhaiskasvatuksen erityisopettajat arvioivat edellisen kevään luokkajaon toteutumista. Koollekutsujana toimivat varhaiskasvatuksen erityisopettajat.

Kevätlukukaudella järjestetään kouluuntutustumispäivä sekä mahdollisesti tiedotustilaisuus huoltajille.

Keväällä tai kouluvuoden alussa pidetään tarvittaessa lapsikohtaisia tiedonsiirtopalavereja. Palavereihin osallistuvat huoltajat, esikoulunopettaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, tuleva luokanopettaja, koulun erityisopettaja, lastenpsykologi, iltapäivätoiminnan ohjaaja ja kouluterveydenhoitaja lapsen tarpeiden mukaan.

Lapsen siirtyessä esikoulusta kouluun sosiaalipalveluiden sekä lasten ja perheiden tuen palveluiden työntekijät jatkavat yhteistyötä perheen ja koulun kanssa. Lapsen terveydenhoito siirtyy neuvolasta kouluterveydenhoitoon.