Helmikuussa 2021

Pe 19.2. Teimme jäätelöä! Oli mainiota!

Teimme kolmen lapsen pienryhmissä jäätelöä kodalla.
Tarvitaan:
1/2 l uudelleensuljettava muovipussi
2 l uudelleensuljettava muovipussi
n. 1 dl kuohukermaa
sokeria/vaniljasokeria/marjoja tms. maun mukaan
Lunta
Suolaa

ENSIN: kaada kerma pienempään pussiin ja mausta sokerilla tms. Sulje pussi tiiviisti, sinetöi pussin suu esim. maalarinteipillä.
SITTEN: kerää lunta isompaan pussiin vähän yli puolilleen. Laita kermalla täytetty pienempi pussi lumen joukkoon ja kaada päälle reilusti n. 1,5 dl suolaa (karkea merisuolakin käy). Sinetöi suuremmankin pussin suu.
SITTEN: puristele, heittele, muovaile, käsittele pussia n. viiden minuutin ajan tai sen aikaa kun pienemmän pussin sisältö muuttaa olemustaan kiinteämmäksi. Ota pikkupussi pois lumen keskeltä. Avaa pussi ja lusikoi jäätelö annoskuppeihin. (Muista tyhjentää isompi pussi suolaisesta lumesta ja siivoa jäljet.)

Tietokonetorstaina 11.2.

lapset harjoittelivat tietokoneen ohjelmointia eli komentojen antamista. Tietokonehan on kone joka tekee vain sen mitä sille käskee. Lapset koodasivat toisiaan liikkumaan, rakensivat duploilla antaen toiselle ohjeita sekä ohjelmoivat beebotin liikkumista. Juttelimme myös hätänumeroon soittamisesta, koska 11.2. vietetään hätänumeropäivää eri puolilla Suomea.

Telkkaritiistaina 9.2. lapset tekivät mainoksia ja uutislähetyksen

Katsoimme yhdessä muutaman tv-mainoksen ja Lasten Uutiset ja juttelimme mainosten ja uutisten tarkoituksesta. Sen jälkeen lapsi sai valita kumpaa lapsi halusi lähteä itse tekemään: uutisia vai mainoksia. Mainostoimitus teki mainokset lehdistä mielekkään tuotteen kuvan leikaten ja liimaten mainostaustalle ja sen jälkeen suunnitteli mitä muuta mainoskuvassa pitäisi olla. Uutistoimitus kehitti viisi uutista ja toimittajat (lapset) piirsivät myös uutiskuvan omasta uutisestaan. Lopuksi yhdistettiin mainokset ja uutiset Luontoeskarin uutislähetyksessä, jossa kaksi lasta toimivat uutistenvälittäjinä. Uutisten välissä nähtiin mainoksia. Toisille esiintyminen oli lasten mielestä jännittävää, kivaa, vähän pelottavaa ja joku ei pitänyt siitä ollenkaan.

Mediataitoviikko alkoi mediamaanantaina 8.2.2021

Kävimme esikoululaisten kanssa läpi millaisia eri mediakanavia on olemassa. Käytimme kuvia apuna. Vertailimme vanhan puhelimen ja nykyisten kännyköiden toimintaa ja juttelimme siitä mitä kaikkea voi kännykällä tehdä: soittaa, pelata, katsoa videoita ja säätietoja, kirjoittaa viestejä. Tutkimme yhdessä tietokoneen eri osia ja nimesimme näytön, keskusyksikön, näppäimistön sekä hiiren. Tutkimme bussin kyljessä olevaa mainosta ja juttelimme myös lehdissä, radiossa ja televisiossa näkyvistä mainoksista.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä