Käsityö teknisessä työssä 

Valinnaisen tehtävä 

Harjaannutetaan ja syvennetään aikaisemmin opittuja käsityön tietoja ja taitoja sekä pyritään omatoimisuuden kehittämiseen kaikissa työhön liittyvissä osa-alueissa. 

Käsityön valinnaiskurssin aikana toteutetaan työ, jossa hyödynnetään tekstiilityön materiaaleja ja tekniikoita yhden jakson aikana. 

Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät erityispiirteet 

Käsityön suunnittelussa ja valmistuksessa havainnoidaan ja hyödynnetään arkielämää, luontoa, rakennettua ja esineympäristöä oppimisympäristöinä. Oppilaan oma mielenkiinto ja erityisosaamisalueet ovat tärkeässä asemassa tehtäviä suunniteltaessa. Oppilasta rohkaistaan omiin ideoihin perustuvaan suunnittelutyöhön sekä uusien tutkivien ja kokeilevien toimintatapojen kehittämiseen. Käsityössä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan mobiililaitteita ja harjaannutetaan kolmiulotteisten piirrosten ja mallien tekemiseen. 

Tukeen ja ohjaukseen liittyvät erityispiirteet 

Opetuksessa huomioidaan oppilaiden erilaiset opiskelutarpeet ja -edellytykset ja tehdään sen mukaisia eriytettyjä ratkaisuja esim. käytettävien työtapojen, -tehtävien ja -välineiden valinnassa. 

Arviointi 

Väliarvioinnit ja päättöarviointi 9. luokan keväällä. 

Arviointi perustuu oppimistuloksiin ja käsityöprosessin kokonaisvaltaiseen arviointiin tuotteen suunnittelusta valmistuksen kautta valmiiseen työhön. Arviointiin vaikuttavat myös oppilaan asenteet käsityötä ja työturvallisuutta kohtaan. 

Vuosiluokka 8 

Vuosiluokan keskeiset sisältöalueet kuten vuosiluokka 8 tavoitteet ja keskeiset sisältöalueet 

Opetuksen tavoitteet 

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 

Laaja-alainen osaaminen 

T1 

S2, S3, S4, S5 

L2, L3 

T2 

S1, S2, S3, S4, S5 

L1 

T3 

S1, S2, S3, S4, S5 

L4, L6 

T4 

S1, S2, S3, S4, S5 

L2, L4 

T5 

S6 

L3, L6 

T6 

S1, S2, S3, S4, S5 

L5 

T7 

S7 

L6 

T8 

S8 

L1, L4, L7 

 

Vuosiluokka 9 

Vuosiluokan keskeiset sisältöalueet kuten vuosiluokka 9 tavoitteet ja keskeiset sisältöalueet 

Opetuksen tavoitteet 

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 

Laaja-alainen osaaminen 

T1 

S2, S3, S4, S5 

L2, L3 

T2 

S1, S2, S3, S4, S5 

L1 

T3 

S1, S2, S3, S4, S5 

L4, L6 

T4 

S1, S2, S3, S4, S5 

L2, L4 

T5 

S6 

L3, L6 

T6 

S1, S2, S3, S4, S5 

L5 

T7 

S7 

L6 

T8 

S8 

L1, L4, L7