Lokakuu
Vko 44
Metsäretkellä ympäristön hahmottamista, havainnoimista ja tutkimista.
💧🌂
Touhukasta puuhailua ulkona itsekseen sekä yhdessä toisten kanssa
Vko 43
Perjantaina vieraat kirjastosta pitivät kivan tarinatuokion ja toivat mukanaan paljon uutta luettavaa 👏
🎃🎃🎃
Kädentaidoissa komeat kurpitsat valmistuivat omenan puolikkaita ja haarukkaa apuna käyttäen🍏🍴 Samalla tutkittiin mitä väriä saadaan sekoittamalla keltaista ja punaista
Ulkoliikuntaa kuulaassa syyssäässä
Alkuverryttelyn jälkeen tehtiin yhdessä temppurataa ja venytyksiä annettujen ohjeiden mukaisesti
🐻
Nallematikkahetkellä lapset pääsevät auttamaan pikkukarhua monenlaisten pulmien ratkomisessa
Vko 42
🍂
Vko 41 Perjantaina pidettiin oman pehmolelun päivä ja esittelyn jälkeen pehmeät karvakamut pääsivät yhteiskuvaan
Etana,etana näytä sarves, onko huomenna pouta?
Pienten jumppahetki liikkasalissa
Tällä kerralla opeteltiin kuuntelemaan ja noudattamaan annettuja ohjeita sekä vahvistettiin mm kehonhallintaa, ympäristön hahmottamista, tasapainotaitoja ja pallon käsittelytaitoja⚽️⚾️🥎🏀
Vko 41
Vko 40
Kävimme lenkkeilemässä ja ihastelimme kuuraa. Pienet ompun palaset nakersimme matkalla, että jaksoimme takaisin Ryhmikseen ☀️❄️🏃♂️🍏
😀
Tällä hetkellä lasten mielenkiinto suuntautuu esim rakenteluun, palapeleihin, roolivaatteisiin ja pikkuaskareisiin















