9 Järjestyssäännöt
Pirtin koulun järjestyssäännöt
Miksi sääntöjä tarvitaan?
Koulun on oltava viihtyisä ja turvallinen työskentelypaikka oppilaille, opettajille ja koulun muulle henkilökunnalle.Säännöt opettavat vastuuseen ja kaikki koulussa työskentelevät ovat omalta osaltaan vastuussa siitä, että koulussa on työrauha.
Sääntöjen tarkoitus on lisäksi opettaa:
- huomaavaisuutta, ystävällistä ja asiallista puhetapaa, erilaisuuden ymmärtämistä, itsehillintää, siisteyttä, järjestystä ja täsmällisyyttä
- Olen ajoissa paikalla.
- Pidän mukanani tarvittavat opiskeluvälineet.
- Keskityn opetukseen ja omiin tehtäviini.
- En häiritse muita, vaan arvostan toisten työskentelyä.
- Pyydän puheenvuoron viittaamalla.
- Pidän matkapuhelimen äänettömällä koulupäivän ajan ja säilytän sen repussa. En siis kanna puhelinta mukana välitunneilla, ilman erityistä lupaa. Otan puhelimen käyttööni, jos tarvitsen sitä opiskelussa opettajan ohjeistuksen mukaisesti.
- Menen reippaasti ulos, ellei ole erillistä lupaa.
- Pukeudun sään mukaisesti.
- Poistun koulun alueelta vain opettajan luvalla.
- Huolehdin omalta osaltani turvallisuudesta.
- Rauhoitun ja pesen käteni ennen ruokailua.
- Otan ruokaa vain sen verran kuin syön.
- Opettelen maistamaan kaikkia ruokia.
- Käyttäydyn kohteliaasti ja hyvien pöytätapojen mukaisesti.
- Tulen kouluun ajoissa, enkä ole poissa ilman pätevää syytä.
- Huoltajani ilmoittaa poissaoloistani omalle opettajalle mahdollisimman pian.
- Huolehdin tehtävät poissaoloni ajalta.
- Oma opettajani voi myöntää huoltajani hakemuksesta viisi päivää vapaata.
- Viittä päivää pidemmän vapaan voi myöntää rehtori hakemuksen perusteella.
- Käyttäydyn yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaisesti.
- Juttelen toisille asiallisesti ja ystävällisesti, kiitän ja tervehdin.
- En hauku, pilkkaa enkä kiroile.
- En satuta toista enkä aiheuta pahaa mieltä.
- Osaan pyytää anteeksi.
- Noudatan siisteyttä koulussa ja koulun ympäristössä.
- En ota tai lainaa toisten omaisuutta ilman lupaa.
- En tuo kouluun tarpeetonta tavaraa
- Koulumme yhteistä omaisuutta käytän huolellisesti ja turmelematta. Olen velvollinen korvaamaan tahallisen vahingon.
- Vahingosta tai löytötavaroista ilmoitan koulun aikuisille
- Heijastimen, pyöräilykypärän ja ajovalojen käyttö lisää turvallisuuttani
- Käytän suorinta koulureittiä, jotta koulun vakuutukset ovat voimassa
- Koulukuljetuksessa noudatetaan Kuopion kaupungin kyydityssääntöjä.
Järjestyssääntöjen rikkominen johtaa rangaistusseuraamuksiin. Ilmoitettava oppilaan huoltajille mahdollisimman pian. Opettajan tai rehtorin haltuun ottama häirintään käytetty esine tai aine tulee luovuttaa oppilaalle oppitunnin tai koulun tilaisuuden päättymisen jälkeen. Jos on todennäköistä, että häirintä oppitunnin jälkeen jatkuu, häirintään käytetty esine tai aine tulee luovuttaa oppilaalle viimeistään työpäivän päättyessä.
Koulun järjestyssäännöt ovat voimassa erilaisten opetussuunnitelman toteutumista tukevien retkien ja vierailujen aikana. Näiden järjestyssääntöjen lisäksi noudatan oman kouluni toimintaohjeita. Niissä asioissa, joihin ei järjestyssäännöissä puututa, noudatetaan Suomen lakien ja säädösten antamia määräyksiä.
Järjestyssääntöjen selvittäminen
- Nämä järjestyssäännöt selvitetään jokaisen lukuvuoden alussa oppilaille sekä huoltajille.
- Kaikista seuraamuksista ilmoitetaan oppilaan huoltajalle