Koulun toimenpiteet

Yleistä​

Opetuksen lähtökohtana on hyvä, laadukas perusopetus uutta opetusteknologiaa hyödyntäen. Tärkeää on kannustava ja oppimismyönteinen ilmapiiri, jota edistetään lisäämällä oppilaiden osallistamista opetuksen suunnittelussa. Kurinpitomenettelyä toteutetaan ensijaisesti käymällä kasvatuskeskusteluja.

Arvioinnin tulee olla monipuolista, tasapuolista sekä yhtenäistä perustuen jatkuvaan näyttöön. Oppilaiden tulee tietää, millä perusteella heidän suorituksiaan arvioidaan. Oppilaan arvioinnilla tuetaan tavoitteiden toteutumista. Huoltajalle arviointi antaa tietoa arviointiperusteista ja oppilaan edistymisestä. Arviointi myös auttaa huoltajaa tukemaan lasta opiskelussa ja opintoihin liittyvissä valinnoissa sekä kasvussa ja kehittymisessä. Vanhempien kanssa käydään lukuvuoden aikana oppimiskeskustelu.

Koulukohtaisessa opetussuunnitelmassa on tarkemmin kuvattu arvioinnin käytäntöjä Puijonsarven koulussa https://peda.net/kuopio/p/puijonsarvi/kpo/pko/arviointi.

Yhdessä opettajien ja oppilaiden kanssa on tehty hyvän ja oikeudenmukaisen arvioinnin periaatteet sekä kirjattu hyvien työskentelytaitojen piirteitä eri luokka-asteille.

Koulun pedagogiikan ja toiminnan kehittäminen

Koulussa toteutetaan yhteisöllistä suunnittelua, joka on jaettu useampaan tasoon. Yhteisissä palavereissa käydään läpi koko koulua koskevat yhteiset linjat ja tehdään yhteenvedot tiimien esityksistä ja keskusteluista.

Opettajat on jaettu tiimeihin, jotka kokoontuvat säännöllisesti ja tiimissä keskustellaan opetuksen toteuttamista ja suunnittelua koskevista asioista. Tiimeissä tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon ja pyytää muun henkilökunnan edustus ja oppilasedustus.

Koulun suunnitteluryhmä tekee yhtenäiset linjaukset ja esitykset opetuksen kehittämisestä ja koulun toiminnan käytännöistä.

Lisäksi koulussa on nimetty eri vastuualueille yksi tai useampia opettajia, joiden tehtäviin kuuluu edistää ja kehittää kutakin osa-aluetta koulun toiminnassa. Osa-alueita ovat mm. TVT, välituntitoiminnat, oppilaskunta, tukioppilastoiminta, AV-välineet, työhyvinvointi jne.

Puijonsarven koulun laaja-alaiset oppimiskokonaisuudet lukuvuonna 2017-2018

Syyslukukauden monialainen on Suomi100. Kokonaisuus huipentuu Suomi100 näyttelyyn 4.12. klo 17 - 20. Näyttely on suunnattu huoltajille ja muille yhteistyökumppaneille. Oppilaat esittelevät illan aikana tekemiään monialaisia töitä yleisölle, joka voi itse valita, missä kohteessa käy ennalta annetun aikataulun mukaisesti. Opettajat ja oppilaat ovat aloittaneet aiheen työstämisen ideoimalla, mitä Suomi100 voisi olla.

Kevään monialaisen aiheena on vaihtoehtoisesti joko yrittäjyys tai Suomi 1918.

Tavoite:
Toimintakulttuurin jatkuva kehittäminen uuden opetussuunnitelman hengen mukaiseksi.


Liitteet:
Esi- ja alkuopetuksen yhteistyösuunnitelma

Esi- ja alkuopetus yhteistyö 2017-2018 (1) + arviointi.docx

Liitteet:

Monialaiset kokonaisuudet keväällä 2018