Pohjolan häät

Pohjolan neidon kosinta

Ensimmäisenä Pohjolan tytärtä tavoittelee Väinämöinen, joka näkee neidon taivaankaarella kutomössa kultakangasta. Neito antaa Väinämöiselle tehtäviä, joista tämä suoriutuu helposti, mutta lyö sitten vahingossa kirveellä jalkaansa. Seuraavaksi neitoa tavoittelee Lemminkäinen, jolle käy vielä huonommin: hän suistuu Tuonelan jokeen.
Neidon äiti Louhi on luvannut tyttärensä sille, joka takoo sammon. Seppo Ilmarinen on sellaisen valmistanut, mutta Väinämöinen ei anna periksi, vaan lähtee uudelleen veneellään kosiomatkalle. Kun Ilmarinen kuulee tämän, hän lähtee matkaan maitse. Kosijat saapuvat Pohjolaan yhtä aikaa. Louhi neuvoo tytärtään antamaan simatuopin sille, jonka puolisokseen valitsee. Äidin ehdokas on Väinämöinen. Tytär ei välitä varakkuudesta ja maineesta, vaan arvostaa enemmän Ilmarisen komeutta. Harmistunut äiti asettaa Ilmariselle uusia tehtäviä: hänen on kynnettävä kyinen pelto, tapettava Manalan susi ja karhu ja pyydystettävä Manalan hauki.
Morsiamensa neuvojen avulla Ilmarinen suoriutuu urotöistä ja äiti antaa periksi. Vietetään suuret Pohjolan häät. Pohjolan tyttärestä tulee Ilmarisen emäntä. Emännän asemassaan hän kohtelee huonosti orpoa Kullervoa, joka on ostettu taloon orjaksi. Emäntä leipoo Kullervon eväsleipään kiven, jolloin Kullervo vannoo kostoa ja muuttaa karjan susiksi ja karhuiksi, jotka raatelevat Pohjolan tyttären kuoliaaksi. Ilmarinen suree vaimoaan raskaasti: "keskiöisissä unissa koura tyhjeä kokevi, käsi vaalivi valetta kupehelta kummaltaki". Seppä takoo kuolleen vaimonsa korvikkeeksi kullasta patsaan.

Pohjolan häät

Silloin Pohjolan emäntä
Pani kutsut kulkemahan,
Airuhut vaeltamahan,
Itse tuon sanoiksi virkki:
Ohoh, piika pikkarainen,
Orjani alinomainen!
Kutsu rahvasta kokohon,
Miesten joukko juominkeihin
Kutsu kurjat, kutsu köyhät,
Sokeatki, vaivaisetki,
Rammatki, rekirujotki,
Sokeat venehin soua,
Rammat ratsahin ajele,
Rujot re´in remmätellös!
Kutsu kaikki Pohjan kansa,
Ja kaikki Kalevalan kansa,
Kutsu vanha Väinämöinen
Lailliseksi laulajaksi,
Elä kutsu Kaukomieltä,
Tuota Ahti Saarelaista!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä