Vuosiluokka 7
VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET
S1 Ruokaosaaminen ja ruokakulttuuri
Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat ruoanvalmistus- ja leivontataitojen kehittymistä. Aterioiden suunnittelu, toteutus ja erilaiset ruokailutilanteet tähtäävät ruokaan ja syömiseen liittyvien valintojen ja tottumusten pohtimiseen ravitsemussuositusten, ruokaturvallisuuden, ruokaketjun, elintarviketuntemuksen, taloudellisuuden, eettisyyden ja ruokaan liittyvän luotettavan tiedon näkökulmasta. Opetussisältöihin kuuluvat ruoka- ja tapakulttuuri osana identiteettiä sekä kodin juhlia.
S2 Asuminen ja yhdessä eläminen
Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat yhdessä elämisen, asumistaitojen ja asumisen ympäristöjä kustannustietoisuuden kehittymistä. Puhtaanapito samoin kuin tekstiilien ja materiaalien hoito tarkoituksenmukaisine aineineen, laitteineen, välineineen ja työtapoineen tähtäävät arjessa tarvittavien taitojen kehittymiseen. Sisältöjen avulla perehdytään hyviin tapoihin, tasapuoliseen voimavarojen käyttöön ja vastuunottoon perheessä. Sisällöt johdattavat arvioimaan asumiseen ja kotitalouteen liittyviä palveluita.
S3 Kuluttaja- ja talousosaaminen kodissa
Sisällöt valitaan siten, että ne ohjaavat oppilaita asioimaan sekä tuntemaan vastuitaan ja oikeuksiaan valintoja ja sopimuksia tekevinä kuluttajina. Sisällöt johdattavat median- ja teknologian käyttöön arjen työvälineenä ja kannustavat pohtimaan vertaisryhmän ja median vaikutusta omiin kulutusvalintoihin. Sisällöt harjaannuttavat vastuulliseen päätöksentekoon ja ajankohtaisen tiedon hankintaan sekä evästävät tunnistamaan kotitalouksien rahankäyttöön liittyviä tilanteita ja ongelmia.
Opetuksen tavoitteet |
Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet |
Laaja-alainen osaaminen |
T1 |
S1, S2, S3 |
L3 |
T2 |
S1, S2 |
L2, L3 |
T3 |
S1, S2, S3 |
L3, L4, L5, L7 |
T4 |
S1, S2 |
L1, L3, L6 |
T5 |
S1, S2, S3 |
L3, L5, L7 |
T6 |
S1, S2, S3 |
L1, L2, L6, L7 |
T7 |
S1, S2, S3 |
L2, L3 |
T8 |
S1, S2 |
L3, L6, L7 |
T9 |
S1, S2, S3 |
L2, L6, L7 |
T10 |
S1, S2, S3 |
L1, L4 |
T11 |
S1, S2, S3 |
L4 |
T12 |
S1, S2, S3 |
L1 |
T13 |
S1, S2, S3 |
L1, L7 |
VUOSILUOKAN TAVOITTEET
T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan, organisoimaan ja arvioimaan työtä ja toimintaa
Oppilas harjoittelee asettamaan kotitalouden toimintaan liittyviä tavoitteita.
Oppilas harjoittelee tekemään kotitaloustöitä suunnitelmallisesti.
Oppilas osaa arvioida oman toimintansa sujuvuutta ja harjaantuu käyttämään sopivia toimintavaihtoehtoja.
Oppilas harjoittelee kotitaloustöihin liittyvää palautteen saamista ja antamista eri tavoin.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Tavoitteiden asettaminen, työn toteutus, ja oppimaan oppimisen taidot |
Oppilas asettaa tavoitteita toiminnalleen ja työskentelee niiden saavuttamiseksi. Oppilas arvioi itse tavoitteiden saavuttamista ja omaa työskentelyään. Oppilas tunnistaa omaa osaamistaan itsearvioinnin, opettajan antaman palautteen ja vertaispalautteen perusteella. |
T2 ohjata oppilasta harjoittelemaan kotitalouden hallinnassa tarvittavia kädentaitoja sekä kannustaa luovuuteen ja estetiikan huomioimiseen
Oppilas harjoittelee käyttämään erilaisia työmenetelmiä ruoanvalmistuksessa, leivonnassa ja asumisen perustehtävissä.
Oppilas opettelee kiinnittämään huomiota esteettisyyteen kotitaloustöitä tehdessään.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kädentaidot ja estetiikka |
Oppilas osaa käyttää tavallisimpia työmenetelmiä ruoan valmistuksessa ja leivonnassa sekä asumiseen liittyvien perustehtävien toteuttamisessa ja ottaa huomioon esteettiset näkökulmat |
T3 ohjata ja rohkaista oppilasta valitsemaan ja käyttämään hyvinvointia edistävästi ja kestävän kulutuksen mukaisesti materiaaleja, työvälineitä, laitteita sekä tieto- ja viestintäteknologiaa
Oppilas opettelee valitsemaan ja käyttämään materiaaleja, työvälineitä ja laitteita.
Oppilas osaa kiinnittää huomiota terveyteen ja kulutusvalintojen kestävyyteen.
Oppilas harjoittelee hyödyntämään tieto- ja viestintäteknologiaa hyvinvointiin ja terveyteen liittyvissä asioissa.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kuluttajataidot sekä terveyden edistäminen ja teknologian käyttö |
Oppilas valitsee ja käyttää taloudellisesti materiaaleja ja teknologiaa kotitalouden toiminnassaan sekä pohtii valintoja terveyden ja kestävyyden kannalta. |
T4 ohjata oppilasta suunnittelemaan ajankäyttöään ja työn etenemistä sekä ylläpitämään järjestystä oppimistehtävien aikana
Oppilas opettelee toimimaan annettujen ohjeiden mukaisesti.
Oppilas opettelee työskentelemään järjestelmällisesti.
Oppilas harjoittelee kotitaloustöiden tekemiseen liittyvää ajankäyttöä.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Ajanhallinta ja järjestyksen ylläpitäminen |
Oppilas osaa toimia annettujen ohjeiden mukaisesti vaiheittain ja järjestystä ylläpitäen sekä suunnitella ajankäyttöään sen mukaisesti. |
T5 ohjata ja motivoida oppilasta toimimaan hygieenisesti, turvallisesti ja ergonomisesti sekä ohjata kiinnittämään oppilaan huomiota käytettävissä oleviin voimavaroihin
Oppilas opettelee työskentelemään hygieenisesti ja turvallisesti.
Oppilas osaa ottaa huomioon käytännön työssä ergonomiaan ja työturvallisuuteen liittyviä asioita.
Oppilas harjoittelee kiinnittämään huomiota ajankäyttöön, kustannuksiin ja energiankulutukseen.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Turvallisuus ja voimavarojen kannalta kestävä toiminta |
Oppilas työskentelee ohjeiden mukaan hygieenisen ja turvallisen työskentelyn periaatteita noudattaen sekä ajan, kustannusten tai energiankäytön kannalta tarkoituksenmukaisesti. Oppilas pyrkii kiinnittämään huomiota ergonomiaan. |
T6 ohjata oppilasta harjoittelemaan kuuntelua ja rakentavaa keskustelua ja argumentointia oppimistehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa
Oppilas harjoittelee keskustelemista.
Oppilas harjoittelee kuuntelemaan toisia.
Oppilas opettelee esittämään mielipiteitään ja perustelemaan niitä.
Oppilas opettelee ottamaan toisten mielipiteet huomioon ja käyttämään niitä oman argumentoinnin tukena oppimistehtävien suunnittelu- ja työtilanteissa.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kuuntelu, keskustelu ja argumentointi |
Oppilas pyrkii kuuntelemaan eri näkökulmia ja ilmaisemaan rakentavasti omia näkemyksiään yhteisissä suunnittelu- ja työtilanteissa. |
T7 aktivoida oppilasta tunnistamaan arjen rakentumista ja kulttuurisesti monimuotoisia toimintaympäristöjä sekä kotitalouksien perinteitä
Oppilas harjoittelee kodin arkirutiinien tunnistamista.
Oppilas tutustuu kotitaloustöihin ja harjoittelee niiden tekemistä.
Oppilas tunnistaa erilaisia perherakenteita ja kotitalouksien perinteitä.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Arjen rakentumisen ja kotitalouksien erilaisuuden hahmottaminen |
Oppilas osaa kuvailla kodin arkirutiineita. Oppilas osaa antaa esimerkkejä erilaisista perherakenteista ja kotitalouksien perinteistä sekä pohtia niiden vaikutusta arjen rutiineihin. |
T8 ohjata oppilasta työskentelemään yksin ja ryhmässä sekä sopimaan työtehtävien jakamisesta ja ajankäytöstä
Oppilas harjoittelee tekemään kotitaloustöitä yksin ja ryhmässä.
Oppilas harjoittelee työtehtävien jakamista tasapuolisesti.
Oppilas tiedostaa yhteistyön merkityksen työtehtävien tekemiseen kuluvaan aikaan.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Voimavarojen käyttäminen ja sopimuksen tekeminen |
Oppilas osaa työskennellä yksin ja pyrkii toimimaan ryhmässä rakentavasti ja työtehtävistä neuvotellen. Oppilas osaa selittää, mitä tarkoittaa tasapuolinen työnjako sekä pääsee sopimukseen ajankäytöstä ja työtehtävien jakamisesta osallistumalla päätöksentekoon. |
T9 kannustaa oppilasta toimimaan hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa sekä pohtimaan oman käytöksen merkitystä ryhmän ja yhteisön toiminnassa
Oppilas pyrkii toimimaan hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa.
Oppilas pohtii oman käytöksensä vaikutusta yhteistyön tekemiseen ja työilmapiiriin.
Oppilas harjoittelee hyviä käytöstapoja ja toisten huomioon ottamista.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
|
Ei käytetä oppiaineen arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia. |
T10 kannustaa oppilasta hankkimaan ja arvioimaan kotitalouteen liittyvää tietoa sekä ohjata käyttämään luotettavaa tietoa valintojen perustana
Oppilas harjoittelee tiedon hankkimista eri lähteistä, lähdekritiikki huomioiden.
Oppilas tutustuu ruoka- ja ravintoaineryhmiin ja niiden ominaisuuksiin.
Oppilas harjoittelee tunnistamaan pakkausmerkintöjä.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Tietojen hankinta ja käyttö |
Oppilas osaa etsiä kotitalouden sisältöalueisiin liittyviä tietoja eri tietolähteistä ja pohtia erilaisen tiedon luotettavuutta sekä osaa tulkita pakkausmerkintöjä. Oppilas tuntee ruoka- ja ravintoaineryhmät ja niiden ominaisuuksia. |
T11 harjaannuttaa oppilasta lukemaan, tulkitsemaan ja arvioimaan toimintaohjeita sekä merkkejä ja symboleja, jotka käsittelevät kotitaloutta ja lähiympäristöä
Oppilas harjoittelee ohjeiden lukemista, tulkitsemista ja arviointia.
Oppilas tutustuu mittayksiköihin, hoito-ohjemerkkeihin ja hinta- ja ympäristömerkkeihin.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Toimintaohjeiden, merkkien ja symbolien käyttö ja jäsentyminen |
Oppilas osaa tulkita ja käyttää kotitalouden toimintaohjeita ja osaa nimetä tyypillisiä kotitalouden merkkejä ja symboleja sekä tulkita niitä arjen ilmiöiden yhteydessä. |
T12 ohjata oppilasta, ongelmanratkaisuun ja luovuuteen erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä
Oppilas etsii tietoa ja pohtii erilaisia vaihtoehtoja ratkaista arkeen liittyviä tilanteita.
Oppilas osaa kuvailla erilaisia kotitalouden palveluita ja pohtii niiden merkitystä arkielämässä.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Käsitteiden omaksuminen, tietojen ja taitojen soveltaminen, luova ilmaisu sekä palveluiden tunnistaminen |
Oppilas pystyy käyttämään kotitalouden käsitteitä, tietojaan ja taitojaan monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tai tilanteessa, jossa kotitalouden osaamista sovelletaan eri ympäristöissä Oppilas osaa kuvailla erilaisia kotitalouden palveluita ja pohtia niiden merkitystä ja mahdollisuuksia arkielämässä. |
T13 ohjata oppilasta kestävään elämäntapaan kiinnittämällä oppilaan huomiota ympäristö- ja kustannustietoisuuteen osana arjen valintoja
Oppilas opettelee lajittelemaan kodin jätteitä.
Oppilas harjoittelee kiinnittämään huomiota kustannuksiin ja energiankulutukseen valintoja tehdessään.
Oppilas opettelee pohtimaan kuluttamisen vaikutusta ympäristöön.
Arvioinnin kohde |
Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen |
Mittaamisen ja laskemisen sekä kierrättämisen soveltaminen omaan toimintaan ja päätöksentekoon |
Oppilas osaa huolehtia kodin jätteiden peruslajittelusta ja osaa selittää mittaamisen ja laskemisen sekä ympäristöä säästävän kodin arjen toiminnan yhteydet osana kustannus- ja ympäristötietoista toimintaa. |