VKO 46

Viikolla 46 


  • Olemme askartelleet ryhmiksen seinälle kettuja lumisissa maisemissa. Siinä harjoittelimme käden ja silmän yhteistyötä leikkaamisen ja liimaamisen muodossa🦊.
  • Majaleikit ovat olleet suuressa suosiossa ja siellä on harjoiteltu kaveritaitoja👫🛖.
  • Muovailleet ahkerasti ja isommat ovat myös innostuneet käsitöistä
  • Isommat kävivät tällä viikolla vielä luistelemassa⛸️.
  • Sisäliikunnassa tällä viikolla otimme pienryhmissä liikuntakortteja, joissa tehtiin mm. kuperkeikkoja eteen ja taakse, hypittiin yhdellä jalalla ja käveltiin kantapäillä🤸🤸.
  • Suujumpassa puhallettiin pillillä veteen kuplia. Lopuksi lisäsimme veteen myös saippuaa ja sehän vasta mukavaa olikin, kun saippukuplia oli pitkin pöytiä. Tulipahan samalla pöytä pestyä kunnolla 😁
  • Teimme myös kynätehtäviä. Aiheena olivat kolmio, neliö ja ympyrä. Piti etsiä ja värittää samanmuotoiset samalla värillä🔺🟩🟣.
  • Perjantaina yli 3-vuotiaat olivat opistolla Liikuntatoimen järjestämässä tapahtumassa aamupäivällä liikkumassa ja leikkimässä. Alle 3-vuotiaat jumppasivat ryhmiksen omissa tiloissa ja pidimme myös pienen musiikkituokion soitellen ja laulellen🤸🏃






Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä