KuTi

Yrittäjyyden kuntatiimi 2016-2018

Kuntatiimin kokoonpano: Riikka Honkanen (varhaiskastus ja esiopetus), Anne Nousiainen (Mäkelänmäen koulu), Sari Liukkonen (Kinkomaan koulu/Pikkukoulut), Susanna Kinnunen (Nisulanmäen koulu), Heli Vuorela (Muuramen lukio)

Tiimi kokoontunut 2016-2017 sekä 2017-2018

Tiimi kokoontunut noin kerran kuukaudessa. Toimintakausien yhteisenä teemana oli Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlallisuudet.

Projekti: Suomi 100 -Muurame lukee yhdessä

Lukuvuosi 2016-2017 aloitettiin ideoimalla ja teemaksi valikoitui nopeasti Suomi 100 vuotta. Tavoitteena oli yhteisöllisyys, osallisuus, lukemisen edistäminen ja suomalaisen kulttuuriperinnön siirtäminen.

Päätimme lähteä toteuttamaan Tuntematon sotilas -romaanin lukutapahtumaa lähellä itsenäisyyspäivää ja saada mahdollisimman moni muuramelainen osalliseksi tähän. Kutsuimme koulujen ja päiväkotien lisäksi mukaan yrityksiä ja yhteisöjä. Lukutapahtuman lisäksi kannustettiin eri asteilla toteutettamaan erilaisia lukemista lisääviä hankkeita ja tempauksia. 

Haimme ja saimme Valtioneuvoston Suomi 100 virallisen tunnuksen tapahtumalle. Keski-Suomen liitolta hakemaamme rahallista avustusta (2500 e)  ei harmiksemme hyväksytty. Lähdimme toteuttamaan nollabudjetilla ja talkoohengellä. Saimme tarjoiluun lahjoituksia yrityksiltä. Kunnan kulttuuritoimi lahjoitti lukupaikoille suklaata, lukijoille lukijalahjat ja  auttoi järjestelyissä. Kirjasto huolehti kirjallisuudesta. Suomi 100 kansallinen toimisto lähetti rekvisiitaksi viirejä, julisteita ja ilmapalloja. Kunnan tiedotusvastaava Tiina Riuttanen auttoi tapahtuman markkinoinnissa ja tiedottamisessa.

Varsinainen lukutapahtuma 30.11.2017

Tuntematonta sotilasta luettiin Kulttuurikeskuksen kahviossa, kirjastossa, palvelutalo Koskikodilla, ravintola Muurmannissa, Kinkomaan K-marketissa, Muuramen kauppakeskuksessa. Lukeminen aloitettiin 8.30 ja sitä jatkettiin klo 19 asti. Lukijoita oli yhteensä n. 70. Oman panoksensa antoivat oppilaiden ja opettajien lisäksi mm. yrittäjät, kunnanvaltuutetut, kunnan työntekijät, srk:n edustajat ja yksityiset kuntalaiset. Lukuisat lapsi-ja nuorisoryhmät sekä Haitariveljet esiintyivät lukupaikoilla.

Tapahtuma huomioitiin Muuramelainen -lehdessä sekä Keskisuomalaisessa. Sosiaalisen median kanavat tavoittivat laajan yleisön. Arviomme mukaan tapahtumaa seurasi ja oli osallisena n. 2000 muuramelaista.

Projektin arviointi:
+ Hyvä ajankohtainen idea
+ Koski kaikkia kouluasteita ja varhaiskasvatusta
+Näkyvä kuntalaisille
+Suunnittelu- ja toteutustiimi (Kuti) toimi saumattomasti yhteen

- Taloudellinen tuki puuttui
- Yrityksiä ei saatu innostumaan kovin laajasti
- Oppilaiden motivointi oli haasteellista
- Kutin rooli liian toteuttava, kun tarkoitus olisi kehittää ja viedä eri asteille uusia toimintatapoja



 


KuTi

KUTI 2011-2012

KuTi on Muuramen yrittäjyyskasvatuksen kuntatiimin, joka on aloittanut toimintansa lukuvuoden 2011-2012 alussa. Tiimi koostui kuudesta, eri kouluasteella työskentelevästä opettajasta. Esiopetuksen puolelta tiimissä on lastentarhanopettaja Mari Viholainen, ns. pikkukouluja edustaa luokanopettaja Sari Oksanen, Mäkelänmäen koulusta on kaksi luokanopettajaa Heli Lukkarila sekä Marja Raiskinmäki ja Nisulanmäen yläkoulusta historian- ja yhteiskuntaopinopettaja Susanna Kinnunen. Kuntatiimin koordinaattorina toimii lukion musiikinopettaja Marjo Kaipiainen.

KuTin tavoitteena on hankkeen ja yrittäjyyskasvatuksen näkyväksi tekeminen eri kouluasteilla sekä yrittäjyyskasvatuksen juurruttaminen kasvatus- ja opetustyöhön. Tavoitteena on lisätä opettajien tietoutta yrittäjyyskasvatuksesta sekä antaa valmiita malleja yrittäjyyskasvatuksen toteuttamiseen työssään.


KUTI 2014-2015

Lukuvuonna 2014-2015 KuTin jäseninä ovat Marjo Kaipiainen ja Riikka Lämsä Mäkelänmäen koulusta, Tuulikki Kärkkäinen Kinkomaalta, Susanna Kinnunen ja Kirsi Saarinen Nisulanmäen koulusta sekä Lukion edustajana Raili Sandelin. Koordinaattoreina toimivat Kirsi Saarinen ja Riikka Lämsä.

Tämän luuvuoden yrittäjyyskasvatusprojektissa tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä, oppilaiden osallisuutta sekä rohkeutta toteuttaa luovia ideoita.


KuTi-tiimi julistaa tammikuussa alkavaksi ala- ja yläkoulun yhteisen "Meidän luokka on paras luokka" -kilpailun.
Kilpailussa luokka etsii omia vahvuuksiaan ja toteuttaa jonkun yhteisen projektin/työn/esityksen ja työstää sitä yhdessä. Luokka koostaa tuotoksen siitä, miksi juuri teidän luokkanne on paras luokka. Tuotos voi olla kuvaamataitoa, musiikkia, liikuntaa, ilmaisua, draamaa, käsityötä, virsitietoutta, mäenlaskua…mitä tahansa tai kaikkea sekaisin.

Kilpailuun kuuluu välitehtävä, joka liittyy prosessiin sekä varsinainen lopputuotos.

Välitehtävä ja lopputuotos dokumentoidaan videon/valokuvakertomuksen/blogin/vlogin avulla. Lukiolaisten yrri-ryhmästä saataneen tarvittaessa apua tähän. Välitehtävät ja valmiit tuotokset lähetetään myöhemmin ilmoitettavaan osoitteeseen.

Välitehtävä:
1. Missä luokkanne on paras?
2. Miten valitsitte aiheen, jossa luokkanne on paras?
3. Miten aiotte kuvata/näyttää parhauttanne? Esim. video toiminnasta, näyttely, näytelmä, musiikkiesitys, liikuntaesitys, taideteos, teksti/tekstejä, blogi, vlogi.
4. Miten jaatte tehtävät?

Välitehtävän on oltava valmis 16.3. ja lopputuotoksen 30.4. mennessä.



Parhaaksi valittu luokka saa palkinnoksi mukavaa yhteistä toimintaa koko luokalle. Toiminnan toteuttamiseen on luvassa rahallista tukea.


Ilmoittautuminen kilpailuun tapahtuu 31.1 mennessä osoitteeseen

riikka.lamsa@edu.muurame.fi tai kirsi.saarinen@edu.muurame.fi





TERVETULOA MUKAAN KISAAN!







YRITTÄJÄMÄISEN TOIMINTAKULTTUURIN RAKENTAMINEN SYSTEMAATTISESTI
YRITTÄJÄMÄISEN TOIMINTAKULTTUURIN RAKENTAMINEN SYSTEMAATTISESTI
(by Aki Puustinen)