Syksy 2018




Koulussamme alkoi syksyllä 2018 ensimmäistä kertaa kaveriluokkatoiminta. Koulussa toimii kaksi kaveriluokkaa, joista toinen on kaveriluokka C. Kaveriluokka on toiminut nyt syyslukukauden. Näillä sivuilla kerromme yhdessä oppilaiden kanssa, mitä meidän luokassa tapahtuu. Tässä on lasten ajatuksia kaveriluokasta ja siellä oppimisesta.


Kaveriluokassa on.
"on ollut kivaa."
"kivaa se, että voi tehdä yhdessä."
"saa lukea."
"kivaa, kun ekaluokkalaiset lukee välillä kakkosille."
"kaikki on ollut kivaa.""hyvä mun mieli on matikka."
"on saanut usia ystäviä."
"kaikki on mukavaa."
"kaikki ottaa toiset mukaan ja auttaa."
"on ollut kivaa opiskella ykkösten kanssa."
"luokan kaverit ja työt on parasta."








Syksyllä tutustuimme toisiimme työskentelemällä paljon ulkona mm. leikkimällä ryhmäytymisleikkejä ja tekemällä matematiikan tehtäviä: sarjoittamista, lukumääriä ja vertailua. Luonnonmateriaaleista kirjoitettiin omat nimet ja tutustuttiin siten toisiimme.

Syksyn yhtenä isona teemana oli liikenne. Tutustuimme liikennemerkkien muotoihin ja väreihin. Kävelimme lähiympäristössä, bongasimme liikennemerkkejä ja valokuvasimme niitä. Katselimme liikennekäyttäytymiseen liittyviä videoita ja lauloimme liikenneaiheisia lauluja. Puhuimme heijastimen käyttämisestä, miksi se on tärkeää. Tutustuimme Andy Warholiin ja pop-taiteeseen. Sitten väritimme liikennemerkkejä  pop-taiteen tyyliin. Käsitöissä teimme omat heijastimet. Jakso huipentui, kun polkuautot valtasivat koulun pihan, ja saimme kokeilla liikennetaitojamme ajamalla niillä.









MATEMATIIKKAA



Opiskelemme matematiikkaa toiminnallisesti ja konkretiaa hyödyntäen. Tässä harjoittelemme lukujen 5 ja 6 hajotuksia rahoilla. 



Jäätelökioskilla kävi kuhina, kun oppilaat menivät laskujen kanssa kioskille ja myyjä teki heille laskun mukaisia tötteröitä. Sitten piti myös löytää oikea yhteenlasku valmiisiin tötteröihin.


ÄIDINKIELTÄ

Tavujen lukemista harjoiteltiin Beebotien avulla. Samalla opittiin myös ohjelmointia. Oikeasta koodauksesta sai pavun palkaksi. Jos vielä osasi lukea tavun oikein, sai toisen pavun.