Lukion esittely

MUURAMEN LUKIO

Muurame sijaitsee 14km:n (15 minuutin) päässä Jyväskylän kaupungista luonnonkauniilla paikalla Muuratjärven ja Päijänteen välissä, laskettelukeskus Riihivuoren tuntumassa. Muuramen kunta on tunnettu yrittäjäystävällisyydestään. Muuramen kunnassa toimii n. 550 yritystä. Kunnan asukasmäärä on n. 10 500 ja kasvaa koko ajan.

Lukio perustettiin vuonna 1995 ja se sijaitsee Muuramen kulttuurikeskuksen yhteydessä. Muuramen lukiossa on n. 240 opiskelijaa ja 20 opettajaa, joista osa on yhteisiä Nisulanmäen koulun kanssa. Lukio toimii modernissa ja viihtyisässä kiinteistössä. Lukion toiminnassa korostetaan erityisesti yrittäjyyttä ja kestävää kehitystä.

Uusien ideoiden kehittely ja kokeilu on ominaista Muuramen lukiolle. Muuramen lukiolla on kestävän kehityksen sertifikaatti, jonka avulla lukion toimintaa arvioidaan ja kehitetään jatkuvasti. Opiskelijoiden omaa halua ja tahtoa vastuun kantamiseen tuetaan koko opiskelun ajan. Opiskelijat tekevät mm. erilaisia projekteja, joiden toteutuksesta he vastaavat pääosin itse. Opiskelijakunnan mielipiteitä kuunnellaan päätöksiä tehtäessä. Lukio toimii tiiviissä yhteistyössä myös ulospäin muihin oppilaitoksiin ja työelämään.

Muuramen lukiossa uskotaan, että kokeilemisen kautta syntyy uusia oppimisen elämyksiä. Uusia oppimisympäristöjä on myös testattu runsaasti. Keväällä 2024 lukiolla valmistui uusi luonnontiedesiipi laboratorioineen. Lukio on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja opiskelijoihin pidetään yhteyttä Facebookin, X:n ja Instagramin välityksellä.
 
 
Arvomaailmamme kiteytyy neljään sanaan. Muuramen lukio on:

Aktiivinen - pyrimme aktivoimaan yhteisömme jäseniä
Hyvinvoiva - kaiken oppimisen ja kasvun taustalla on hyvinvoiva ihminen 
Vastuullinen - pidämme huolta toisistamme ja ympäristöstä
Yhteisöllinen - vaalimme me-henkeä 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä