1.1 Lisäopetuksen järjestäminen ja tehtävä

Lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille nuorille voidaan järjestää perusopetuslain mukaista lisäopetusta. Lisäopetus voidaan toteuttaa myös opetuksen järjestäjien yhteistyönä.

Lisäopetukseen voidaan ottaa opiskelijaksi nuori, joka on saanut perusopetuksen päättö- todistuksen samana tai edellisenä vuonna1 . Muista opiskelijaksi ottamisen perusteista sekä opiskelijaksi ottamisesta päättää opetuksen järjestäjä. Näissä opetussuunnitelman perusteissa perusopetuslain tarkoittamasta oppilaasta käytetään käsitettä opiskelija.

Lisäopetus kestää yhden lukuvuoden ja sen laajuus on vähintään 1100 tuntia2 . Tämä merkitsee sitä, että lisäopetuksen opiskelijalla on oikeus saada lukuvuoden aikana opetusta ja ohjausta vähintään 1100 tuntia. Lisäopetuksen järjestäjä päättää opetuksen järjestämistavasta. Lisäopetusta voidaan toteuttaa perusopetusta antavan koulun tai muun oppilaitoksen yhteydessä yksilöllisesti tai erillisessä lisäopetusryhmässä. Lisäopetukseen voi sisältyä myös työelämässä, järjestöissä ja muissa oppimisympäristöissä tapahtuvaa ohjattua opiskelua. Opetuksessa noudatetaan valtakunnallisesti yhtenäisiä perusteita siten kuin perusopetuslaissa säädetään (katso Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, luku 2.1 Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet).

Lisäopetus jatkaa perusopetuksen opetus- ja kasvatustehtävää. Lisäopetuksessa tuetaan opiskelijoiden kehitystä, oppimista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Yhteistyö huoltajien kanssa on tärkeää. Se tukee sekä opetuksen että opiskelijoiden opintojen onnistumista (katso Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, luku 3.1 Perusopetuksen tehtävä).

Perusasteen ja toisen asteen koulutuksen nivelvaiheessa on useita koulutusvaihtoehtoja. Lisäopetuksen erityisenä tehtävänä on tarjota opiskelijoille mahdollisuus parantaa edellytyksiään jatko-opintoihin ja tukea opiskelijoiden kiinnittymistä ajatukseen opintojen jatkamisesta. Tämä edellyttää opiskelijoiden erilaisten lähtökohtien huomioonottamista opetuksen järjestämisessä ja toteuttamisessa. Opiskelijoiden kannalta mahdollisimman hyödyllisten opintopolkujen sekä tukitoimien suunnittelu ja monipuolisten oppimisympäristöjen tarjoaminen yhteistyössä perusopetuksen ja muiden oppilaitosten sekä työelämän kanssa edistää lisäopetuksen tehtävässä onnistumista. Ohjauksella ja opiskeluhuollolla on lisäopetuksessa keskeinen asema.

Lisäopetus palvelee koulutusratkaisuna erityisesti niitä perusopetuksen päättäneitä nuoria, joilla on tarvetta vahvistaa opinnoissa tarvittavia tietoja, taitoja ja opiskelumotivaatiota tai jotka tarvitsevat lisäaikaa tulevaisuutensa suunnitteluun. Lisäopetuksen tehtävänä on myös tukea opiskelijoiden elämänhallintaa ja siten vahvistaa edellytyksiä itsestä huolehtimiseen, muutosten kohtaamiseen ja valintojen tekemiseen.

Lisäopetuksessa voi korottaa perusopetuksen päättötodistuksen arvosanoja, suorittaa ennalta lukio-opintoja, ammatillisen koulutuksen opintoja ja muita opintoja sekä tutustua työelä- mään ja eri koulutusvaihtoehtoihin.

1 Perusopetusasetus (852/1998) 3 § 2 mom.
2 Perusopetuslaki (628/1998) 9 § 2 mom. ja perusopetusasetus 3 § 2 mom.

Jyväskylän paikalliset lisäopetuksen opetussuunnitelmaratkaisut

Jyväskylän kaupungin perusopetuspalvelut järjestää ainoastaan vaativan erityisen tuen lisäopetusta. Tämä lisäopetus on tarkoitettu jyväskyläläisille nuorille, joilla on erityisiä oppimisvaikeuksia (Perusopetuslaki 17§). Opiskelijaksi ottamisen perusteista sekä opiskelijaksi ottamisesta päättää opetuksen järjestäjä. Tässä opetussuunnitelmassa perusopetuslain tarkoittamasta oppilaasta käytetään käsitettä opiskelija.

Jyväskylän kaupungin perusopetuspalvelut päättää opetuksen järjestämistavasta –ja paikasta. Lisäopetusta toteutetaan yksilöllisesti YPR-opetuksen (Yksilöllinen pienryhmäopetus) yhteydessä tai erillisessä lisäopetuksen ryhmässä.

Jyväskylän kaupungin perusopetuspalveluiden järjestämä vaativan erityisen tuen lisäopetus noudattaa paikallisesti korostettuja laaja-alaisen osaamisen painopistealueita. Yhteistyö huoltajien kanssa on tärkeää. Lisäksi opiskelijoiden erityisen tuen tarpeiden vuoksi moniammatillinen verkostoitunut yhteistyö korostuu.

Jyväskylän kaupungin perusopetuksen vaativan erityisen tuen lisäopetuksen kaikki opiskelijat tarvitsevat erityistä tukea ja heille on peruskoulun aikana laadittu henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). Lisäopetuksessa suoritettavien opintojen lähtökohtana on sitouttaa opiskelijaa opintoihinsa niin, että hän selviytyy omien vahvuuksiensa ja edellytystensä avulla mahdollisimman hyvin elämässään oman yhteisönsä, yhteiskunnan ja työyhteisön jäsenenä.

Opiskelu voi tapahtua ryhmämuotoisesti tai yksilöllisesti opiskelijan HOJKS:aan kirjatuissa oppimisympäristöissä. Opetusjärjestelyissä huomioidaan opiskelijan yksilölliset erityistarpeet.