Vehkalammin koulu

Riistaveden yhtenäiskoulun Vehkalammin yksikössä opiskelee lukuvuonna 2025-26 75 oppilasta. Koulun tiloissa on kaksi 1. - 2. luokkaa, 3.-4. luokka sekä 5.-6. luokka. Lisäksi varhaiskasvatuksen päivähoito. Koko yhtenäiskoulussa on yhteensä noin 280 oppilasta ja 30 henkilökuntaan kuuluvaa.

Koulun toiminta-ajatuksena on tukea tämän alueen lasten kasvua tasapainoisiksi ja omatoimisiksi sekä omaa kotiseutuaan kunnioittaviksi nuoriksi, jotka tuntevat vastuuta itsestään, toisista ihmisistä ja ympäristöstä.

Kasvatamme koululaisiamme kunnioittamaan perinteitä, hyviä tapoja ja sosiaalisen kanssakäymisen tärkeyttä. Erilaisuuden ymmärtäminen ja omien tekojen vaikutuksen ymmärtäminen ovat myös tärkeitä tavoitteitamme.