Vanhempainyhdistys
Rajalan koulun vanhempainyhdistys
Tuore yhdistyksemme kutsuu toimintaan mukaan ideanikkareita, tekijöitä ja tukijoita. Mukaan voi tulla omien resurssien ja mahdollisuuksien mukaan. Jo jäsenmaksun maksamalla olet tärkeässä roolissa edistämässä yhdistyksen toimintaa.
Vanhempainyhdistys on avoin kaikille Rajalan koulun oppilaiden huoltajille. Tavoitteemme on tukea koulun arkea, vahvistaa kodin ja koulun yhteistyötä sekä luoda yhteisöllisyyttä.
Yhdistys on perustettu keväällä 2025 Rajalan koulun ja Puijonlaakson päiväkodin yhteiseksi vanhempainyhdistykseksi.
Mitä teemme
– Tuemme oppilaiden hyvinvointia ja turvallisuutta.
– Edustamme huoltajien ääntä koululle, päiväkodille ja muille eri sidosryhmille.
– Toimimme kodin, koulun ja Puijonlaakson päiväkodin välisen yhteistyön, vertaistuen ja vaikuttamisen foorumina.
– Olemme mukana järjestämässä tapahtumia.
Jäsenenä pääset vaikuttamaan
– Pääset tuomaan esiin ehdotuksiasi ja vaikuttamaan siihen, millaista toimintaa koulussa järjestetään.
– Verkostoidut muihin vanhempiin ja koulun henkilökuntaan.
– Osallistua voi juuri sen verran kuin itselle sopii. Pienikin panos on arvokas.
Yhdistyksen hallitukseen kaudella 2025–2026 kuuluvat Tuija Männistö (puheenjohtaja), Jenni-Helena Niemi (sihteeri), Mira Kaarmo (rahastonhoitaja) sekä muut hallituksen jäsenet Enkhzaya Batnasan, Prasanthi Medarametla ja Minna Tirronen.
Hallituksen tavoittaa sähköpostitse osoitteesta rajalavanhempainyhdistys(at)gmail.com
Jäseneksi voi liittyä maksamalla kauden jäsenmaksun maksuohjeen mukaisesti
MAKSUOHJE
Varsinainen jäsenyys 10€/perhe
Kannattajajäsenyys 50€/lukuvuosi
Liittyminen tapahtuu lomakkeella oheisen linkin kautta. Lasku lähetetään sähköpostitse lomakeen täyttämisen jälkeen.
https://forms.gle/CBMpfjY2dMn17Phb7
Lämpimästi tervetuloa mukaan!