3 Kuntakohtaiset kehittämistavoitteet

Tavoite 1


Oppimisen tuen kehittäminen Toimenpiteet  
Tavoitteena selkeyttää ja konkretisoida tuen uudistusta opettajille siirtymävuoden aikana. 
Ryhmäkohtaisten tukimuotojen kehittäminen ja tuen kohdentaminen resurssien mukaan.
Ryhmä -ja oppilaskohtaisen tuen kehittäminen joustavilla ratkaisuilla. 


Uudet tuen kirjaamismenetelmät wilmaan.
Opettajien koulutus vuoden mittaan mm.VESO-päivinä.
Resurssiopettajuuskokeilu. 
Vanhempien tiedottaminen tuen uudistuksesta.
tiimiopettajuus











Arviointi

Uudet tuen kirjaamismenetelmät jäivät vielä osin epäselviksi suurelle osalle opettajia. Kirjaaminen tehtiin pääosin erityisopettajan johdolla. 
Tuen uudistukseen liittyvää koulutusta ei voitu järjestää enempää, koska ei ollut vielä vakiintuneita käytäntöjä ja oli vaikea löytää kouluttajaa, joka osaisi vastata käytännön tason kysymyksiin. 
Vanhempia tiedotettiin tuen uudistuksesta mm. vanhempainilloissa, wilman kautta ja tarvittaessa oppimiskeskusteluissa ja oppilaspalavereissa. 
Ryhmä- ja oppilaskohtaista tukea on kehitetty mm. yllä mainitulla resurssiopettajakokeilulla sekä lukujärjestykseen merkityillä yhteisopettajuustunneilla.

Resurssiopettajatoimintaa kokeiltiin yläkoulussa jakso syyslukukaudella. Kokeilusta tuli positiivista palautetta, mutta rahatilanteen vuoksi sitä ei jatkettu keväällä.

Tavoite 2



Kouluun kiinnittymisen vahvistaminen Toimenpiteet
Tavoitteena seurata ja puuttua poissaoloihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kouluun sitouttamisen malli ja wilman varhaisen puuttumisen lomake käytössä.
Kouluun ja omaan luokkaan kiinnittyminen opettajan ja tukioppilaiden ryhmäytystehtävien avulla.
Kuraattorin konsultaatiovälitunti ja yhteistyö oppilashuollon kanssa.
Tarvittaessa sairaalakoulun konsultointi.

Arviointi

Varhaisen puuttumisen lomake wilmassa on otettu käyttöön. Lomakkeen käyttöön liittyviä tarkennuksia esim. poissaolon syiden kirjaamisen osalta käydään läpi lukuvuoden aloitus-vesossa.
Wilma noti -toiminto on ollut käytössä. 
Ryhmäytyksestä ovat vastanneet pääosin luokanopettajat ja luokanvalvojat omien ryhmiensä osalta. 
Kuraattorin kosultaatiovälitunti on toteutunut suunnitellusti. 
Sairaalakoulun konsultointimahdollisuus on ollut käytössä, ja sitä on käytetty tarvittaessa.