Pyörillä kulkevat koulut, retkiohjeet

Näyttelyt

Jussi Heikkilä ja Simo Heikkilä: R Ä P P Ä N Ä

Jyväskyläläiset Simo ja Jussi Heikkilä edustavat molemmat alansa suomalaista kärkeä,

toinen muotoilijana ja toinen kuvataiteilijana. Heitä yhdistää paitsi veljeys, myös kiinnostus vertauskuviin ja tekemiseen jatkuvasti kehittyvänä prosessina. Molemmat korostavat ekologiaa ja käsityön tarpeellisuutta.

Jussi Heikkilä ja Simo Heikkilä ovat työstäneet näyttelyyn yhdessä myös molemmille läheisiä teemoja. Yksi teemoista on sauna, jonka he kokevat olevan silta suomalaisen sielun ja suomalaisen maiseman välillä. Kahteen museoon levittäytyvä näyttely koostuu huonekaluista, valaisimista, valokuvista, taideteoksista, installaatioista, videoista ja haastatteluista. Kummaltakin veljekseltä on esillä sekä vanhoja että uusia teoksia. Oppilaat tutustuvat taidemuseossa olevaan näyttelyn osaan.

Alvar Aalto -museon ja Jyväskylän taidemuseon yhteistyössä toteuttamassa juhlanäyttelyssä yhdistyvät kuvataide ja muotoilu. Näyttely juhlistaa museoiden yhteistä, 50 vuoden taakse ulottuvaa historiaa. 1966 perustetun Alvar Aalto -museon kuvataideosasto itsenäistyi Jyväskylän taidemuseoksi 1998.


3.6.–18.9. Sami Korkiakoski

Katutaiteen spray-merkinnät ja villi fyysinen viiva yhdistyvät Vaajakoskella työskentelevän taidemaalarin taiteessa. Hän merkkaa maalauspohjia lyijykynällä, tekee vedon leveällä lastalla tai maalaa sormilla kehonsa liikettä näkyväksi. Viimeaikoina hän on ripustanut viivamaalauksensa tilallisiksi maalausryppäiksi.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä