Oikeesti olen ihan loppu. En keksi mitään ratkaisua näihin ongelmiin.

Aloitetaan nyt siitä, että olen saanut melko tunnekylmän ja etäisen kasvatuksen, mutta hyvän kodin. Sen takia en oikein osaa muodostaa vastavuoroisia ja terveellisiä ihmissuhteita vaan mieluummin pintapuolisia. Mulla oli lapsena lukioon asti jatkuvaa puuhaa ja harrastin ja vietin aikaa kavereiden kanssa. Lukioikäisenä kuitenkin alkoi mielenterveys rakoilla, mutta olin silti onnellinen.

Tapasin erään tytön, jonka kanssa ystävystyin ja myöhemmin rakastuimme ja aloimme seurustella. Hän oli todella hyvä tyttöystävä ja rakasti minua ehdoitta, mutta ahdistuin ja jätin hänet. Samalla loppui myös harrastukseni sekä valmistuin ylioppilaaksi. Näin ollen tuli yhtäkkiä hetki, jolloin kaikki elämän tukipilarit murtuivat. Ei ollutkaan enää turvallista ja säännöllistä arkea ja aloin masentua.

Aloin elää villiä sinkkuelämää ja ihastuin pakkomielteisesti erääseen ''narsistiseen'' pleijeriin, joka vastasi viesteihinkin silloin kuin häntä huvitti. Hän myös pompotti mua ympäri kaupunkia ja noh oli kusipää. Pääsin kuitenkin hänestä irti, koska tapasin uuden tytön. Tämä uusi tyttö puhui minulle paljon whatsappissa ja juttelimme päivittäin monen kuukauden ajan. Ajattelin, että hänen kanssaan ei tarvitse esittää mitään vaikeasti tavoiteltavaa vaan voin puhua myös turhuuksia. Uskalsin kerrankin päästää ihmisen lähelleni ja olin valmis luomaan turvallisen ja tasapainoisen ihmissuhteen pitkästä aikaa. Noh olin tietenkin väärässä ja nyt hän ei ole vastannut viimeisimpiin viesteihini - nolasin itteni TAAS. Kuitenkin viimeksi nähtyämme hän oli oikein mukava ja meillä oli kivaa. En ymmärrä, miksi hän yhtäkkiä lakkasi vastaamasta viesteihini. Hävettää.

En jaksa näitä hylkäämiskokemuksia kerta toisensa jälkeen. Paras ystävänikään ei kuuntele murheitani lainkaan vaan paasaa vain itsestään. Tuntuu, että kukaan ei kuuntele eikä ketään kiinnosta mun asiat. Tunnen olevani jokin taakka ihmisille ja se sotii hyvää itsetuntoani vastaan. Alan pikkuhiljaa hävetä itseäni ja tekosiani luokkaan, ''miks taas tekstasin tolle, miks oon tällainen takertuja tms''.

Olin ennen todella suosittu kaikkienkaveri, mutta heti näytettyäni negatiiviset tunteet ihmiset eivät enää pitäneet musta samalla tavalla. Oon aina ollu se ''kuuntelija'' ja hauska tyyppi, joka keksii hyviä ideoita. Nyt kun olenkin alakuloinen ja täynnä murheita niin harvat jaksaa katsella. En tietenkään vain valita menemään vaan pyrin silti olemaan positiivinen.

Ehkä surullisin juttu on se, että joudun aina satuttamaan itseni ja nolostumaan rakkausrintamalla. En ymmärrä, mitä teen väärin D: En ole ollut mikään pommittaja, joka haluaa nähdä jatkuvasti tai tekstailla hullun lailla vaan pikemminkin sellainen etäisempi osapuoli. Nyt kun ihastuin ja aloin kertoa arkipäiväisempiäkin asioita niin kiinnostus lakkaa. Se oli mun elämän ainoa valonpilke pitkästä aikaa. :-(

www.demi.fi Katsottu 2.11.2015

Psykologian suuntaukset selittävät ihmisen toimintaa eri näkökulmista. Poimi tarkasteluun jokin keskeinen asia kolmesta eri suuntauksesta ja analysoi niiden avulla oheista Demin keskustelupalstan julkaisua.