Koulun toimenpiteet
Talous
Taloudellisuutta edistetään suunnittelemalla hankintoja pitkällä tähtäimellä, jopa vuosiksi eteenpäin esim. kirjasarjojen vaihdot yms. Opetuksessa käytettävien materiaalien ja välineiden hankinnat toteutetaan koulun omien määrärahojen puitteissa. Kalustehankintojen yhteydessä käytetään mahdollisuuksien mukaan myös kaupungin yhteisiä rahoja. Hankinnoissa noudatetaan oppimisympäristöpalveluista tulleita ohjeistuksia. Hankinnat toteutetaan Is-hankinnan kilpailuttamista hankintapaikoista.
Hankintatarpeet kartoitetaan koko henkilöstön kanssa yhteistyössä helmikuun loppuun mennessä. Tarvittaessa hankintoja tehdään myös muina aikoina. Hankinnoissa otetaan huomioon opetussuunnitelman vaatimukset ja mahdollisuudet.
Rehtori vastaa koulun budjetista. Budjetti koostuu palvelujen osto-/tarvikemäärärahoista sekä sopimuksiin perustuvista ateria- ja vuokrakustannuksista. Ateria- ja vuokrakustannukset budjetoidaan sopimusten mukaisesti ja muut määrärahat muodostuvat oppilaskohtaisista määrärahoista ja tietystä koulukohtaisesta ”pohjarahasta”.
Talouden toteutumista seurataan Vega-ohjelman avulla kuukausittain. Seurantaa toteutavat aktiivisesti rehtori ja koulusihteeri. Tilanteesta tiedotetaan myös koko henkilöstöä, jotta kaikki ovat tarvittavilta osilta tietoisia myös taloudellisesta tilanteesta.
Henkilöstömenot lasketaan budjettiin koulukohtaisen kokonaisbudjetin / tuntikehyksen perusteella ja tältä osin rehtori vastaa siitä, että opetus järjestetään myönnetyn resurssin puitteissa. Sijaisten ottamisessa koulumme noudattaa kaupungin laatimaa ohjetta.
Fyysinen ja psyykkinen oppimisympäristö
Koulumme oppilasmäärä on n.650 oppilasta. Luokkaryhmiä on kaikkiaan 30kpl. Koulun kiinteistö muodostuu viidestä rakennuksesta: päärakennus, viipaleet 1-4. Samassa pihapiirissä, mutta omassa rakennuksessaan toimii myös Takkapolun päiväkodin esikouluryhmät eli ns. Pirtin esikoulu. Pirtin koulun mitoitus on alunperin suunniteltu 420 oppilasta varten. Koulutilojen riittävyyttä ja mahdollisia luokkasiirtoja arvioidaan lukuvuosittain.
Pirtin koulun henkilöstössä jokainen aikuinen on kasvattaja. Aikuiset ohjaavat lapsia toimimaan toisiaan arvostaen, erilaisuutta hyväksyen ja hyvin käyttäytyen. Koulussamme on kummitoimintaa luokkien välillä. Myös oppilaskunnan hallituksen näkökulma kouluviihtyvyyteen otetaan huomioon. Nämä asiat edesauttavat turvallisuutta sekä henkisesti että fyysisesti sekä parantavat kouluviihtyvyyttä.
Pirtin koulussa on laadittu kiusaamisen vastainen oma toimintamalli eli REILU-malli, joka otettiin käyttöön koulun alkaessa syksyllä 2017 ja päivitettiin syksyllä 2018.
Mahdollisia väkivaltatilanteita varten osa henkilökunnasta on koulutettu ns. AVEKKI-ohjelmalla. Osa opettajista on käynyt myös ensiapukurssin.
Oppilashuoltotyöryhmä tarjoaa oppilaille mahdollisimman nopeasti konkreettista ja henkilökohtaista apua koulunkäynnin ongelmissa. Henkilökunnalle järjestetään oppilaiden pitkäaikaissairauksiin liittyvää koulutusta ja informaatiota (esim. diabetes).
Opetustilojen terveellisyys ja turvallisuus
Pirtin koulun terveydellisten olosuhteiden tarkastus on suoritettu keväällä 2018. Tarkastuksen viitoittamana kiinnitämme omatoimisesti huomiota tilojen terveydellisiin vaatimuksiin, joita ovat mm. yleinen siisteys ja järjestys, rakenteiden kunto ja ylläpito, sisäilman laatu ja ilmanvaihdon riittävyys, kokonaisoppilasmäärä ja tilojen riittävyys, valaistus, lämpötila ja kosteus sekä onko aikaisemmilla tarkastuksilla havaitut epäkohdat korjattu.
Lakisääteinen palotarkastus on suoritettu Pirtin koulussa 20.9.2017.
Poistumisohje on luokan oven vieressä. Opetustiloista löytyvät myös Tila tarkistettu-kyltit, jotka kiinnitetään opetustilojen oviin hätäpoistumisen jälkeen.
Koko henkilökunta perehdytetään lukuvuoden aikana työturvallisuuskäytänteisiin sekä käydään läpi koulun turvalaitteet ja poistumistiet (turvakävely). Jokainen luokanopettaja suorittaa oppilaidensa kanssa turvakävelyn syyskuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Lisäksi tavoitteena on, että mahdollisimman monet opettajat ja koulunkäynninohjaajat käyvät ensiapukoulutuksessa.
Työturvallisuutta vaarantavat puutteet tai laiteviat saatetaan rehtorin tietoon mahdollisimman nopeasti.
Tieto- ja viestintäteknologia
Henkilöstön tvt-osaamista kartoitetaan henkilöstölle tehtävällä tvt-kyselyllä ja koulutusta kohdannetaan kyselystä nousseisiin tarpeisiin. .
Henkilökunnalle järjestetään koulutusta jo koulussa olemassa olevien tvt-laitteiden käyttöön. Henkilökuntaa kannustetaan osallistumaan kaupungin järjestämiin koulutuksiin. Opettajilla on käytössään myös Kuopion kaupungin digimentori, joka jalkautuu kouluille opastamaan henkilökuntaa ja oppilaita. Lisäksi henkilökunnalle on tarjolla Kuopion kaupungin tvt-tukimateriaalia oppituntien tueksi. Tvt-oppimisympäristöä kehitetään suunnittelemalla laitehankintoja ja -sijoittelua. Koulun tvt-opetuksen vastuuhenkilöt osallistuvat myös koulutuksiin, joista haetaan tukea oman osaamisen kehittämiseen ja ideoita koulun tvt-opetuksen kehittämiseen. Kouluun on valittu myös digitutor-opettajat, jotka auttavat ja opastavat muuta henkilökuntaa tvt:n pedagogisessa hyödyntämisessä.
Koulukohtainen tvt-suunnitelma on osa lukuvuosisuunnitelmaa. Tvt-suunnitelmassa otetaan kantaa ainakin seuraaviin kysymyksiin:
- Mitä tavoitteita asetitte koulullenne kevään 2020 Digitaalinen ekosysteemi –hankkeen palaverissa? Miten näiden tavoitteiden saavuttamista seurataan?
- Tavoitteena koko henkilöstön osaamisen tason nostaminen edelleen. Seurataan ICT-taitokyselyllä vuosittain.
- Hyvien pedagogisten käytänteiden jakamisen mallin kehittäminen. Seurataan havainnoimalla ja keskustelemalla opettajien kanssa aktiivisesti.
- Digitutoroppilastoiminnan kehittäminen. Seurataan konkreettisten tulosten pohjalta = millaista digitutoroppilastoiminta on keväällä 2021
- Miten koulunne opetushenkilöstön digipedagogista osaamista kehitetään?
- Tarjotaan sekä sekä sisäistä että ulkoista koulutusta ja seurataan henkilöstön aktiivisuutta koulutuksia kohtaan.
- Miten hyödynnetään koulun tutoropettajan ja kiertävän digimentorin tunteja? Miten varmistetaan tuen tasapuolinen jakautuminen?
- Mentorit seuraavat varattujen tuntien jakautumista luokkien kesken. Lisäksi ICT-taitokyselyiden pohjalta ohjataan tukea, sitä eniten tarvitseville.
- Miten varmistetaan, että kaikki oppilaat oppivat riittävät digitaidot?
- Opettajat huolehtivat Kuopion digitaitokalenterin toteuttamisesta oman luokkansa osalta. Luokkatasoilla käydään vuosittain yhdessä keskustellen läpi toteutumista, onnistumisia sekä haasteita.
- Miten varmistetaan koulun digilaitteiden tehokas käyttö?
- Laitteiden sijoittelulla ja varaamisen tekeminen helpoksi opettajille.
- Jos varauksia ei ole, niin TVT-tutorit muistuttelevat opettajia aktiivisesti
- Kuka tai ketkä koulussa vastaavat teknisestä tuesta, pedagogisesta tuesta ja digipedagogiikan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä?
- ICT-tiimi: Henrikki Kattainen, Harri Kulo, TIina Turunen, Aatu Asikainen sekä Sami Varis
- Tekninen tuki
- Pedagoginen tuki
- Tvt-pedagogiikan kehittäminen, opetuskäytön seuranta sekä digitaalisiin sovelluksiin ja oppimateriaaleihin tutustuminen
TVT:n opetuskäyttö
Opettajilla ja koulunkäynninohjaajilla on käytössä Peda.net- ja O365 -tunnukset. ICT-tukihenkilön (Jarno Bruun) järjestämät koulutukset opettajille kohdennetaan TVT:n opetuskäyttöön luokissa ja oppilaiden taitojen parantamiseen. 1. luokkalaisille ja uusille oppilaille jaetaan ja otetaan käyttöön oppilasverkon tunnukset. Tunnuksilla oppilaat kirjautuvat oppilaskoneille ja omilla laitteilla koulun langattomaan verkkoon. Oppilaille luodaan koululla tarvittaessa Peda.net -tunnukset huoltajien suostumuksella, jotka ovat samaa muotoa kuin kirjautumistunnukset.
Opettajien TVT-osaamista kartoitetaan lukuvuoden alussa Kuopion TVT-OPS:n tavoitteiden avulla. Osaamiskartoituksen pohjalta TVT-vastaavat suunnittelevat ja toteuttavat opettajien taitojen jatko- ja lisäkoulutuksen. Koulutuksessa käytetään TVT-vastaavien osaamista, ICT-tukihenkilöä ja ulkopuolisia koulutuksia tarpeen mukaan. Opettajia kehotetaan myös jakamaan osaamistaan keskenään.
TVT-vastaavat osallistuvat heille järjestettyihin koulutuksiin ja tapaamisiin. Kiinnostuksen, tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan he osallistuvat myös muihin koulutuksiin.
Tavoitteena on, että koulussamme toteutetaan Kuopion TVT-opetussuunnitelmaa ja oppilaat saavuttavat heille asetetut taitotasot ja tavoitteet. Oppilaiden TVT-osaamista ja TVT-opsin toteutumista opetuksessa seurataan muutaman kerran lukuvuodessa. TVT-vastaavat huolehtivat seurannasta ja siihen liittyvistä jatkotoimista.
Koulun TVT –laitteiden ajanmukaisuutta ja toimivuutta seurataan jatkuvasti. TVT-laitteita uusitaan tarpeiden ja resurssien mukaan. Tavoitteena on saada koululle oppilaskäyttöön sopivia kannettavia laitteita kaupungin aikataulun mukaan.
Pirtin koulussa ollaan ottamassa käyttöön digitutormalli, jota kehitetään lukuvuoden 2020-21 aikana. Ict-tiimi rakentaa mallia yhdessä kaupungin mentoreiden kanssa. Tarkempi kuvaus mallista kirjataan kevään 2021 arviointiin. Apuna mallissa käytetään alla olevia esimerkkejä.
- Digitutor-oppilaaksi valitaan oppilaat 5-6 luokilta, valinnaisen tietotekniikan valinneista oppilaista. Tarvittaessa vastuuopettajien (tutor-opettajat) suorittama karsinta.
- Oppilaille opetetaan uusia teknologioita ja ohjelmia, jotka he opettavat eteenpäin.
- Oppilaat toimivat pareina tai pienissä ryhmissä ja opettavat ja auttavat uusien työtapojen käyttämisessä luokissa.
- Digitutor-oppilaille annetaan todistus toiminnasta.
- Auttavat perustaitojen opettamisessa alempien luokkien oppilaita. Tämä on kaikkein tärkein tehtävä ja auttaa (ainakin alkuopettajia myös oppituntien aikana).
Esimerkki digitutor-oppilaan työnkuvasta
- Ottavat ensimmäisinä haltuun uudet teknologiat koulussa
- Opettajan apuna oppitunneilla
- Opettajien ja oppilaiden neuvominen
- Koulutusvierailut opettajainhuoneessa
- Apuna tvt-laitteiden ylläpidossa
- Apuna juhlien ja tapahtumien järjestelyissä (av & ohjelmistot)
- Digi-välkkäritoiminta esim. pitkillä välitunneilla
Digitutoreina toimivat: Aatu Asikainen, Henrikki Kattainen, Harri Kulo ja Tiina Turunen