Opinnoissa eteneminen vuosiluokittain

Seuraavalle vuosiluokalle siirtyminen

Oppilas, joka on saanut vuosiluokan oppimäärään sisältyvissä oppiaineissa vähintään välttäviä tietoja ja taitoja osoittavan numeron tai vastaavan sanallisen arvion, siirtyy seuraavalle vuosiluokalle.

Opinnoissa eteneminen Luumäellä

Oppilaan siirtämisessä seuraavalle vuosiluokalle ja vuosiluokalle jättämisessä toimitaan valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Koulun erilaisten tukitoimien avulla pyritään joustavasti tukemaan oppilasta siten, että hän pystyy etenemään opinnoissaan. Vuosiluokalle jättämisen tarpeellisuudesta keskustellaan hyvissä ajoin ennen lukuvuoden loppua oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa. Mikäli katsotaan mahdolliseksi, että oppilas pystyy suorittamaan vuosiluokan tavoitteet hyväksyttävästi, määritellään suoritustapa ja -aikataulu tapauskohtaisesti. Suoritukset pyritään toteuttamaan ennen lukuvuoden loppumista.

Luokalle jättäminen hylättyjen suoritusten vuoksi

Oppilas voi myös siirtyä seuraavalle vuosiluokalle, vaikka hänen vuosiluokan suorituksensa jossakin oppiaineessa olisi hylätty, jos arvioidaan, että hän kykenee selviytymään seuraavan vuosiluokan opinnoista hyväksytysti. Oppilas voidaan jättää vuosiluokalle, jos hänen lukuvuotta koskeva suorituksensa yhdessä tai useammassa vuosiluokan oppimäärään kuuluvassa oppiaineessa on hylätty. Ennen luokalle jättämistä oppilaalle tulee varata mahdollisuus opetukseen osallistumatta erillisessä kokeessa osoittaa saavuttaneensa hyväksyttävät tiedot ja taidot. Mahdollisuuksia voidaan antaa paikallisessa opetussuunnitelmassa päätettävällä tavalla yksi tai useampia lukuvuoden aikana tai lukuvuoden koulutyön päätyttyä. Erillinen koe voi sisältää monipuolisesti erilaisia suullisia, kirjallisia ja muita näyttömahdollisuuksia, joilla oppilas parhaiten kykenee osoittamaan osaamisensa.

Luokalle jättäminen yleisen koulumenestyksen vuoksi

Oppilas voidaan myös jättää luokalle, vaikka hänellä ei ole hylättyjä suorituksia, jos sitä on pidettävä hänen yleisen koulumenestyksensä vuoksi tarkoituksenmukaisena. Oppilaan huoltajalle tulee tällöin varata mahdollisuus tulla kuulluksi ennen päätöksen tekemistä.

Ehdollinen päätös

Jos suoritusmahdollisuus annetaan lukuvuoden koulutyön päätyttyä, luokalle jättämisestä voidaan koulutyön päättyessä tehdä lukuvuositodistuksessa ehdollinen päätös. Päätöksessä mainitaan ne vuosiluokan oppimäärän osa-alueet, joiden hyväksytty suorittaminen erillisessä kokeessa on vuosiluokalta siirtymisen edellytys.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä