Arviointi

Henkilökunnan hyvinvoinnin ja jaksamisen tukeminen:

- Syyslukukaudella järjestettiin halukkaille työnohjausta saadulla määrärahalla.
- Kokemukset yhteisopettajuuskokeilusta ja samanaikaisopettajuudesta ("resurssiopettajakokeilu") ovat olleet hyviä. Yläkoulun puolella opettajat ovat toimineet hyppytunneilla resurssiopettajina, lisäksi ala-ja yläkoulun puolella on ollut erikseen palkattu resurssiopettaja. Haasteena ollut, että kaikissa aineissa ei ole opettajalla ole koulusta opetettavaan aineeseen. Apu on ollut hyödyllistä, mutta rajallista.
- Kehittäjäopettajat ovat jatkaneet viime vuonna aloitettua koulun kehittämis- ja laadunparantamistyötä. Tavoitteena on ollut kiireen "tuntemuksen" vähentäminen. 

- TYHY-parin toiminta on toiminut hyvin.

Kannustavan ja myönteisen oppimisilmapiirin lisääminen:

- Opettajat ovat laittaneet paljon positiivisia Wilma-merkintöjä.
-Oppilaskunta ja tukioppilaat ovat järjestäneet esim. tutustumispäivän, ryhmäyttämisiä, teemapukeutumisviikon, Halloween-tapahtuman kauhukäytävän alakoululaisille.

- Lakimuutoksen myötä oppilaiden matkapuhelimien käyttö koulun sisätiloissa on ollut kielletty. Ennakko-oletuksia paremmin on toteutunut, että matkapuhelimet eivät ole häirinneet oppitunneilla tai sisätiloissa. Ongelmana on ollut, että osa oppilaista menee vessoihin käyttämään puhelimiaan. Kännykkäkielto on tuonut oppitunneille opiskelurauhaa.

- Tunne-, vuorovaikutus- ja turvataitojen vuosikelloa on pääsääntöisesti toteutettu eri luokka-asteilla. Opettajille on järjestetty tietoiskuja ja asiasta on puhuttu kokouksissa. Koululla on myös vieraillut ulkopuolisia asiantuntijoita ja kouluttajia.