Kunnan OPS-sisältö

Lomakkeet pedagogiseen arvioon, pedagogisen selvitykseen ja oppimissuunnitelmien laatimiseen:

http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestaminen/tietoa_tuen_jarjestamisesta/lomakkeet_oppimisen_ja_koulunkaynnin_tukeen

Paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetään ja kuvataan tuen järjestäminen käytännössä mahdollisimman konkreettisesti alla olevissa asioissa.

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen käytännön järjestämiseen liittyvät keskeiset paikalliset linjaukset

  • ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen puuttumisen toimintamallit (loppu omaksi kohdakseen)
Varhaisen puuttumisen tavoite on ehkäistä ongelmien monimuotoistumista ja syvenemistä sekä pitkäaikaisvaikutuksia. Koulun tehtävä on huolehtia oppilaan mahdollisuuksista saada onnistumisen kokemuksia oppimisessa ja ryhmän jäsenenä toimimisessa. Samalla tuetaan oppilaan myönteistä käsitystä itsestään ja koulutyöstä.

Tuen tarpeen havaitsemisessa, arvioinnissa sekä tuen suunnittelussa ja toteuttamisessa käytetään pedagogista asiantuntemusta ja muiden ammattihenkilöiden monialaista yhteistyötä. Yhteistyöhön kulloinkin osallistuvat ammattihenkilöt harkitaan tapauskohtaisesti.
Luokan- tai aineenopettaja seuraa kunkin oppilaan ja opetusryhmän vahvuuksia ja oppimis- ja kehitystarpeita.
Arvioinnissa ja tuen suunnittelussa hyödynnetään mahdollisten muiden arviointien tuloksia ja otetaan huomioon oppilaalle aiemmin annettu tuki (Helmi).

Opetusta ja tukea suunniteltaessa on otettava huomioon, että tuen tarve voi vaihdella tilapäisestä jatkuvaan, vähäisestä vahvempaan tai yhden tukimuodon tarpeesta useamman tukimuodon tarpeeseen. Suunnittelusta ja seurannasta vastaavat luokan- tai aineenopettaja, erityisopettaja, oppilashuollon henkilöstö.
Varhaiseen tukeen sisältyy se, että tarkastellaan koulussa käytössä olevia toimintatapoja, opetusjärjestelyjä ja oppimisympäristöjä sekä niiden soveltuvuutta oppilaalle. Tarkastelun pohjalta arvioidaan, voidaanko näitä muuttamalla toteuttaa oppilaalle aikaisempaa paremmin sopivia pedagogisia ratkaisuja.
Oppimisen ja koulunkäynnin tukemiseksi voidaan tehdä yhteisöllisiä ja oppimisympäristöön liittyviä ratkaisuja ja vastata oppilaiden yksilöllisiin tarpeisiin esim.oppimateriaalein tai tilaratkaisuin.

Tuki annetaan oppilaalle ensisijaisesti omassa opetusryhmässä ja koulussa erilaisin joustavin järjestelyin, ellei oppilaan etu tuen antamiseksi välttämättä edellytä oppilaan siirtämistä toiseen opetusryhmään tai kouluun.

Erityisesti huolehditaan tuen jatkumisesta lapsen siirtyessä esiopetuksesta perusopetukseen, perusopetuksen sisällä sekä oppilaan siirtyessä perusopetuksesta toiselle asteelle
Tukea annetaan niin kauan sekä sen tasoisena ja muotoisena kuin se on tarpeellista.

Lapset puheeksi -toimintamalli Saarikan alueella

  • toiminta ja yhteistyö nivelvaiheissa
Nivelvaiheet Karstulassa:
-päivähoito > esiopetus ( lastentarhanopettaja, esiopetuksen opettaja, lastenneuvolan terveydenhoitaja)
- esiopetus > 1.luokka ( esiopetuksen opettaja, luokanopettaja/erityisopettaja, lastenneuvolan ja/tai kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori/koulupsykologi, rehtori)
- 6.lk > 7.lk ( luokanopettajat, tulevat luokanvalvojat, erityisopettaja, kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori/koulupsykologi, rehtori)
- 9.lk > 2.asteen opinnot (opinto-ohjaaja, tarvittaessa erityisopettaja)
  • oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeiden suunnitelmallinen seulonta tuen järjestämiseksi
Seulonnat luokille 1.-6.pdf

SEURAAVAT SISÄLLÖT LÖYTYVÄT ALAOTSIKOIDEN YHTEYDESTÄ:
  • yhteistyö, vastuut ja työnjako opetustoimessa sekä muiden hallintokuntien kanssa
  • yhteistyö oppilashuollon palveluista vastaavien ja muiden tarvittavien asiantuntijoiden kanssa tuen tarpeen arvioinnissa, tuen suunnittelussa, järjestämisessä sekä käytännön toteuttamisessa
  • kotien kanssa tehtävän yhteistyön keskeiset toimintaperiaatteet oppimisen ja koulunkäynnin tuen kysymyksissä
  • oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvät toimivaltuudet eri hallintopäätöksissä