7.-9.lk

Vuosiluokilla 7-9 

Kotitalouden oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokilla 7-9 

Oppiaineen tavoitteiden kannalta keskeistä oppimisympäristön valinnassa on, että se mahdollistaa seuraavat tekijät: vuorovaikutteinen toiminta, yhteisöllinen tiedon rakentaminen ja osaamisen jakaminen, tutkiva ja soveltava opiskelu sekä työskentelyn arviointi. Työn arvostaminen ja loppuun saattaminen, pitkäjänteinen tapa tehdä työtä, kunnioittava ja kiireetön ilmapiiri sekä mahdollisuus oppia myös epäonnistumisista ovat osa turvallisuutta. Opetuksessa hyödynnetään niin luokkayhteisöä, koulutiloja ja kouluympäristöä kuin digitaalisia ympäristöjä ja yhteistyöverkostoja. Oppimistehtävät vahvistavat oppilaiden näkemystä arjen rakentumisesta ja monimuotoisuudesta sekä harjaannuttavat soveltamaan koulussa opiskeltuja asioita omaan perhevaiheeseen. Työtapojen ja menetelmien valinnassa on keskeistä tiedon ja taidon kietoutuminen yhteen ja soveltaminen käytäntöön. 

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki kotitaloudessa vuosiluokilla 7-9 

Kotitalouden oppiaineen tavoitteiden kannalta keskeistä ohjauksen, eriyttämisen ja tuen järjestämisessä on oppilaiden motivaation, oman toiminnan ohjauksen ja itseohjautuvuuden asteittainen lisääntyminen. Lisäksi olennaista on työskentelyn kehittyminen vuorovaikutteiseksi, pitkäjänteiseksi ja tietoperustaiseksi. Oppimistilanteen ja tietoympäristön selkeä rakenne sekä vaikeustason mielekkyys korostuvat opetuksen suunnittelussa. Eriyttämisen lähtökohtana ovat oppilaiden osaamistason mukaiset arkipäivän rakentumiseen liittyvät oppimistilanteet ja joustavat opetusjärjestelyt. 

Käytännön toimintataitojen tukemisen suunnittelussa korostuu arkipäivän ilmiöiden ja kotitalouden oppimistilanteiden kietoutuminen toisiinsa. Yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen tukemisessa keskitytään sosiaalisten tilanteiden harjoitteluun. Tiedonhallintataitojen kehittymistä tuetaan käyttämällä yksinkertaisia ja selkeitä ohjeita ja kuvia. Oppitunnin siirtymävaiheiden tunnistaminen edellyttää ohjausta ja tukea ajanhallinnassa ja oppimistehtävän jäsentelyssä. Kotitalous oppiaineena antaa mahdollisuuden soveltaa koulussa opittuja ja harjoiteltuja asioita oppilaiden omassa arjessa. 

Ohjauksella tuetaan oppilaiden kiinnostusta syventää ja laajentaa kotitalouden oppimista sekä luodaan valmiuksia siirtyä perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen ja sen kautta kotitaloudellista asiantuntijuutta edellyttävään työelämään. 

Hyödynnetään oppilaiden eri taitoja ja osaamista oppiaineen ryhmätehtävissä vertaistuen muodossa. Positiivinen, kannustava ja erilaisuuden hyväksyvä ilmapiiri on kaiken lähtökohtana. Tarvittaessa pyydetään koulunkäynninohjaaja oppitunneille avuksi. 

Oppilaan oppimisen arviointi kotitaloudessa vuosiluokilla 7-9 

Kotitaloudessa oppimisen arviointi on monimuotoista, ohjaavaa ja kannustavaa. Oppilaat saavat palautetta taidostaan toimia eri asiayhteyksissä ja toteuttaa kotitalouden tehtäviä. Ajattelua tuetaan ohjaamalla oppilaita pohtimaan tapaansa hahmottaa ja käsitellä omaa ympäristöä. Huomiota kiinnitetään myös kotitalouden käsitteiden hahmottamiseen ja sisältöjen omaksumiseen. Opetuksessa huolehditaan siitä, että jokainen oppilas ja hänen huoltajansa ovat tietoisia tavoitteista, arviointiperusteista ja päättöarvioinnin kriteereistä. Oppilaille annetaan säännöllisesti tietoa oppimisen edistymisestä ja suoriutumisesta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. 

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona oppiaineen opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut kotitalouden oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso kotitalous -oppiaineen valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Osaaminen oppiaineessa kehittyy koko yhteisen kotitalouden opetuksen ajan vahvistuvana ja etenevänä oppimisena. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta. 

Arvioinnin välineenä käytetään kirjallisia tai suullisia kokeita, oppilaan osoittamia taitoja tuntitilanteessa/ jatkuvaa näyttöä, oppilaan itsearviointia sekä mahdollisesti käytännön kokeita. 

Valinnaisen tehtävä 

Syvennetään ja laajennetaan 7. luokalla opittuja kotitalouden tietoja ja taitoja. Pyritään omatoimisuuden sekä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. 

Tutustutaan suomalaiseen ja kansainvälisiin ruokakulttuureihin erilaisten projekti- ja ryhmätöiden kautta. Syvennetään erityisruokavaliotietoutta. 

Opetuksessa huomioidaan erilaisia juhlia ja tapahtumia mahdollisuuksien mukaan. 

Painotus käytännön työskentelyssä, omatoimisuudessa ja yhteistyötaidoissa tähtäimenä hyvät elämän hallintataidot. 

Arviointi 

Arvioinnin välineinä taitojen mittaaminen käytännön kokeilla, mahdollisesti myös kirjalliset kokeet, projektityöt / esitelmät tieto- ja viestintätekniikkaa mahdollisuuksien mukaan apuna käyttäen sekä itsearviointi ja opettajan kanssa käytävät arviointikeskustelut. 

Vuosiluokka 7 

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET

S1 Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri 

Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat ruoanvalmistus- ja leivontataitojen kehittymistä. Aterioiden suunnittelu, toteutus ja erilaiset ruokailutilanteet tähtäävät ruokaan ja syömiseen liittyvien valintojen ja tottumusten pohtimiseen ravitsemussuositusten, ruokaturvallisuuden, ruokaketjun, elintarviketuntemuksen, taloudellisuuden, eettisyyden ja ruokaan liittyvän luotettavan tiedon näkökulmasta. Opetussisältöihin kuuluvat ruoka- ja tapakulttuuri osana identiteettiä sekä kodin juhlia. 


S2 Asuminen ja yhdessä eläminen
 

Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat yhdessä elämisen, asumistaitojen ja asumisen ympäristöjä kustannustietoisuuden kehittymistä. Puhtaanapito samoin kuin tekstiilien ja materiaalien hoito tarkoituksenmukaisine aineineen, laitteineen, välineineen ja työtapoineen tähtäävät arjessa tarvittavien taitojen kehittymiseen. Sisältöjen avulla perehdytään hyviin tapoihin, tasapuoliseen voimavarojen käyttöön ja vastuunottoon perheessä. Sisällöt johdattavat arvioimaan asumiseen ja kotitalouteen liittyviä palveluita. 


S3 Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa
 

Sisällöt valitaan siten, että ne ohjaavat oppilaita asioimaan sekä tuntemaan vastuitaan ja oikeuksiaan valintoja ja sopimuksia tekevinä kuluttajina. Sisällöt johdattavat median- ja teknologian käyttöön arjen työvälineenä ja kannustavat pohtimaan vertaisryhmän ja median vaikutusta omiin kulutusvalintoihin. Sisällöt harjaannuttavat vastuulliseen päätöksentekoon ja ajankohtaisen tiedon hankintaan sekä evästävät tunnistamaan kotitalouksien rahankäyttöön liittyviä tilanteita ja ongelmia. 

 

Opetuksen tavoitteet 

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 

Laaja-alainen osaaminen 

T1 

S1, S2, S3 

L3 

T2 

S1, S2 

L2, L3 

T3 

S1, S2, S3 

L3, L4, L5, L7 

T4 

S1, S2 

L1, L3, L6 

T5 

S1, S2, S3 

L3, L5, L7 

T6 

S1, S2, S3 

L1, L2, L6, L7 

T7 

S1, S2, S3 

L2, L3 

T8 

S1, S2 

L3, L6, L7 

T9 

S1, S2, S3 

L2, L6, L7 

T10 

S1, S2, S3 

L1, L4 

T11 

S1, S2, S3 

L4 

T12 

S1, S2, S3 

L1 

T13 

S1, S2, S3 

L1, L7 

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET
 

T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan, organisoimaan ja arvioimaan työtä ja toimintaa 

Oppilas harjoittelee asettamaan kotitalouden toimintaan liittyviä tavoitteita.

Oppilas harjoittelee tekemään kotitaloustöitä suunnitelmallisesti.

Oppilas osaa arvioida oman toimintansa sujuvuutta ja harjaantuu käyttämään sopivia toimintavaihtoehtoja.

Oppilas harjoittelee kotitaloustöihin liittyvää palautteen saamista ja antamista eri tavoin.

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Tavoitteiden asettaminen, työn toteutus, ja oppimaan oppimisen taidot 

Oppilas asettaa tavoitteita toiminnalleen ja työskentelee niiden saavuttamiseksi. Oppilas arvioi itse tavoitteiden saavuttamista ja omaa työskentelyään. Oppilas tunnistaa omaa osaamistaan itsearvioinnin, opettajan antaman palautteen ja vertaispalautteen perusteella. 

 

T2 ohjata oppilasta harjoittelemaan kotitalouden hallinnassa tarvittavia kädentaitoja sekä kannustaa luovuuteen ja estetiikan huomioimiseen 

Oppilas harjoittelee käyttämään erilaisia työmenetelmiä ruoanvalmistuksessa, leivonnassa ja asumisen perustehtävissä.

Oppilas opettelee kiinnittämään huomiota esteettisyyteen kotitaloustöitä tehdessään.

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Kädentaidot ja estetiikka 

Oppilas osaa käyttää tavallisimpia työmenetelmiä ruoan valmistuksessa ja leivonnassa sekä asumiseen liittyvien perustehtävien toteuttamisessa ja ottaa huomioon esteettiset näkökulmat 

 

T3 ohjata ja rohkaista oppilasta valitsemaan ja käyttämään hyvinvointia edistävästi ja kestävän kulutuksen mukaisesti materiaaleja, työvälineitä, laitteita sekä tieto- ja viestintäteknologiaa 

Oppilas opettelee valitsemaan ja käyttämään materiaaleja, työvälineitä ja laitteita.

Oppilas osaa kiinnittää huomiota terveyteen ja kulutusvalintojen kestävyyteen.

Oppilas harjoittelee hyödyntämään tieto- ja viestintäteknologiaa hyvinvointiin ja terveyteen liittyvissä asioissa.

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Kuluttajataidot sekä terveyden edistäminen ja teknologian käyttö 

Oppilas valitsee ja käyttää taloudellisesti materiaaleja ja teknologiaa kotitalouden toiminnassaan sekä pohtii valintoja terveyden ja kestävyyden kannalta. 

 

T4 ohjata oppilasta suunnittelemaan ajankäyttöään ja työn etenemistä sekä ylläpitämään järjestystä oppimistehtävien aikana 

Oppilas opettelee toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti.

Oppilas opettelee työskentelemään järjestelmällisesti.

Oppilas harjoittelee kotitaloustöiden tekemiseen liittyvää ajankäyttöä.

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Ajanhallinta ja järjestyksen ylläpitäminen 

Oppilas osaa toimia annettujen ohjeiden mukaisesti vaiheittain ja järjestystä ylläpitäen 

sekä suunnitella ajankäyttöään sen mukaisesti. 

 

T5 ohjata ja motivoida oppilasta toimimaan hygieenisesti, turvallisesti ja ergonomisesti sekä ohjata kiinnittämään oppilaan huomiota käytettävissä oleviin voimavaroihin 

Oppilas opettelee työskentelemään hygieenisesti ja turvallisesti.

Oppilas osaa ottaa huomioon käytännön työssä ergonomiaan ja työturvallisuuteen liittyviä asioita.

Oppilas harjoittelee kiinnittämään huomiota ajankäyttöön, kustannuksiin ja energiankulutukseen.

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Turvallisuus ja voimavarojen kannalta kestävä toiminta 

Oppilas työskentelee ohjeiden mukaan hygieenisen ja turvallisen työskentelyn periaatteita noudattaen sekä ajan, kustannusten tai energiankäytön kannalta tarkoituksenmukaisesti. Oppilas pyrkii kiinnittämään huomiota ergonomiaan. 

 

T6 ohjata oppilasta harjoittelemaan kuuntelua ja rakentavaa keskustelua ja argumentointia oppimistehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa 

Oppilas harjoittelee keskustelemista.

Oppilas harjoittelee kuuntelemaan toisia.

Oppilas opettelee esittämään mielipiteitään ja perustelemaan niitä.

Oppilas opettelee ottamaan toisten mielipiteet huomioon ja käyttämään niitä oman argumentoinnin tukena oppimistehtävien suunnittelu- ja työtilanteissa.

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Kuuntelu, keskustelu ja argumentointi 

Oppilas pyrkii kuuntelemaan eri näkökulmia ja ilmaisemaan rakentavasti omia näkemyksiään yhteisissä suunnittelu- ja työtilanteissa. 

 

T7 aktivoida oppilasta tunnistamaan arjen rakentumista ja kulttuurisesti monimuotoisia toimintaympäristöjä sekä kotitalouksien perinteitä

Oppilas harjoittelee kodin arkirutiinien tunnistamista.

Oppilas tutustuu kotitaloustöihin ja harjoittelee niiden tekemistä.

Oppilas tunnistaa erilaisia perherakenteita ja kotitalouksien perinteitä.

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Arjen rakentumisen ja kotitalouksien erilaisuuden hahmottaminen 

Oppilas osaa kuvailla kodin arkirutiineita. Oppilas osaa antaa esimerkkejä erilaisista perherakenteista ja kotitalouksien perinteistä sekä pohtia niiden vaikutusta arjen rutiineihin. 

 

T8 ohjata oppilasta työskentelemään yksin ja ryhmässä sekä sopimaan työtehtävien jakamisesta ja ajankäytöstä

Oppilas harjoittelee tekemään kotitaloustöitä yksin ja ryhmässä.

Oppilas harjoittelee työtehtävien jakamista tasapuolisesti.

Oppilas tiedostaa yhteistyön merkityksen työtehtävien tekemiseen kuluvaan aikaan.

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Voimavarojen käyttäminen ja sopimuksen tekeminen 

Oppilas osaa työskennellä yksin ja pyrkii toimimaan ryhmässä rakentavasti ja työtehtävistä neuvotellen. Oppilas osaa selittää, mitä tarkoittaa tasapuolinen työnjako sekä pääsee sopimukseen ajankäytöstä ja työtehtävien jakamisesta osallistumalla päätöksentekoon. 

 

T9 kannustaa oppilasta toimimaan hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa sekä pohtimaan oman käytöksen merkitystä ryhmän ja yhteisön toiminnassa

Oppilas pyrkii toimimaan hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa.

Oppilas pohtii oman käytöksensä vaikutusta yhteistyön tekemiseen ja työilmapiiriin.

Oppilas harjoittelee hyviä käytöstapoja ja toisten huomioon ottamista.

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

  

Ei käytetä oppiaineen arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. 

 

T10 kannustaa oppilasta hankkimaan ja arvioimaan kotitalouteen liittyvää tietoa sekä ohjata käyttämään luotettavaa tietoa valintojen perustana 

Oppilas harjoittelee tiedon hankkimista eri lähteistä, lähdekritiikki huomioiden.

Oppilas tutustuu ruoka- ja ravintoaineryhmiin ja niiden ominaisuuksiin.

Oppilas harjoittelee tunnistamaan pakkausmerkintöjä.

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Tietojen hankinta ja käyttö 

Oppilas osaa etsiä kotitalouden 

sisältöalueisiin liittyviä tietoja eri tietolähteistä ja pohtia erilaisen tiedon luotettavuutta sekä osaa tulkita pakkausmerkintöjä. Oppilas tuntee ruoka- ja ravintoaineryhmät ja niiden ominaisuuksia. 


T11 harjaannuttaa oppilasta lukemaan, tulkitsemaan ja arvioimaan toimintaohjeita sekä merkkejä ja symboleja, jotka käsittelevät kotitaloutta ja lähiympäristöä

Oppilas harjoittelee ohjeiden lukemista, tulkitsemista ja arviointia.

Oppilas tutustuu mittayksiköihin, hoito-ohjemerkkeihin ja hinta- ja ympäristömerkkeihin.

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Toimintaohjeiden, merkkien ja symbolien käyttö ja jäsentyminen 

Oppilas osaa tulkita ja käyttää kotitalouden toimintaohjeita ja osaa nimetä tyypillisiä kotitalouden merkkejä ja symboleja sekä tulkita niitä arjen ilmiöiden yhteydessä. 

 

T12 ohjata oppilasta, ongelmanratkaisuun ja luovuuteen erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä

Oppilas etsii tietoa ja pohtii erilaisia vaihtoehtoja ratkaista arkeen liittyviä tilanteita.

Oppilas osaa kuvailla erilaisia kotitalouden palveluita ja pohtii niiden merkitystä arkielämässä.

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Käsitteiden omaksuminen, tietojen ja taitojen soveltaminen, luova ilmaisu sekä palveluiden tunnistaminen 

Oppilas pystyy käyttämään kotitalouden käsitteitä, tietojaan ja taitojaan monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tai tilanteessa, jossa kotitalouden osaamista sovelletaan eri ympäristöissä Oppilas osaa kuvailla erilaisia kotitalouden palveluita ja pohtia niiden merkitystä ja mahdollisuuksia arkielämässä. 

 

T13 ohjata oppilasta kestävään elämäntapaan kiinnittämällä oppilaan huomiota ympäristö- ja kustannustietoisuuteen osana arjen valintoja

Oppilas opettelee lajittelemaan kodin jätteitä.

Oppilas harjoittelee kiinnittämään huomiota kustannuksiin ja energiankulutukseen valintoja tehdessään.

Oppilas opettelee pohtimaan kuluttamisen vaikutusta ympäristöön.

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Mittaamisen ja laskemisen sekä kierrättämisen soveltaminen omaan toimintaan ja päätöksentekoon 

Oppilas osaa huolehtia kodin jätteiden peruslajittelusta ja osaa selittää mittaamisen ja laskemisen sekä ympäristöä säästävän kodin arjen toiminnan yhteydet osana kustannus- ja ympäristötietoista toimintaa. 

Vuosiluokilla 8-9 (valinnainen)

KESKEISET SISÄLTÖALUEET

S1 Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri

Harjoitellaan ruoanvalmistukseen, leivontaan ja aterioihin liittyvää suunnittelua, ajankäyttöä sekä niihin liittyvän palautteen antamista ja vastaanottamista. (T1)

Opiskellaan ruoanvalmistukseen, leivontaan ja aterioiden toteuttamiseen liittyviä perustietoja ja -taitoja. Valitaan mahdollisuuksien mukaan monipuolisia ruoanvalmistus- ja leivontamenetelmiä. Harjoitellaan esteettisyyden huomioimista ruoanvalmistuksessa, pöydän kattamisessa ja ruokailutilanteissa. (T2)

Harjoitellaan erilaisten keittiötyövälineiden ja -laitteiden asianmukaista ja taloudellista käyttöä. (T3)

Harjoitellaan ohjeiden seuraamista käytännön ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa. Harjaannutaan kotitalouden toimintaan liittyvän ajankäytön suunnittelussa ja kotitaloustöiden toteuttamisessa. (T4)

Perehdytään keittiöhygieniaan ja ruokaturvallisuuteen osana ruoanvalmistusta ja leivontaa. (T5)

Harjoitellaan keskustelemaan erilaisista ruokavalinnoista. Opetellaan keskinäistä ruoanvalmistus- ja leivontatehtävien jakamista omat ja toisten mielipiteet huomioiden. (T6)

Tutustutaan ruoanvalmistuksen ja leivonnan taitoihin sekä pohditaan näiden taitojen merkitystä osana arjen rakentumista. Perehdytään ruokakulttuuriin vaikuttaviin moninaisiin tekijöihin, mm. kalenterivuoden juhlia huomioiden. (T7)

Opetellaan ruoanvalmistuksen ja leivonnan tehtävien tekemistä yksin ja ryhmässä. Harjoitellaan töiden jakamista tasapuolisesti. (T8) 

Pohditaan hyvien tapojen merkitystä ruoka- ja tapakulttuurissa. Opetellaan hyviä ruokailutapoja. (T9)

Harjoitellaan ruokaosaamiseen liittyvien tietojen etsimistä eri tietolähteistä tiedon luotettavuutta pohtien. Opiskellaan elintarviketuntemusta ja ravitsemussuosituksia ja pyritään etsimään ruokaan liittyvää luotettavaa tietoa lähdekritiikki huomioiden. (T10) 

Harjoitellaan ohjeiden lukemista ja niiden tulkitsemista. Tutustutaan mm. mittayksiköihin ja ruoanlaittoon, leivontaan ja ruoka-aineisiin liittyviin merkkeihin ja symboleihin. (T11)

Opetellaan erilaisia ruoanvalmistukseen ja leivontaan liittyviä käsitteitä. Harjoitellaan mahdollisuuksien mukaan kotitalouden tietojen ja taitojen käyttämistä ja soveltamista erilaisissa tilanteissa. Rohkaistaan pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja ratkaista luovasti arkeen liittyviä tilanteita aiemmin opittua soveltaen. (T12)

Pohditaan ruokaan liittyvien kulutustapojen (esim. poisheitettävän ruoan, tähteeksi jääneen ruoan tai sopivien annoskokojen) merkitystä arjessa, osana kustannus- ja ympäristötietoista toimintaa. (T13)

S2 Asuminen ja yhdessä eläminen

Harjoitellaan tarkoituksenmukaista kodin puhtaanapitoa. Opetellaan tekstiilien ja muiden materiaalien asianmukaista hoitoa ja tehdyn työn arvioimista. (T1)

Opiskellaan kodin- ja tekstiilien hoitoon liittyviä tietoja ja harjoitellaan kodin ja tekstiilien puhtaanapitoa käyttäen apuna erilaisia välineitä ja monipuolisia työtapoja. (T2)

Kiinnitetään huomiota kestävän kulutuksen mukaiseen pesu- ja puhdistusaineiden valintaan ja käyttöön sekä pohditaan kierrättämistä ja sen merkitystä. (T3)

Opetellaan työskentelemään järjestelmällisesti, puhtautta ja järjestystä ylläpitäen ja ajankäyttö huomioiden. (T4)

Kiinnitetään huomiota ergonomisten työasentojen merkitykseen sekä hygieenisen ja turvallisen työskentelyn periaatteisiin kiireetön työilmapiiri huomioiden. (T5) 

Opetellaan jakamaan puhtaanapidon töitä tasapuolisesti yhdessä keskustellen ja sopien. (T6)

Harjoitellaan asumiseen ja puhtaanapitoon liittyviä tehtäviä ja pohditaan puhtaanapidon merkitystä arjen sujuvuudelle ja hyvinvoinnille. (T7)

Harjoitellaan puhtaanapidon ja tekstiilien hoitamisen töitä ja tehtävien tekemistä yksin ja yhdessä toisten kanssa. Harjoitellaan jakamaan kotitaloustöitä tasapuolisesti, työtehtäviä vaihdellen. (T8)

Ryhmissä työskenneltäessä harjoitellaan hyvien tapojen mukaista huomioon ottamista ja yhdessä elämisen taitoja. Kiinnitetään huomiota yhteistyön merkitykseen työn lopputuloksen kannalta. (T9)

Harjoitellaan asumiseen ja puhtaanapitoon liittyvien tietojen etsimistä eri tietolähteistä tiedon luotettavuutta pohtien. Harjaannutaan vähitellen asumisen ympäristö- ja kustannustietoisuuden kehittymiseen. (T10)

Harjoitellaan käyttämään erilaisia kotitaloustöihin liittyviä toimintaohjeita. Tutustutaan mm. hoito-ohjemerkkeihin. (T11)

Opetellaan erilaisia asumisen taitoihin ja puhtaanapitoon liittyviä käsitteitä. Harjoitellaan kotitalouden tietoja ja taitoja, jotta niitä mahdollisuuksien mukaan voisi käyttää soveltaen myös uudessa tilanteessa. Rohkaistaan pohtimaan eri vaihtoehtoja ratkaista arkeen liittyviä tilanteita luovuutta käyttäen. (T12)

Pohditaan kodin puhtaanapidon merkitystä (esim. asunnon arvolle) arjessa osana kustannus- ja ympäristötietoista toimintaa. Tutustutaan erilaisten pesu- ja puhdistusaineiden käyttöön. Harjoitellaan jätteiden lajittelua ja pohditaan kierrättämisen merkitystä. (T13)

S3 Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa

Opetellaan tekemään valintoja vastuullisen kuluttajan näkökulmasta ja arvioimaan omia kulutustottumuksia ja valintoja, esim. kotitalouteen hankittavien hyödykkeiden suhteen. (T1)

Opetellaan kiinnittämään huomiota hyvinvointia edistäviin kulutusvalintoihin ja harjoitellaan erilaisten tietolähteiden käyttöä kulutusvalintoja pohdittaessa. (T3)

Opetellaan kiinnittämään huomiota kustannuksiin ja käytettävissä oleviin voimavaroihin. (T5)

Harjoitellaan vastuun ottamista kotitaloustöihin liittyvissä valinnoissa ja päätöksenteossa, esim. kuluttamiseen ja rahankäyttöön liittyvät tilanteet. (T6)

Pohditaan median ja teknologian hyödyntämistä arjen työvälineenä sekä niiden vaikutusta omiin kulutusvalintoihin. (T7)

Pohditaan itsearvioinnin keinoin omien käytöstapojen vaikutusta työilmapiiriin, yhteistyössä onnistumiseen, ongelmanratkaisuun ja vastuulliseen päätöksentekoon. (T9)

Harjoitellaan kuluttajaosaamiseen liittyvien tietojen etsimistä eri tietolähteistä tiedon luotettavuutta pohtien. Harjoitellaan käyttämään esim. pakkausmerkinnöistä löytyvää tietoa valintojen perustana. (T10)

Harjoitellaan tunnistamaan esim. erilaisia hinta- ja ympäristömerkintöjä. (T11)

Opetellaan kuluttaja- ja talousosaamiseen liittyviä käsitteitä. Tutustutaan erilaisiin kotitalouden palveluihin ja pohditaan niiden merkitystä arjessa. Etsitään tietoa ja pohditaan eri vaihtoehtoja ratkaista arkeen liittyviä tilanteita. (T12)

Pohditaan kuluttamista ja sen vaikutusta kotitalouksien toimintaan ja ympäristöön. Pohditaan erilaisia tapoja säästää rahaa ja ympäristöä. (T13)

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET

Opetuksen tavoite 

Sisäl­tö­alu­eet 

Arvioinnin kohteet oppiaineessa 

Arvosanan kahdeksan osaaminen 

  

Arvosanan kuusi osaaminen 

Käytännön toimintataidot 

 

 

 

  

T1 
Oppilas opettelee asettamaan kotitalouden toimintaan liittyviä tavoitteita. 

Oppilas opettelee tekemään kotitaloustöitä suunnitelmallisesti. 

Oppilas opettelee arvioimaan oman toimintansa sujuvuutta ja harjaantuu käyttämään sopivia toimintavaihtoehtoja. 

Oppilas opettelee kotitaloustöihin liittyvän palautteen saamista ja antamista eri tavoin. 

S1, S2, S3 

Tavoitteiden asettaminen, työn toteutus, ja oppimaan oppimisen taidot 

Oppilas pyrkii asettamaan tavoitteita toiminnalleen ja työskentelemään niiden saavuttamiseksi. Oppilas arvioi itse tavoitteiden saavuttamista ja omaa työskentelyään. Oppilas tunnistaa omaa osaamistaan itsearvioinnin, opettajan antaman palautteen ja vertaispalautteen perusteella. Oppilas hyödyntää saamaansa palautetta ja itsearviointia toiminnassaan. 

Oppilas tarvitsee tukea tavoitteiden asettamisessa. Oppilas arvioi itse tavoitteiden saavuttamista ja omaa työskentelyään. Oppilaalla on haasteita oman osaamisensa tunnistamisessa. Oppilas yrittää hyödyntää saamaansa palautetta ja itsearviointia toiminnassaan. 

T2 
Oppilas opettelee käyttämään erilaisia työmenetelmiä ruoanvalmistuksessa, leivonnassa ja asumisen perustehtävissä. 

Oppilas opettelee kiinnittämään huomiota esteettisyyteen kotitaloustöitä tehdessään. 

S1, S2 

Kädentaidot ja estetiikka 

Oppilas pyrkii käyttämään itsenäisesti tavallisimpia työmenetelmiä ruoan valmistuksessa ja leivonnassa sekä asumiseen liittyvien perustehtävien toteuttamisessa ja ottaa huomioon esteettiset näkökulmat. 

Oppilas osaa käyttää ohjattuna tavallisimpia työmenetelmiä ruoan valmistuksessa ja leivonnassa sekä asumiseen liittyvien perustehtävien toteuttamisessa ja pyrkii ottamaan huomioon esteettiset näkökulmat 

T3 
Oppilas opettelee valitsemaan ja käyttämään materiaaleja, työvälineitä ja laitteita. 

Oppilas opettelee kiinnittämään huomiota terveyteen ja kulutusvalintojen kestävyyteen. 

Oppilas opettelee hyödyntämään tieto- ja viestintäteknologiaa hyvinvointiin ja terveyteen liittyvissä asioissa. 

S1, S2, S3 

Kuluttajataidot sekä terveyden edistäminen ja teknologian käyttö 

Oppilas pyrkii valitsemaan ja käyttämään taloudellisesti materiaaleja ja teknologiaa kotitalouden toiminnassaan sekä pohtii valintoja terveyden ja kestävyyden kannalta. 

Oppilas osaa ohjattuna valita ja käyttää taloudellisesti materiaaleja ja teknologiaa kotitalouden toiminnassa. 

T4 
Oppilas opettelee toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti. 

Oppilas opettelee työskentelemään järjestelmällisesti. 

Oppilas opettelee kotitaloustöiden tekemiseen liittyvää ajankäyttöä. 

S1, S2 

Ajanhallinta ja järjestyksen ylläpitäminen 

Oppilas pyrkii toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti vaiheittain ja järjestystä ylläpitäen sekä suunnitella ajankäyttöään sen mukaisesti. 

Oppilas osaa ohjattuna toimia annettujen ohjeiden mukaisesti vaiheittain ja järjestystä ylläpitäen sekä yrittää suunnitella ajankäyttöään sen mukaisesti. 

T5 
Oppilas opettelee työskentelemään hygieenisesti ja turvallisesti. 

Oppilas osaa ottaa huomioon käytännön työssä ergonomiaan ja työturvallisuuteen liittyviä asioita. 

Oppilas opettelee kiinnittämään huomiota ajankäyttöön, kustannuksiin ja energiankulutukseen. 

S1, S2, S3 

Turvallisuus ja voimavarojen kannalta kestävä toiminta 

Oppilas pyrkii työskentelemään ohjeiden mukaan hygieenisen ja turvallisen työskentelyn periaatteita noudattaen sekä ajan, kustannusten tai energiankäytön kannalta tarkoituksenmukaisesti. Oppilas pyrkii kiinnittämään huomiota ergonomiaan. 

Oppilas osaa ohjattuna työskennellä ohjeiden mukaan hygieenisen ja turvallisen työskentelyn periaatteita noudattaen. Oppilas pyrkii kiinnittämään huomiota ergonomiaan. 

Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot 

 

 

 

  

T6 
Oppilas opettelee keskustelemista. 
Oppilas opettelee kuuntelemaan toisia. 

Oppilas opettelee esittämään mielipiteitään ja perustelemaan niitä. 

Oppilas opettelee ottamaan toisten mielipiteet huomioon oppimistehtävien suunnittelu- ja työtilanteissa. 

S1, S2, S3 

Kuuntelu, keskustelu ja argumentointi 

Oppilas osaa kuunnella eri näkökulmia ja ilmaista rakentavasti omia näkemyksiään yhteisissä suunnittelu- ja työtilanteissa. 

Oppilas pyrkii kuuntelemaan eri näkökulmia ja ilmaisemaan rakentavasti omia näkemyksiään yhteisissä suunnittelu- ja työtilanteissa. 

T7 
Oppilas opettelee kodin arkirutiinien tunnistamista. 

Oppilas osallistuu kotitaloustöiden tekemisen. 

Oppilas tietää erilaisia perherakenteita ja kotitalouksien perinteitä. 

S1, S2, S3 

Arjen rakentumisen ja kotitalouksien erilaisuuden hahmottaminen 

Oppilas osaa kuvailla kodin arkirutiineja. Oppilas osaa antaa esimerkkejä erilaisista perherakenteista ja kotien perinteistä sekä pohtia niiden vaikutusta arjen rutiineihin. 

Oppilas tunnistaa kodin arkirutiineja. Oppilas tietää, että on olemassa erilaisia perheitä. 

Oppilas osaa kertoa kotien perinteistä. 

T8 
Oppilas opettelee tekemään kotitaloustöitä yksin ja ryhmässä. 

Oppilas opettelee työtehtävien jakamista tasapuolisesti. 

Oppilas tietää yhteistyön merkityksen työtehtävien tekemiseen kuluvaan aikaan. 

S1, S2 

Voimavarojen käyttäminen ja sopimuksen tekeminen 

Oppilas osaa työskennellä yksin ja toimia ryhmässä rakentavasti ja työtehtävistä neuvotellen. Oppilas osaa selittää, mitä tarkoittaa tasapuolinen työnjako sekä pääsee sopimukseen ajankäytöstä ja työtehtävien jakamisesta osallistumalla päätöksentekoon. 

Oppilas pyrkii työskentelemään yksin ja ryhmässä. Oppilas toimii yhteisesti sovitun työnjaon mukaisesti. 

T9 
Oppilas pyrkii toimimaan hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa. 

Oppilas ymmärtää oman käytöksensä vaikutuksen yhteistyön tekemiseen ja työilmapiiriin. 

Oppilas noudattaa hyviä käytöstapoja ja ottaa toiset huomioon. 

S1, S2, S3 

  

Ei käytetä oppiaineen arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. 

  

  

Ei käytetä oppiaineen arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. 

  

Tiedonhallintataidot 

 

 

 

  

T10 
Oppilas opettelee tiedon hankkimista eri lähteistä, lähdekritiikki huomioiden. 

Oppilas perehtyy ruoka- ja ravintoaineryhmiin ja niiden ominaisuuksiin. 

Oppilas tunnistaa pakkausmerkintöjä ja ymmärtää niiden merkityksen. 

S1, S2, S3 

Tietojen hankinta ja käyttö 

Oppilas pyrkii etsimään kotitalouden sisältöalueisiin liittyviä tietoja eri tietolähteistä ja pohtimaan erilaisen tiedon luotettavuutta. Oppilas tunnistaa pakkausmerkintöjä. Oppilas tietää ruoka- ja ravintoaineryhmistä ja niiden ominaisuuksista. 

  

Oppilas osaa ohjattuna etsiä kotitalouden sisältöalueisiin liittyviä tietoja eri tietolähteistä ja pyrkii pohtimaan erilaisen tiedon luotettavuutta. Oppilas tunnistaa joitain pakkausmerkintöjä. Oppilas tunnistaa ruoka- ja ravintoaineryhmiänimeltä. 

  

T11 
Oppilas osaa lukea, tulkita ja arvioida ohjeita. 

Oppilas osaa mittayksiköt ja ymmärtää hoito-ohjemerkkien ja hinta- ja ympäristömerkkien merkityksen. 

S1, S2, S3 

Toimintaohjeiden, merkkien ja symbolien käyttö ja jäsentyminen 

Oppilas pyrkii tulkitsemaan ja noudattamaan kotitalouden toimintaohjeita. Osaa nimetä tärkeimpiä kotitalouden merkkejä ja symboleja sekä tulkita niitä. 

Oppilas osaa ohjattuna noudattaa kotitalouden toimintaohjeita. Tunnistaa joitain tyypillisiä kotitalouden merkkejä ja symboleja. 

T12 
Oppilas osaa etsiä tietoa ja arvioida erilaisia vaihtoehtoja ratkaista arkeen liittyviä tilanteita. 

Oppilas tuntee erilaisia kotitalouden palveluita ja ymmärtää niiden merkityksen arkielämässä. 

S1, S2, S3 

Käsitteiden omaksuminen, tietojen ja taitojen soveltaminen, 

luova ilmaisu sekä palveluiden tunnistaminen 

  

  

Oppilas pyrkii käyttämään kotitalouden käsitteitä ja tietojaan erilaisissa tilanteissa, joissa kotitalouden osaamista sovelletaan. Oppilas osaa kuvailla joitain kotitalouden palveluita ja pohtia niiden vaikutusta arkielämässä. 

Oppilas osaa ohjattuna käyttää kotitaloudessa opittuja tietoja ja taitoja joissakin tilanteissa. Oppilas osaa kertoa muutamista kotitalouden palveluista 

T13 
Oppilas osaa lajitella kodin jätteitä. 

Oppilas opettelee kiinnittämään huomiota kustannuksiin ja energiankulutukseen valintoja tehdessään. 

Oppilas ymmärtää kuluttamisen vaikutuksen ympäristöön. 

S1, S2, S3 

Mittaamisen ja laskemisen sekä kierrättämisen soveltaminen omaan toimintaan ja päätöksentekoon 

Oppilas osaa huolehtia kodin jätteiden peruslajittelusta. 

Oppilas pyrkii kiinnittämään huomiota kustannuksiin ja energiankulutukseen. 
Oppilas ymmärtää kuluttamisen vaikutuksen ympäristöön. 

Oppilas pyrkii huolehtimaan kodin jätteiden peruslajittelusta. 

Oppilas pyrkii ohjattuna kiinnittämään huomiota kustannuksiin ja energiankulutukseen. 
Oppilas ymmärtää oman toimintansa vaikuttavan ympäristöön. 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä