Maassluis, Hollanti 2026

Maassluis, Hollanti 2026

Hollanti-vaihto

Kuluneen lukuvuoden aikana Muuramen lukio teki opiskelijavaihdon Hollantiin. Hollantilaiset saapuivat tammikuussa lumiseen satumaahamme kauniina torstai-iltana pitkän bussimatkan jälkeen.
Tänne saavuttuaan hollantilaiset eivät tienneet, mitä kaikkea he tulisivat vielä seuraavan viikon aikana kokemaan. Olihan edellisenä päivänä katkennut vesi valtaosassa Muuramea ja veden kanssa kikkailu tulisi värittämään valtaosan vierailua.
Veimme heidät Haapaniemeen Savutuvan apajalle kokemaan suomalaisen saunan ja avannon. Hollantilaiset riehaantuivat heittämään niin paljon löylyä, että kiukaat ryskyivät. Avannossakin kävi moni ja jokaiselle varmasti maistui uni yöllä.
Kävimme myös Jyväskylän harjulla sijaitsevassa luontomuseossa sekä pääsimme tutustumaan Alvar Aallon arkkitehtuuriin Jyväskylän Seminaarinmäen kampukselle.
Vaihto päättyi nyyttikesteihin lukiolla, jossa saimme vielä viimeisen kerran Suomessa viettää aikaa mahtavalla porukallamme. Seuraavana aamuna hollantilaiset lähtivät bussilla kohti lentokenttää haikein tunnelmin, mutta innolla odottaen suomalaisten saapumista Hollantiin.
Koitti toukokuu ja odotettu matkamme Hollantiin pääsi alkamaan. Ryhmävaihtomme Etelä-Hollannin Maassluisissa oli sangen lystikäs. Matkan aikana kävimme mm. Rotterdamissa sekä Amsterdamissa, ja näiden reissujen aikana pääsimme kokemaan esimerkiksi lukuisia mahtavia museoita, ruokia, kuten myös Diorin liikkeen Amsterdamissa ja bongailimme myös, mistä löytyisi Koneen hissejä.
Matkan aikana saimme uppoutua hollantilaisten kulttuuriin, arkeen, historiaan sekä Hollannin ensiaskelten maailmaan. Syvennyimme myös Hollannin arkkiviholliseen eli veteen.
Maassluisissa paikallinen turkkilainen kebabravintola toimitti hyvät tuotteet iltaisin. Monet meistä pääsivät uusien makuelämysten äärelle. Maassluisissa pääsimme kokemaan dynaamista kaupunkiliikennettä, kun pyöräilijät sovelsivat liikennevaloja ja suojateitä jokainen tyylillään.