Ylijoen koulun aamu- ja iltapäivätoiminta, APIP

Ylijoen koulun APIP-toimintaan otetaan eskareita sekä eka- ja tokaluokan oppilaita. Toimintapäivät ovat samat kuin koulun työpäivät eli lomien aikaan APIP ei ole toiminnassa.
Aamuhoito on järjestetty samassa rakennuksessa sijaitsevan ryhmiksen puolella. Iltapäivätoiminta alkaa klo:13.00. Heti iltapäivästä on varattu aikaa läksyjen teolle ja muulle rauhalliselle tekemiselle sekä lepäilylle. Vastuu läksyjen teosta on kuitenkin viimekädessä vanhemmilla.
Iltapäivän välipalaa nautitaan n. klo:13.40. Ne koululaiset jotka ovat koulussa myöhempään, jopa kolmeen asti, saavat kuitenkin välipalan tullessaan koulusta APIP:iin.
Välipalan jälkeen loppuaika iltapäivästä on varattu yhteiselle ohjatulle tekemiselle sekä myös vapaalle toiminnalle. Käytössä on lisäksi koulun jumppasali liikuntavälineineen aina silloin, kun se on vapaana. Ulkoilua on myös mahdollisimman paljon sään salliessa koulun pihamaalla. Puoli neljän - neljän aikoihin siirrytään ulkoilemaan ryhmiksen aidatulle leikkialueelle, josta vanhemmat noutavat lapset kotiin.
HUOM! Koronatilanteesta johtuen koulun puolelta lasta haettaessa tulee hakijan odottaa autossa! Saattelemme lapsenne ulko-ovelle mikäli olemme sisällä.


"Puuhaa, touhua, hyörinää,
jokainen hetki täynnä elämää.
Prinsessat ja prinssit linnoissaan,
ovat hekin tänään innoissaan !"

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä