Viikko 35

Tällä viikolla 3-4-vuotiaat pääsivät osallistumaan Kirkkomaa tutuksi-tapahtumaan eli seurakunnan järjestämään kuvasuunnistukseen kirkon ympäristössä. Kaikki kuvissa esiintyneet paikat löytyivät ja samalla opittiin miten hautausmaalla liikutaan ja käyttäydytään. Tehtävien mukaisesti ja lasten tasoisesti juteltiin hieman myös kuolemasta. Kiinnostava vetonaula oli kaivinkone, jonka hyttiin pääsi halutessaan tutustumaan.
Isompien ollessa retkellä pienet olivat harjoittaneet hienomotorisia taitoja sekä käden ja silmän yhteistyötä leipomalla aikuisen avustuksella herkullista porkkanapiirakkaa. 😊
Muina päivinä oli ohjelmassa kynäilyä (väritys- tai kynätehtävä lapsen iästä riippuen), laskemisen ja lukumäärien harjoittelua lautapelien kautta, legoilla rakentelua sekä ulkoilua.

Tämän kuvan tekstivastine: (tyhjä tekstivastine)