7.2 Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt

Kunnan OPS-sisältö

Koulujen toimintakulttuurin näkökulmasta Muuramessa painottuvat hyvinvointitaidot, joita harjoitellaan keskeisesti hyvinvoinnin vuosikellon avulla.

Oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyjen osalta rehtorin vastuualueeseen kuuluu pedagogisesti toimivien opetustilojen järjestäminen yhteistyössä teknisen toimen kanssa. Kokonaisuuteen kuuluu luokkatilojen lisäksi esimerkiksi eriyttämisen tilat ja kalustus. Rehtori vastaa myös opetusryhmien muodostamisesta, työjärjestyksistä, oppilaaksiotosta, pienryhmäpäätöksistä, uusien oppilaiden sijoittelusta ja henkilökunnan osaamisen tukemisesta. Tarvittaessa rehtori tekee opetusjärjestelyjä koskevien päätösten tueksi monialaista yhteistyötä eri tahojen kanssa. Koulunkäynninohjaajien resursoinnista ja muusta ohjauksesta vastaa opetuksen tuen päällikkö. 

Rehtori on pääasiallisessa vastuussa myös koulun lukuvuosisuunnitelman laatimisesta. Suunnittelu tehdään soveltuvin osin yhteistyössä koulun johtoryhmän kanssa kevään, kesän ja alkusyksyn aikana. Alkusyksystä tehdään myös tarvittavat tarkennukset yhdessä opettajakunnan kanssa. Lukuvuosisuunnitelma käydään läpi rehtorikokouksessa, minkä jälkeen sivistysjohtaja vie ne hyvinvoinnin ja palvelujen lautakuntaan hyväksyttäväksi syys-lokakuun aikana.

Pienryhmien muodostamisen tavoitteena on, että ne rakentuvat joustavasti ja oppilaiden tuen tarpeiden mukaisesti. Muodostamisessa huomioidaan kunkin oppilaan oppimisen edellytykset ja toimintakyky. Palvelurakennetta tarkastellaan ja kehitetään lukuvuosittain. Varhaisen vaiheen konsultaatio pienryhmätarpeista sijoittuu nivelvaiheisiin eli siirryttäessä esiopetuksesta alakouluun siirryttäessä ja alakoulusta yläkouluun. Oppilaskohtaiset päätökset tehdään joka kevät. Pienryhmien koko määräytyy perusopetuslaissa määriteltyjen mitoitusten mukaisesti, poikkeuksena esimerkiksi kesken lukukauden ryhmään siirtyvät oppilaat, joiden kohdalla mitoitukset voivat väliaikaisesti ylittyä.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt koskevat kaikkea perusopetuksen toimintaa1. Ne ovat keskeinen osa koulun toimintakulttuuria, joka antaa edellytykset kaikkien oppilaiden osallisuuteen, oppimiseen ja koulunkäynnin tukeen. Koulun toiminnassa ja opetusjärjestelyissä huomioidaan saavutettavuus ja esteettömyys. Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt luovat pohjan laadukkaalle perusopetukselle, ryhmäkohtaisille tukimuodoille ja oppilaskohtaisille tukitoimille. Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt resursoidaan, suunnitellaan, toteutetaan ja niiden vaikuttavuutta arvioidaan osana koulun toimintaa2.

Opettajien keskinäinen yhteistyö, opettajien yhteistyö moniammatillisten ja monialaisten toimijoiden kanssa sekä yhteistyön mahdollistavat rakenteelliset ratkaisut ovat tärkeitä oppimisen edellytyksiä tukevien opetusjärjestelyjen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Yhteiseen suunnitteluun ja toteutukseen tulee varata riittävästi aikaa.

Oppimisen edellytyksiä tukevilla opetusjärjestelyillä1 tarkoitetaan

  • oppilaiden erilaiset tarpeet ja edellytykset huomioon ottavaa opetuksen järjestämistä ja opetuksen eriyttämistä

  • eri oppiaineiden ja tiedonalojen kieltä avaavaa kielitietoista opetusta

  • opetusryhmien muodostamista siten, että opetuksen tavoitteet voidaan saavuttaa

  • pedagogisia ratkaisuja, joilla tukea tarvitsevien oppilaiden lisäksi huomioidaan myös oppilaat, jotka etenevät opinnoissaan tavoitekokonaisuuksittain

  • opettajan kykyä huomioida riittävästi opetusryhmän tarpeet ja vahvuudet

  • oppilaiden kanssa työskentelevien koulunkäynninohjaajien ja muun henkilöstön hyödyntämistä oppilaiden koulunkäynnin ja opetukseen osallistumisen tukena

Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt edellyttävät perusopetuksen kokonaisuuden tavoitteellista ja suunnitelmallista johtamista, arviointia ja kehittämistä.

1Perusopetuslaki 20 b §
2Perusopetuslaki 21 §