Viikko 14

Olemme tällä viikolla harjoitelleet isompien lasten kanssa kirjoittamaan numeroita 1-4. Numeroiden harjoittelua olemme jatkanee kirjoittamalla omaan piirrustukseen oman nimen lisäksi myös päivämäärän. 

Isommat ovat tutustuneet kirjaimiin muistipelin.


Äänne-loton avulla pienemmät lapset ovat harjoitelleet sanojen muodostamista ja samalla suun motoriikka vahvistuu.

Lasten toiveesta olemme kirjoittaneet Matti Metsähiirelle. Kirje kirjoitettiin lapsia saduttamalla. Samalla harjoittelimme kirjeen kirjoittamista sekä kirjaimia ja numeroita.
Pienemmät piirsivät Matti Metsähiirelle kuvan.


Pikku tuokiossa olemme harjoitelleet lausetasoista puhumista ja keskustelua erilaisten kuvien avulla.

Kädentaidoissa on tällä viikolla näkynyt pääsiäisteema ja lapset ovat päässeet kylvämään pääsiäisruohoa.


Ulkoilussa lumikolat ovat olleet ahkerassa käytössä. 


Liikunnassa lapset ovat temppuradan avulla harjoitelleet tasapainoa ja kiipeilyä.


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä