Minä ja meidän yhteisömme Kivijärvellä

Minä ja meidän yhteisömme Kivijärvellä (muokattu)

HISTORIA JA PERINNE

  • Lähtökohtana ovat lasten omat kiinnostuksen kohteet sekä lapsen oma ja paikkakunnan historia.
  • Esiopetusryhmät tutustuvat Kivijärven historiallisiin kohteisiin, esimerkiksi kirkko tai Valoharjun koulumuseoon.
  • Esiopetuksessa tehdään mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä eri sukupolvien välillä, esimerkiksi vieraillaan vanhusten palvelutalossa Hopearannassa, ja järjestetään isovanhempien päivä.
  • Yhteistyössä voidaan hyödyntää Kivijärven kulttuuriperintöä, esimerkkeinä kotiseutulaulu, perinneleikit ja -laulut sekä yhteiset juhlaperinteet.


YHTEISKUNTA, MEDIA JA LAPSEN OIKEUDET

  • Lapset luovat yhdessä esiopetusryhmän yhteiset säännöt.
  • Esiopetusvuoden aikana lapsen lapselle tarjotaan kokemuksia erilaisista ja erikokoisista ryhmistä, joissa hän on osallisena esimerkiksi pienryhmätoiminta, koko peruskoulun yhteiset tapahtumat, koko kunnan päivähoitoikäisten yhteiset konsertit ja tapahtumat.
  • Yhteiskunnallisia ja ajankohtaisia tapahtumia huomioidaan esiopetuksessa, esimerkiksi vaalit.
  • Sanomalehteä käytetään monipuolisesti ja luovasti opetusmateriaalina.


EETTINEN KASVATUS

  • Esiopetuksessa korostuu hyvien tapojen opetteleminen, kuten tervehtiminen, kiitos ja anteeksi sekä pöytätavat.
  • Esiopetuksessa opetetaan toisen ihmisen hyväksymistä ja kunnioittamista; suvaitsevaisuutta, erilaisuuden hyväksymistä ja kansainvälisyyskasvatusta. Lisäksi korostetaan vastuuntunnon kehittämistä: vastuuta itsestä ja omista tehtävistä sekä vastuuta toisesta ihmisestä.
  • Esiopetuksessa käytetään muun muassa satuja, roolileikkejä, nukketeatteria ja tunnekortteja. Lapsen kysymyksiin ja näkemyksiin suhtaudutaan kunnioittavasti ja niistä keskustellaan yhdessä.
  • Esiopetusryhmä osallistuu peruskoulun kanssa yhdessä mahdolliseen Unicef -kävelyyn ja tutustuu näin hyväntekeväisyystyöhön.
USKONNOT JA KATSOMUKSET


  • Kirkollisiin juhlapyhiin liittyviin perinteisiin tutustutaan; esim. tunnelman luominen, juhlaan valmistautuminen ja sisältöihin perehtyminen. Vuodenkierrossa vaihtelevat arki ja juhla, jotka näkyvät lapsen elämässä.

  • Esiopetuksen uskontokasvatuksessa tehdään yhteistyötä Kivijärven seurakunnan kanssa.
  • Tarjotaan lapsille mahdollisuus hiljentymiseen ja rauhaan; esim. kynttilähetkiä tai musiikin kuuntelua.
  • Lapsiryhmässä ja perheissä läsnäoleviin uskontoihin ja katsomuksiin tutustutaan. Lapsille opetetaan kunnioittavaa suhtautumista kaikkia uskontoja sekä uskonnottomuutta kohtaan.