Kasvan ja kehityn Kivijärvellä (muokattu)

LIIKUNTA

  • Liikunnassa hyödynnetään Kivijärven monipuolisen luonnon ympäri vuoden tarjoamia mahdollisuuksia liikkumiseen. Esiopetuksessa retkeillään säännöllisesti. Kivijärvellä on käynnissä Liikkuva koulu-hanke. Esiopetusryhmä osallistuu hankkeen toimintaan yhdessä peruskoulun kanssa.
  • Esiopetuksen toimintaympäristöjä muokataan omaehtoista liikkumista tukeviksi ja motivoiviksi. Lähiympäristön tarjoamien ulkoliikuntamahdollisuuksien (latuverkostot, luistelukaukalo ja Peltokankaan laskettelurinne) lisäksi liikuntaa toteutetaan Kivijärven liikuntahallissa, urheilukentällä, koulun piha-alueella sekä esiopetusryhmän omissa tiloissa. Lasten mielenkiinnon kohteet huomioidaan liikuntaa suunniteltaessa. Esiopetuksessa toteutetaan sekä ohjattua että vapaata liikuntaa säännöllisesti.
  • Kivijärven esiopetuksessa käytetään toiminnallisia oppimismenetelmiä, joissa eri oppimiskokonaisuudet yhdistyvät esimerkiksi lukuja liikkuen, pihasuunnistus ja luontopolku.


RUOKAILU

  • Ruokailussa vietetään erilaisia teemapäiviä. Juhlapyhiä korostetaan juhlaruokapäivillä, jolloin kattauksessa huomioidaan esteettisyys ja harjoitellaan hyviä ruokailutapoja.
  • Lapsia kannustetaan erilaisten makujen ja rakenteiden maisteluun. Aikuisen oma hyvä malli ruokailusta on tärkeää.
  • Esiopetusryhmissä leivotaan ja valmistetaan ruokaa mahdollisuuksien mukaan.


HYVINVOINTI JA TERVEYS

  • Kivijärvellä on käytössä Keski-Suomen hyvinvointialueen yhteinen Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, jota päivitetään säännöllisesti. Esiopetuksessa korostetaan varhaista tukea ja tehdään moniammatillista yhteistyötä.
  • Yhteisöllisissä oppilashuoltotapaamisissa nostetaan esille ajankohtaisia hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä asioita.
  • Esiopetuksessa lapsia ohjataan päivittäin terveellisten elämäntapojen omaksumiseen. Lasten kanssa keskustellaan riittävän levon, terveellisen ruokavalion sekä monipuolisen liikunnan merkityksestä omalle hyvinvoinnille, kasvulle ja kehittymiselle. Lasta ohjataan huolehtimaan omasta hygieniasta.
  • Hyvät ihmissuhteet ja sosiaaliset taidot ovat perusta henkiselle hyvinvoinnille. Huoltajille annetaan tietoa ja heitä tuetaan lasten hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Tarvittaessa heitä ohjataan hakemaan apua, esimerkiksi koulukuraattorilta, perheneuvolasta tai terveyskeskuspsykologilta.


TURVALLISUUS

  • Tainionmäen koululla on turvallisuus-, pelastus- ja kriisisuunnitelmat, joita myös esiopetusryhmä noudattaa. Esiopetusryhmän kanssa tutustutaan palokunnan toimintaan sekä paloturvallisuusohjeisiin heidän kehitystasonsa mukaisesti.
  • Esiopetusryhmät liikkuvat aktiivisesti esiopetuspaikkansa lähiympäristössä ja harjoittelevat turvallista liikennekäyttäytymistä. Lapsilla on käytössä heijastinliivit ja heitä ohjataan heijastimien sekä pyöräilykypärän käyttöön.
  • Esiopetusryhmien käytössä on tietotekniikkaa, jonka turvallista käyttöä harjoitellaan.
  • Lapset saavat esiopetuksessa tietoa oikeudestaan turvalliseen elämään, arvostavaan kohteluun ja koskemattomuuteen. Lapsia rohkaistaan hakemaan apua pulmatilanteissa.