5.2.1 Oppilaiden osallisuus
Kunnan OPS-sisältö
Osallisuus on keskeisessä roolissa hyvän ja turvallisen koulupäivän luomisessa. On tärkeää, että kaikki kokevat voivansa vaikuttaa koulun asioihin ja vaikuttamiseen on tiedossa olevat selkeät rakenteet ja väylät. Osallisuutta tukevia toimenpiteitä ovat muun muassa tukioppilas- ja kummioppilastoiminta, oppilaiden aktiivinen rooli välituntitoiminnan, teemapäivien ja oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa, huoltajien ja oppilaiden mukana olo yhteisöllisessä opiskeluhuollossa ja oppilaskunnan osallistuminen päätöksentekoon.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet
Koulutyö järjestetään siten, että sen perustana on oppilaiden osallisuus ja kuulluksi tuleminen. Huolehditaan siitä, että oppilaat saavat kokemuksia yhteistyöstä ja demokraattisesta toiminnasta omassa opetusryhmässä, koulussa ja sen lähiympäristössä sekä erilaisissa verkostoissa.
Oppilaiden osallistuminen oman koulutyönsä ja ryhmänsä toiminnan suunnitteluun on luonteva tapa vahvistaa osallisuutta. Monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa oppilaiden osuus on tärkeä. Lisäksi oppilaita rohkaistaan vaikuttamaan myös koulun yhteisen toiminnan ja oppimisympäristön suunnitteluun ja kehittämiseen. Oppilaille tulee järjestää mahdollisuus1 osallistua opetussuunnitelman ja siihen liittyvien suunnitelmien sekä koulun järjestyssäännön valmisteluun. Oppilaat ovat myös mukana arvioimassa ja kehittämässä yhteistyötä.
Perusopetuslain mukaan koululla tulee olla sen oppilaista muodostuva oppilaskunta. Oppilaskunnan ja sen toimielinten tehtävänä2 on edistää oppilaiden yhteistoimintaa, vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista. Se innostaa oppilaita esittämään näkemyksiään, toimimaan ja vaikuttamaan omiin ja yhteisiin asioihin. Oppilaskunta sekä koulun ja kunnan muut osallisuutta tukevat rakenteet ja toimintatavat tarjoavat tilaisuuksia harjoitella demokratiataitoja käytännössä.
1 Perusopetuslaki 47 a § 1 mom. (1267/2013)
2 Perusopetuslaki 47 a § 2 mom. (1267/2013)