4 Koulukohtaiset kehittämistavoitteet
Tavoite 1: Oppilaiden hyvinvoinnin ja osallisuuden kehittäminen
| Tavoite | Toimenpiteet |
| Oppilaiden hyvinvoinnin ja osallisuuden kehittäminen tiedolla johtamisen avulla |
Koulun hyvinvointikyselyjen ja kouluterveyskyselyjen tietoa hyödynnetään koulun käytänteissä. Kyselyistä esiintulleisiin tai koulussa havaittuihin oppilaan hyvinvoinnin haasteisiin puututaan heti. Ilmiöihin, kuten kiusaamiseen, poissaoloihin tai kaveriasioihin selvittämisessä tehtyjen ratkaisujen toteutumista seurataan. |
| Oppilaiden hyvinvoinnin tukeminen tiiviillä yhteistyöllä | Oppilaan hyvinvointia tuetaan kodin ja koulun tiiviillä yhteistyöllä. Yhteydenotot pyritään toteuttamaan pienellä kynnyksellä. Opiskeluhuolto kutsutaan mukaan tarvittaessa hyvinvoinnin haasteita tuettaessa. |
| Oppilaan osallistaminen aktiivisena toimijana kouluarjessa | Oppilaille annetaan mahdollisuus vaikuttaa oman luokkansa asioihin. Oppilaat voivat ikätasoisesti olla mukana vaikuttamassa myös oppimisympäristönsä työskentelytapoihin sekä luokan käytänteisiin. Oppilaskuntatoiminta: Oppilaita ohjataan vaikuttamaan yhteisten asioiden kehittämiseen sekä yhteisten tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen. OppilasAgentti-toimintaa harjoitetaan toimijoiden sekä kaikkien oppilaiden digitaitojen kehittämiseksi. OppilasAgentti-toiminta on tänä lukuvuotena koulussamme 5. luokan valinnaisaineena. Koulussamme toteutetaan kaksi kertaa viikossa välkkäritoimintaa (välituntiliikuttajat), jossa oppilaat vetävät pitkällä välitunnilla liikuntaleikkejä toisille oppilaille. Välkkärit ovat saaneet toimintaan ohjausta. Välituntikaveritoiminta käynnistyy myös tänä lukuvuotena syysloman jälkeen. Välituntikaverit toimivat muutaman kerran viikossa sovittuina välitunteina vapaehtoisina kavereina ja leikkeihin / peleihin osallistujina kaikille kaveria välitunnilla kaipaaville. Oppilaita kannustetaan myös heiltä itseltään nousseiden yhteisöllisyyttä tukevien ideoiden toteuttamiseen. Tätä toteutetaan ainakin muutaman kerran kuussa pitkällä välitunnilla mm. järjestämällä yhteistä toimintaa välitunneilla oppilasvetoisesti. Pyrimme myös järjestämään oppilaslähtöisesti yhteistoimintaa päiväkodin kanssa. |
Tavoite 2: Koulun henkilöstön työhyvinvoinnin ja tiimityön kehittäminen
| Tavoite | Toimenpiteet |
| Koulun henkilöstön työhyvinvoinnin kehittäminen | Pidämme arvokkaana aktiivista tyhy-toimintaa arjen työskentelyssä. Työhyvinvointiamme tukee aktiivinen työympäristön kunnossapito sekä epäkohtiin puuttuminen ennakoivasti. Kehitämme toimintaamme yhteisönä, jokainen vastuumme kantaen. |
| Koulun työilmapiirin kehittäminen | Pyrimme koulussa työskennellessä sujuviin käytänteisiin ja ratkaisukeskeiseen toimintaan. Työilmapiiriä haastavat asiat tuodaan yhteisesti esille ja pyrimme ratkaisemaan pulmat. |
| Tiimityön käytänteiden ja yhteistyön kehittäminen |
Kehittäjä-opettajat ovat olleet työstämässä koulun kehittämissuunnitelmaa, johon tänä lukuvuonna kuuluvat koulun arvopohjan pohtiminen sekä tiimityön ja työhyvinvoinnin kehittäminen. Kehitämme osaamisen jakamista työyhteisössämme. Järjestämme lukuvuoden aikana mm. tiimityöskentelystä pedagogisia kahvilahetkiä. Tiimit tuovat koko henkilöstölle esille kehittämiään hyviä käytänteitä. Pohdimme lukuvuoden aikana koulumme arvopohjaa. |