1.-2.lk

Vuosiluokilla 1-2 

Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2

"Liikutaan yhdessä leikkien.”
 

Vuosiluokilla 1-2 opetuksen pääpaino on havaintomotoristen taitojen ja motoristen perustaitojen oppimisessa, yhdessä tekemisessä ja sosiaalisten taitojen kehittämisessä sekä liikuntaan liittyvien myönteisten kokemusten vahvistamisessa. Opetus tukee oppilaita auttamalla heitä kohtaamaan emotionaalisesti vaihtelevia tilanteita. Opetuksessa hyödynnetään oppilaiden mielikuvitusta ja omia oivalluksia. 

Liikunnan oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 1-2 

Liikunnan tehtävää ja tavoitteita toteutetaan opettamalla turvallisesti ja monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä sisä- ja ulkotiloissa oppilaita osallistaen. Opetuksessa otetaan huomioon vuodenajat, paikalliset olosuhteet sekä koulun ja ympäristön tarjoamat mahdollisuudet tarkoituksenmukaisella tavalla. Opetuksen yhteydessä korostetaan fyysistä aktiivisuutta ja yhteistoiminnallisuutta ylläpitäviä työtapoja, kannustavaa vuorovaikutusta ja toisten auttamista sekä henkisesti ja fyysisesti turvallista toimintaa. Koulun ulkopuolisille liikuntapaikoille siirtymisessä edistetään turvallista liikennekäyttäytymistä. 

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa vuosiluokilla 1-2 

Kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri on edellytys liikunnanopetuksen tavoitteiden saavuttamiselle. Toiminnan tulee antaa kaikille oppilaille mahdollisuus onnistumiseen ja osallistumiseen sekä tukea hyvinvoinnin kannalta riittävää toimintakykyä. Opetuksessa on keskeistä oppilaiden yksilöllisyyden huomioon ottaminen, turvallinen työskentelyilmapiiri sekä organisoinnin ja opetusviestinnän selkeys. Pätevyydenkokemuksia ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta tuetaan oppilaslähtöisillä ja osallistavilla työtavoilla, sopivilla tehtävillä ja rohkaisevalla palautteella. Vuosiluokilla 1-2 on tärkeää tunnistaa sellaiset motorisen oppimisen vaikeudet, joilla voi olla yhteyttä muihin oppimisen ongelmiin. 

Oppilaan oppimisen arviointi liikunnassa vuosiluokilla 1-2 

Oppimisen arvioinnilla tuetaan oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla eli sen tarkoituksena on tukea fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn kehittymistä. Rakentava ja kannustava palaute tukee oppilaan myönteistä käsitystä itsestä liikkujana. Arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön oppilaiden oppimisesta, työskentelystä ja edistymisestä. 

Arvioinnissa pyritään tunnistamaan oppilaiden yksilölliset vahvuudet ja kehittymistarpeet sekä tukemaan niitä. Liikunnan opetuksessa ja arvioinnissa tulee ottaa huomioon oppilaan terveydentila ja erityistarpeet. Arviointi toteutetaan oppilaiden toimintaa ja työskentelyä havainnoimalla sekä ohjaamalla oppilaita itsearviointiin. 

Oppimisprosessin kannalta keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita liikunnassa ovat 

  • edistyminen liikuntatilanteisiin sopivien ratkaisujen löytämisessä
  • edistyminen motorisissa perustaidoissa ja niiden harjoittelemisessa 
  • edistyminen sovittuihin tehtäviin liittyvässä turvallisessa toiminnassa
  • edistyminen yhdessä työskentelyn ja itsenäisen työskentelyn taidoissa. 

Vuosiluokka 1 

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET


S1 Fyysinen toimintakyky
 
 
Opetukseen sisältyy runsaasti fyysisesti aktiivista toimintaa. Opetukseen valitaan leikkejä ja tehtäviä sekä liikuntamuotoja, joissa harjoitellaan tasapaino- ja liikkumistaitoja (kuten kiipeilyä, juoksuja ja hyppyjä) ja välineenkäsittelytaitoja (kuten tehtäviä erilaisilla välineillä ja palloleikkejä) erilaisissa oppimisympäristöissä (kuten salissa, luonnossa, lumella ja jäällä). Kehonhallintaa edistetään käyttämällä tehtäviä (kuten voimistelu- ja musiikkileikkejä), joissa harjaannutetaan kehonhahmotusta, ilmaisua ja rytmin mukaan liikkumista. 
 
Tutustutaan monipuolisin ja turvallisin tehtävin liikkumiseen sisällä ja ulkona eri vuodenaikoina eri oppimisympäristöissä. Vesiliikunta ja uinti kuuluvat liikunnan opetukseen.  

M-V: Harjoitellaan ryhmässä toimimista ja toisten huomioon ottamista: pelit ja leikit, musiikkiliikunta, tanssi, toimintaradat sekä leikinomaiset tehtävät ja harjoitteet, esim. eläinliikkumiset, kottikärrykävely jne. Kannustetaan oppilaita arkiliikuntaan esim. liikuntaläksyjen avulla. (T1) 

Harjoitellaan silmä-käsi-koordinaation kehittämistä ja kehitellään oppilaiden omia pelejä ja leikkejä. (T2) 

Harjoitellaan tasapaino- ja liikkumistapoja sekä sovelletaan ja yhdistetään niitä peleissä ja liikuntaleikeissä. Harjoitellaan tasapainotaitoja (staattinen ja dynaaminen tasapaino, pystyasennot, pää alaspäin -asennot, pyöriminen, heiluminen, pysähtyminen ja alastulo, väistäminen, koukistaminen, ojentaminen ja kieriminen), liikkumistaitoja (käveleminen, juokseminen, loikkiminen, rytmissä hyppiminen, hyppääminen, kiipeäminen, laukkaaminen ja liukuminen) ja välineenkäsittelytaitoja (vierittäminen, heittäminen, potkiminen, työntäminen, lyöminen, pomputtaminen ja kiinniottaminen). (T3) 

Toteutetaan toimintaratoja ja välineleikkejä monipuolisesti eri ympäristöissä sisällä ja ulkona. (T4) 

Pohditaan liikuntaan liittyvien sääntöjä ja ohjeita sekä liikuntaan sopivaa pukeutumista ja hygieniaa. (T6) 

 
S2 Sosiaalinen toimintakyky 
 
Opetus sisältää yksinkertaisia liikunnallisia sääntöleikkejä, tehtäviä ja pelejä, joissa oppilaat toimivat yhteistyössä muiden kanssa ja saavat kokemuksia muiden auttamisesta.  

M-V: Harjoitellaan häviämisen sietämistä, yhteisestä ja toisen onnistumisesta iloitsemista sekä kannustamista. (T7) 

Oppilasryhmille voidaan nimetä jokin taito/väline, jonka pohjalta ryhmä suunnittelee leikin, harjoitteen tai radan. (T8) 

 
S3 Psyykkinen toimintakyky 
 
Opetukseen valitaan iloa ja virkistystä tuottavia leikkejä ja tehtäviä, joissa koetaan onnistumisia sekä kohdataan tuetusti emotionaalisesti vaihtelevia tilanteita kuten leikeissä, kisailuissa tai peleissä koetut tilanteet.  

M-V: Toteutetaan tunteita ilmaisevaa liikkumista esim. musiikin mukaan. (T9) 

Opettaja voi sisällyttää liikuntatunneille myös rentoutusharjoituksia ja musiikin mukaan liikkumista. (T10) 

 

Opetuksen tavoitteet 

  

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 

Laaja-alainen osaaminen 

T1 

S1 

  

L1, L3 

T2 

S1 

  

L1, L3, L4 

T3 

S1 

  

L3 

T4 

S1 

  

L3 

T5 

S1 

  

L3 

T6 

S1 

  

L3, L6, L7 

T7 

S2 

  

L2, L3, L6, L7 

T8 

S2 

  

L2, L6, L7 

T9 

S3 

  

L1, L2, L3 

T10 

S3 

  

L1, L2 

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET

T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan itsenäisesti ja yhdessä uusia, erilaisia liikuntatehtäviä sekä rohkaista ilmaisemaan itseään liikunnan avulla 

Oppilas kokeilee itsenäisesti ja yhdessä erilaisia liikuntatehtäviä sekä harjoittelee ilmaisemaan itseään liikunnan avulla. 

Lisäksi kannustetaan oppilasta kulkemaan koulumatkat itse, osallistumaan välituntiliikuntaan ja vapaa-ajan liikuntamahdollisuuksiin. 

T2 ohjata oppilasta harjaannuttamaan havaintomotorisia taitojaan eli havainnoimaan itseään ja ympäristöään aistien avulla sekä tekemään liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja 

Oppilas harjoittelee havainnoimaan itseään ja ympäristöään aistien avulla. 

Oppilas harjoittelee tekemään eri liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja. 

Esimerkiksi erilaisten muotojen, kirjainten ja numeroiden piirtäminen/muodostaminen oman kehon avulla ja liikkuen eri tavoin, koko vartalon jännityksen ja rentouden vaihteleminen erilaisissa tehtävissä, liikkumista eri nopeuksilla ja suuntaa vaihdellen, väistämistä ja pujottelua sisältäviä tehtäviä sekä pihakartan alkeita. 

T3 vahvistaa motoristen perustaitojen (tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaidot) oppimista niin, että oppilas oppii soveltamaan niitä eri oppimisympäristöissä, eri tilanteissa ja eri vuodenaikoina 

Oppilas kokeilee tasapainotaitoja: staattinen ja dynaaminen tasapaino, pystyasennot, pää alaspäin -asennot, pyöriminen, heiluminen, pysähtyminen ja alastulo, väistäminen, koukistaminen, ojentaminen ja kieriminen. 

Oppilas harjoittelee liikkumistaitoja: käveleminen, juokseminen, loikkiminen, rytmissä hyppiminen, hyppääminen, kiipeäminen, laukkaaminen ja liukuminen. 

Oppilas harjoittelee välineenkäsittelytaitoja: vierittäminen, heittäminen, potkiminen, työntäminen, lyöminen, pomputtaminen ja kiinniottaminen. 

Esimerkiksi temppuradat, hyppelyradat, juoksu- ja kiinniottoleikit, pyörimis- ja tasapainoliikkeet, heilunta- ja riipuntaliikkeet, heitto- ja kiinniottotehtävät, liikkumista erilaisissa maastoissa ja erilaisilla alustoilla. 

T4 harjaannuttaa oppilasta liikkumaan turvallisesti erilaisissa ympäristöissä, erilaisilla välineillä ja telineillä 

Oppilas kokeilee liikkumista turvallisesti erilaisilla liikuntavälineillä ja telineillä erilaisissa oppimisympäristöissä. 

Esimerkiksi totuttautumista erilaisiin välineisiin (mm. pallot, mailat, luistimet, sukset) ja telineisiin koulussa sekä lähiympäristön liikuntapaikoilla. 

T5 tutustuttaa oppilas vesiliikuntaan ja varmistaa alkeisuimataito 

Oppilas tutustuu vesiliikuntaan ja harjoittelee alkeisuimataitoa. 

Esimerkiksi veteen totuttautuminen, vesileikit, kelluminen, liukuminen, uintiasennon ja uintipotkujen harjoitteleminen, uintitapojen alkeet. 

T6 ohjata oppilasta turvalliseen ja asialliseen toimintaan liikuntatunneilla 

Oppilas opettelee toimimaan ja pukeutumaan liikuntatunneilla annettujen ohjeiden mukaisesti, huolehtimaan henkilökohtaisesta hygieniasta ja huolehtimaan liikuntatunnilla tarvittavista välineistä.  

T7 ohjata oppilasta säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan vuorovaikutuksellisissa liikuntatilanteissa 

Oppilas opettelee kannustamaan muita sekä sietämään pettymyksiä ja iloitsemaan toisten onnistumisista. 

Esimerkiksi ohjeiden kuunteleminen ja noudattaminen, toisten huomioon ottaminen, oman vuoron odottaminen ja toisten auttaminen erilaisissa sääntöleikeissä ja peleissä, pettymysten sietämisen harjoittelu. 

T8 tukea yhdessä työskentelyn taitoja, kuten yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamista, ohjaamalla oppilasta ottamaan vastuuta yhteispelien ja leikkien onnistumisesta 

Oppilas opettelee noudattamaan liikuntapelien ja -leikkien sääntöjä sekä toimimaan ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. 

Esimerkiksi sääntöleikit, tehtävät ja pelit, joissa oppilaat toimivat yhteistyössä toistensa kanssa. 

T9 tukea oppilaan myönteisen minäkäsityksen vahvistumista, ohjata itsenäiseen työskentelyyn sekä itsensä monipuoliseen ilmaisemiseen. 

Oppilas harjoittelee ilmaisemaan tunteitaan liikuntatunneilla esim. musiikkiliikunnassa. 

Oppilas harjoittelee itsenäisen työskentelyn taitoja. 

Esimerkiksi musiikki- ja satuliikunta, mielikuvitusleikit, ilmaisutehtävät eri virikkeillä (musiikki, kuvat). 

T10 varmistaa myönteisten liikunnallisten kokemusten saaminen ja rohkaista oppilasta kokeilemaan oman toimintakykynsä rajoja 

Oppilas opettelee tunnistamaan kehonsa erilaisia signaaleja, esim. sokkoleikeissä, rentoutumisharjoituksissa, kosketusleikeissä. 

Esimerkiksi iloa ja virkistystä tuovat leikit, pelit ja tehtävät, joissa riittää parhaansa yrittäminen. 

Vuosiluokka 2 

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET


S1 Fyysinen toimintakyky
 

Opetukseen sisältyy runsaasti fyysisesti aktiivista toimintaa. Opetukseen valitaan leikkejä ja tehtäviä sekä liikuntamuotoja, joissa harjoitellaan tasapaino- ja liikkumistaitoja (kuten kiipeilyä, juoksuja ja hyppyjä) ja välineenkäsittelytaitoja (kuten tehtäviä erilaisilla välineillä ja palloleikkejä) erilaisissa oppimisympäristöissä (kuten salissa, luonnossa, lumella ja jäällä). Kehonhallintaa edistetään käyttämällä tehtäviä (kuten voimistelu- ja musiikkileikkejä), joissa harjaannutetaan kehonhahmotusta, ilmaisua ja rytmin mukaan liikkumista. 

Tutustutaan monipuolisin ja turvallisin tehtävin liikkumiseen sisällä ja ulkona eri vuodenaikoina eri oppimisympäristöissä. Vesiliikunta ja uinti kuuluvat liikunnan opetukseen.  

M-V: Harjoitellaan ryhmässä toimimista ja toisten huomioon ottamista: pelit ja leikit, musiikkiliikunta, tanssi, toimintaradat sekä leikinomaiset tehtävät ja harjoitteet, esim. eläinliikkumiset, kottikärrykävely jne. Kannustetaan oppilaita arkiliikuntaan esim. liikuntaläksyjen avulla. (T1) 

Harjoitellaan silmä-käsi-koordinaation kehittämistä ja kehitellään oppilaiden omia pelejä ja leikkejä. (T2) 

Harjoitellaan tasapaino- ja liikkumistapoja sekä sovelletaan ja yhdistetään niitä peleissä ja liikuntaleikeissä. Harjoitellaan tasapainotaitoja (staattinen ja dynaaminen tasapaino, pystyasennot, pää alaspäin -asennot, pyöriminen, heiluminen, pysähtyminen ja alastulo, väistäminen, koukistaminen, ojentaminen ja kieriminen), liikkumistaitoja (käveleminen, juokseminen, loikkiminen, rytmissä hyppiminen, hyppääminen, kiipeäminen, laukkaaminen ja liukuminen) ja välineenkäsittelytaitoja (vierittäminen, heittäminen, potkiminen, työntäminen, lyöminen, pomputtaminen ja kiinniottaminen). (T3) 

Toteutetaan toimintaratoja ja välineleikkejä monipuolisesti eri ympäristöissä sisällä ja ulkona (T4) 

Pohditaan liikuntaan liittyvien sääntöjä ja ohjeita sekä liikuntaan sopivaa pukeutumista ja hygieniaa. (T6) 

S2 Sosiaalinen toimintakyky 

Opetus sisältää yksinkertaisia liikunnallisia sääntöleikkejä, tehtäviä ja pelejä, joissa oppilaat toimivat yhteistyössä muiden kanssa ja saavat kokemuksia muiden auttamisesta.  

M-V: Harjoitellaan häviämisen sietämistä, yhteisestä ja toisen onnistumisesta iloitsemista sekä kannustamista. (T7) 

Oppilasryhmille voidaan nimetä jokin taito/väline, jonka pohjalta ryhmä suunnittelee leikin, harjoitteen tai radan. (T8) 

S3 Psyykkinen toimintakyky 

Opetukseen valitaan iloa ja virkistystä tuottavia leikkejä ja tehtäviä, joissa koetaan onnistumisia sekä kohdataan tuetusti emotionaalisesti vaihtelevia tilanteita kuten leikeissä, kisailuissa tai peleissä koetut tilanteet.  

M-V: Toteutetaan tunteita ilmaisevaa liikkumista esim. musiikin mukaan. (T9) 

Opettaja voi sisällyttää liikuntatunneille myös rentoutusharjoituksia ja musiikin mukaan liikkumista. (T10) 

 

Opetuksen tavoitteet 

  

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 

Laaja-alainen osaaminen 

T1 

S1 

  

L1, L3 

T2 

S1 

  

L1, L3, L4 

T3 

S1 

  

L3 

T4 

S1 

  

L3 

T5 

S1 

  

L3 

T6 

S1 

  

L3, L6, L7 

T7 

S2 

  

L2, L3, L6, L7 

T8 

S2 

  

L2, L6, L7 

T9 

S3 

  

L1, L2, L3 

T10 

S3 

  

L1, L2 

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET

T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan itsenäisesti ja yhdessä uusia, erilaisia liikuntatehtäviä sekä rohkaista ilmaisemaan itseään liikunnan avulla 

Oppilas kokeilee itsenäisesti ja yhdessä erilaisia liikuntatehtäviä sekä harjoittelee ilmaisemaan itseään liikunnan avulla. 

Esimerkiksi kannustetaan oppilasta kulkemaan koulumatkat itse, osallistumaan välituntiliikuntaan ja vapaa-ajan liikuntamahdollisuuksiin. 

T2 ohjata oppilasta harjaannuttamaan havaintomotorisia taitojaan eli havainnoimaan itseään ja ympäristöään aistien avulla sekä tekemään liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja 

Oppilas harjoittelee havainnoimaan itseään ja ympäristöään aistien avulla. 

Oppilas harjoittelee tekemään eri liikuntatilanteisiin sopivia ratkaisuja.

Esimerkiksi erilaisten muotojen piirtäminen/muodostaminen oman kehon avulla ja liikkuen eri tavoin, koko vartalon jännityksen ja rentouden vaihteleminen erilaisissa tehtävissä, liikkumista eri nopeuksilla ja suuntaa vaihdellen, väistämistä ja pujottelua sisältäviä tehtäviä sekä pihakarttaan ja lähialueiden karttoihin tutustumista. 

T3 vahvistaa motoristen perustaitojen (tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaidot) oppimista niin, että oppilas oppii soveltamaan niitä eri oppimisympäristöissä, eri tilanteissa ja eri vuodenaikoina 

Oppilas kokeilee tasapainotaitoja: staattinen ja dynaaminen tasapaino, pystyasennot, pää alaspäin -asennot, pyöriminen, heiluminen, pysähtyminen ja alastulo, väistäminen, koukistaminen, ojentaminen ja kieriminen. 

Oppilas harjoittelee liikkumistaitoja: käveleminen, juokseminen, loikkiminen, rytmissä hyppiminen, hyppääminen, kiipeäminen, laukkaaminen ja liukuminen. 

Oppilas harjoittelee välineenkäsittelytaitoja: vierittäminen, heittäminen, potkiminen, työntäminen, lyöminen, pomputtaminen ja kiinniottaminen. 

Esimerkiksi temppuradat, hyppelyradat, juoksu- ja kiinniottoleikit, pyörimis- ja tasapainoliikkeet, heilunta- ja riipuntaliikkeet, heitto- ja kiinniottotehtävät, liikkumista erilaisissa maastoissa ja erilaisilla alustoilla. 

T4 harjaannuttaa oppilasta liikkumaan turvallisesti erilaisissa ympäristöissä, erilaisilla välineillä ja telineillä 

Oppilas harjoittelee liikkumista turvallisesti erilaisilla liikuntavälineillä ja telineillä erilaisissa oppimisympäristöissä. 

Esimerkiksi totuttautumista erilaisiin välineisiin (mm. pallot, mailat, luistimet, sukset) ja telineisiin koulussa sekä lähiympäristön liikuntapaikoilla. 

T5 tutustuttaa oppilas vesiliikuntaan ja varmistaa alkeisuimataito 

Oppilas tutustuu vesiliikuntaan ja harjoittelee alkeisuimataitoa. 

Esimerkiksi vesileikit, kelluminen, liukuminen, uintiasennon ja uintipotkujen harjoitteleminen, uintitapojen alkeet, sukeltaminen. 

T6 ohjata oppilasta turvalliseen ja asialliseen toimintaan liikuntatunneilla 

Oppilas opettelee toimimaan ja pukeutumaan liikuntatunneilla annettujen ohjeiden mukaisesti. 

Esimerkiksi tarkoituksenmukainen pukeutuminen liikuntatunneille ja henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen, liikuntatunnilla tarvittavista välineistä huolehtiminen. 

T7 ohjata oppilasta säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan vuorovaikutuksellisissa liikuntatilanteissa 

Oppilas opettelee kannustamaan muita sekä sietämään pettymyksiä ja iloitsemaan toisten onnistumisista. 

Esimerkiksi ohjeiden kuunteleminen ja noudattaminen, toisten huomioon ottaminen, oman vuoron odottaminen ja toisten auttaminen erilaisissa sääntöleikeissä ja peleissä, pettymysten sietämisen harjoittelu. 

T8 tukea yhdessä työskentelyn taitoja, kuten yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamista, ohjaamalla oppilasta ottamaan vastuuta yhteispelien ja leikkien onnistumisesta 

Oppilas opettelee noudattamaan liikuntapelien ja -leikkien sääntöjä sekä toimimaan ryhmän jäsenenä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. 

Esimerkiksi sääntöleikit, tehtävät ja pelit, joissa oppilaat toimivat yhteistyössä toistensa kanssa. 

T9 tukea oppilaan myönteisen minäkäsityksen vahvistumista, ohjata itsenäiseen työskentelyyn sekä itsensä monipuoliseen ilmaisemiseen. 

Oppilas harjoittelee ilmaisemaan tunteitaan liikuntatunneilla esim. musiikkiliikunnassa. 

Oppilas harjoittelee itsenäisen työskentelyn taitoja. 

Esimerkiksi musiikki- ja satuliikunta, mielikuvitusleikit, ilmaisutehtävät eri virikkeillä (musiikki, kuvat). 

T10 varmistaa myönteisten liikunnallisten kokemusten saaminen ja rohkaista oppilasta kokeilemaan oman toimintakykynsä rajoja 

Oppilas opettelee tunnistamaan kehonsa erilaisia signaaleja, esim. sokkoleikeissä, rentoutumisharjoituksissa, kosketusleikeissä. 

Esimerkiksi iloa ja virkistystä tuovat leikit, pelit ja tehtävät, joissa riittää parhaansa yrittäminen. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä