7ab

TAVOITTEET 7 LUOKKA

Liikunnanopetuksen tavoitteena on kasvattaa oppilasta liikunnan avulla ja kasvattaa oppilasta liikkumaan. Liikunnan avulla kasvattamisessa tuetaan oppilaan positiivisen minäkuvan muodostumista ja ohjataan havainnoimaan pitkäjänteisen harjoittelun tuloksellisuutta.

Liikunnanopetuksen keskeisiä tavoitteita ovat ryhmässä toimimisen oppiminen, avun antaminen ja vastaanottaminen, kyky työskennellä ryhmän jokaisen jäsenen kanssa, sääntöjen noudattaminen ja vastuullinen liikuntavälineiden käyttö.

Kasvattamisella liikuntaan tarkoitetaan oppilaan kehon kunnon ja motorisiin taitoihin liittyvien ominaisuuksien jatkuvaa kehittämistä ja oppilaan ohjausta kuntonsa tarkkailuun ja kehittämiseen. Kasvattamisella liikuntaan tarkoitetaan myös monipuolisten liikuntataitojen ja -tietojen kehittämistä ja myönteisten liikuntakokemusten tarjoamista, jotka mahdollistavat jatkuvan liikuntaharrastuksen viriämisen. Liikunnassa positiivisen oppimisilmapiirin luominen on tärkeä edellytys tavoitteiden saavuttamiselle.

Sisällöt

Erityistavoitteet

  • Työskentelytapojen ja liikuntavälineistä huolehtimisen oppiminen

  • Vastuunottaminen omasta ja parityöskentelyn sujumisesta

    Perusliikunta
    Perusliikunnassa tavoite on kehittää oppilaan motoristen perustaitojen sujuvuutta sekä kykyä työskennellä itsenäisesti

  • Juoksu: joitakin seuraavista: pikajuoksun tekniikka, reaktioleikit, lipunryöstö, aitajuoksun rytmi

  • Heitto: pallonheitto tai keihäänheitto

  • Hyppy: pituushypyn tai korkeushypyn tekniikkaa

  • kestävyysjuoksuharjoitteita

  • kuntotestin osioina Cooper-testi ja 50 metrin juoksu

Palloilu
Palloilussa tavoite on, että oppilas oppii toimimaan ryhmässä ja ottaa huomioon toiset pelaajat sekä kehittää omia palloilutaitojaan. Oppilas tuntee iloa joukkuetoiminnasta.

  • jalkapallo, koripallo, pesäpallo, käsipallo

  • perustaitojen kuten kuljetuksen, syötön, kuoletuksen, pallon suojauksen, perusheittojen, peruslyöntien ja näpäytyksen, pallon heiton ja kiinnioton, palloa vastaan liikkumisen harjoittelua pelinomaisesti

  • vapaan paikan hakemisen, pelipaikkojen harjoittelua

  • pienpelejä, tärkeimmät säännöt

Telinevoimistelu
Telinevoimistelussa tavoite on lisäksi, että oppilas oppii avustamaan oppilastoveriaan ja ottamaan vastuuta yhteistyöstä liikuntavälineiden esille ottamisessa ja varastoimisessa.

  • eri telineillä perusliikkeitä oppilaan taitotason mukaisesti, esim. vaaka, silta, kuperkeikat, käsinseisonta, kärrynpyörä, oikonoja päinsuistunta, kieppi, tasapainoliikkeitä, kyykkyhyppy, haarahyppy, jännehyppy, kasakkahyppy, lentokuperkeikka, voltti eteenpäin

Luistelu
Luistelussa tavoitteena on kehittää luistimilla liikkumisen taitoa ja herättää kiinnostusta luistoon talviliikuntamuotona.

  • luistelutavan rytminen ja tehokas liike, ponnistus, pitkä liuku

  • luistelutavan tekniikkaa, painonsiirron merkitys

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä