4.2 Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena

Opetussuunnitelman perusteet 1.8.2025 alkaen

Arviointi[1] on kiinteä osa esiopetusta. Arvioinnilla on esiopetuksessa kaksi tehtävää: sen avulla suunnitellaan ja kehitetään opetusta sekä tuetaan kunkin lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Arviointi on havainnoinnin, dokumentoinnin, arviointipäätelmien ja palautteen muodostama kokonaisuus, johon osallistuvat opettajien lisäksi muu esiopetuksen henkilöstö sekä lapset ja huoltajat.

Esiopetuksen[7] tehtävänä on edistää yhteistyössä huoltajien kanssa lasten kehitys-­ ja oppimisedellytyksiä. Tavoitteellisen ja lasten kehitystä tukevan opetuksen edellytyksenä on, että opettaja saa tietoa lasten aiemmista kasvuympäristöistä, kehittymisestä ja oppimisesta sekä mielenkiinnon kohteista. Keskeisiä tiedonlähteitä ovat lapsen huoltaja, aiemman varhaiskasvatuksen henkilöstö sekä lapsi itse. Esiopetuksen opettaja hyödyntää tietoja lapsesta esiopetusryhmän toiminnan suunnittelussa. Suunnittelun apuna voidaan käyttää lapsikohtaista esiopetuksen oppimissuunnitelmaa.

Opettaja seuraa kunkin lapsen kehittymistä ja oppimista esiopetuksen aikana. Seurannan[2] kohteena ovat lasten työskentely, käyttäytyminen ja heidän oppimisensa edistyminen eri tiedon­- ja taidonaloilla. Seuranta perustuu jatkuvaan havainnointiin sekä monipuoliseen dokumentointiin. Lasten tekemät työt ja omat kokemukset ovat osa dokumentointia ja arviointia. Myös huoltajan havainnot lapsensa oppimisesta ja hyvinvoinnista ovat tärkeitä. Kootun seurantatiedon ja siitä johdettujen arviointipäätelmien pohjalta opettaja suuntaa opetusta ja oppimisympäristöjä. Mahdollinen oppimisen ja esiopetukseen osallistumisen tuki sisällytetään osaksi arviointia.

Opettaja ja lasta ohjaava muu henkilöstö antavat lapsille päivittäin rohkaisevaa ja kannustavaa palautetta lasten vahvuuksista ja oppimisesta. Koottua dokumentaatiota käytetään niin, että kukin lapsi voi havaita edistymistään. Tämä rakentaa lasten myönteistä käsitystä itsestään oppijana. On tärkeää, että huoltajat saavat usein palautetta[3] lapsensa työskentelystä, käyttäytymisestä ja oppimisen edistymisestä, jotta he voivat osaltaan tukea lastaan.

Esiopetuksessa kehitetään lasten edellytyksiä itsearviointiin[4]. Lapsia rohkaistaan kuvaamaan, mistä he esiopetuksessa pitävät, missä he ovat omasta mielestään onnistuneet ja mitä he haluaisivat opetella jatkossa. Opettaja ohjaa lapsia myös pohtimaan yhteisten tehtävien onnistumista. Lasten oppimisen polun aikana vähitellen kehittyvä itsearviointitaito on osa oppimisen taitoja.

On tärkeää, että tarpeelliset tiedot kunkin lapsen esiopetuksen aikaisesta työskentelystä sekä kehityksen ja oppimisen etenemisestä ovat opettajan käytettävissä lapsen siirtyessä ensimmäiselle luokalle. Tämä varmistetaan esiopetuksen ja koulun henkilöstön sekä huoltajien ja lasten yhteistyöllä. Opetuksen järjestäjällä on oikeus saada ja luovuttaa salassapitosäännösten estämättä lapsen opetuksen kannalta välttämättömät tiedot. Tiedonsiirrosta tuen toteuttamista koskien määrätään luvussa 5. Opetuksen järjestäjä vastaa toimivien siirtymävaiheen käytäntöjen luomisesta. Tietojen siirrossa noudatetaan voimassa olevia säännöksiä[5].

Opetushenkilöstön tavoitteellinen itsearviointi on esiopetuksen laadun ylläpitämisen ja kehittämisen ehto. Opettajat käyttävät lasten kehityksen ja oppimisen seurannasta saamaansa arviointitietoa ja dokumentaatiota pedagogisessa suunnittelussa ja opetuksen uudelleen suuntaamisessa. Lapsilta ja huoltajilta saatu palaute otetaan huomion toiminnan kehittämisessä.

Lapsille voidaan antaa lukuvuoden päätteeksi esiopetuksen osallistumistodistus[6]. Todistus annetaan huoltajan sitä pyytäessä. Todistukseen merkitään todistuksen, opetuksen järjestäjän, koulun/päiväkodin ja lapsen nimi, lapsen henkilötunnus sekä todistuksen antamispäivä. Lisäksi todistukseen merkitään, että todistus on Opetushallituksen 22.12.2014 hyväksymien esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukainen. Todistus voi sisältää yleiskuvauksen toteutuneesta esiopetuksesta. Todistukseen ei merkitä lapsen persoonaan, oppimisen etenemiseen tai lapsen toimintaan liittyviä kuvauksia.

[1] Perusopetuslaki 22 § ja Perusopetusasetus 14 §

[2] Perusopetuslaki 22 § 1 mom. (628/1998)

[3] Perusopetusasetus 10 § 1 mom. (852/1998)

[4] Perusopetuslaki 22 § 1 mom. (628/1998)

[5] Perusopetuslaki 40 § ja 41 §

[6] Perusopetuslaki 22 § 2 mom. (628/1998)

[7] Valtioneuvoston asetus 5 § (422/2012) 5 §

Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Kivijärvellä (muokattu)

Kivijärvellä noudatetaan jatkuvan arvioinnin ja kehittämisen periaatteita.
  • Esiopetuksessa lapsen arviointiin osallistuvat huoltajat ja esiopetuksen henkilökunta. Keskeisellä sijalla toiminnassa on kasvatuskumppanuus.
  • Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan huoltajien ja esiopetuksen henkilöstön sitoutumista toimimaan yhdessä lapsen kehityksen ja oppimisen tueksi.
  • Esiopetuksen henkilöstön ja huoltajien havainnot lapsen oppimisesta ja hyvinvoinnista ovat tärkeitä. Näiden havaintojen pohjalta opettaja suuntaa opetustaan ja toimintatapojaan.
  • Lapsi arvioi omaa toimintaansa omista lähtökohdistaan käsin.
  • Huoltajat saavat palautetta lapsen käyttäytymisestä, työskentelystä ja oppimisen edistymisestä huoltaja-lapsi-opettaja-keskusteluissa lukukausittain sekä Wilma-tietojärjestelmän kautta.
  • Huoltajat arvioivat esiopetuksen toimintaa kirjallisesti esikouluvuoden keväällä. Saadun palautteen perusteella toimintaa suunnitellaan ja kehitetään.
  • Lukuvuoden päätteeksi annetaan esiopetuksen osallistumistodistus. Se on laadittu yhdessä Kannonkosken, Karstulan, Kivijärven ja Kyyjärven esiopetushenkilöstön kanssa.
  • Tarpeelliset tiedot lapsen esiopetuksen aikaisesta työskentelystä sekä kasvun ja oppimisen etenemisestä siirretään ensimmäiselle luokalle. Tietojen siirrossa noudatetaan voimassa olevia säännöksiä.