5 Asiakkuudet ja kumppanuudet

Osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteuttaminen

Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan toimenpiteet, joilla edistetään oppilaiden osallisuutta ja vaikuttamista.

Oppilaiden osallisuudella tarkoitetaan oppilaiden mahdollisuutta vaikuttaa koulun kehittämiseen ja heitä itseään koskevaan päätöksentekoon ja keskusteluihin koulussa. Koulussa tulee tietoisesti luoda ja tarjota oppilaille osallisuuden kokemuksia ja osallistumismahdollisuuksia heitä koskevista asioista päätettäessä.

Kaupungissa on luotu ja vakiinnutettu asianmukaiset lasten ja nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen toimintatavat osaksi lapsia ja nuoria koskevaa päätöksentekoa.

Oppilaiden osallistumisessa yhtenä toimintamuotona on oppilaskuntatoiminta. Oppilaskuntatoiminnan kehittämistä tuetaan keskitetysti mm. järjestämällä toiminnasta vastaaville opettajille koulutusta. Jokaisella koululla on oppilaskunta. Oppilaskunnan jäsenistä muodostetaan oppilaskunnan hallitus. Oppilaskuntatyötä koordinoi vastuuopettaja. Oppilaiden osallistuminen ja oppilaskuntatoiminta koulussa nivotaan kuntakohtaiseen lasten ja nuorten toimintaan.

Oppilaiden osallisuuden kokemisen kehittymistä arvioidaan joka toinen vuosi kouluterveystutkimuksella.

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan koulun oppilaskunnan toimintaa.

Linkit:
Perusopetuksen opetussuunnitelma: Yhtenäisen perusopetuksen toimintakulttuuri


Kodin ja koulun yhteistyö

Vanhempien kuulemiseksi koulujen tulee kehittää kodin ja koulun yhteistyötä. Koulun tulee olla aloitteellinen ja aktiivinen yhteistyön kehittämisessä. Siihen kuuluvat yhteiset keskustelut lapsen ja nuoren kasvusta ja kehityksestä, oppimisen ohjaamisesta ja oppilaan arvioinnista. Yhteistyöhön kuuluvat myös koulun kehittämiseen ja toiminnan arviointiin osallistuminen.

Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan säännöllisesti.

Vanhemmille tulee antaa tietoa ja välineitä, jotta he voivat osallistua opetussuunnitelman kehittämiseen. Kodin ja koulun yhteistyö auttaa molempia osapuolia vastaamaan oppilaan kasvua ja oppimista koskeviin haasteisiin. Kodin ja koulun yhteistyö edistää yhteisöllisyyden ja luottamuksen rakentumista.

Henkilöstöä tuetaan kodin ja koulun yhteistyössä. Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan ja kehitetään yhdessä huoltajien kanssa.

Koulu kuvaa kodin ja koulun yhteistyön vuosittaiset toimenpiteet ja ohjeistaa Wilman käytön periaatteet.

Kodin ja koulun yhteistyön keskeisenä tavoitteena on oppilaan, opetuksen ja kasvatuksen tukeminen yhteistyössä huoltajien kanssa. Huoltajia tiedotetaan riittävästi koulun toiminnasta. Huoltajille luodaan yhteistyömahdollisuuksia osallistua luokan, luokkatasojen ja koko koulun toimintaan.

Esimerkkejä yhteistyön järjestämiskäytänteistä:
- koulun tiedottamisen ja yhteistyökäytänteiden tulee olla suunniteltua ja laadukasta (viestintäsuunnitelma)
- yhteisölliset oppilashuoltoryhmät
- vanhempainyhdistys
- luokkatoimikunnat
- vanhempainillat ja muut yhteiset tapahtumat vanhempien kanssa
- oppimiskeskustelut
- koulun tapahtumiin osallistuminen

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan kodin ja koulun yhteistyön muodot.


Muut kumppanuudet ja sidosryhmät

Lukuvuosisuunnitelmaan kirjataan koulun muut yhteistyökumppanit ja sidosryhmät sekä kuvataan toimintaa.

Opettajia kannustetaan yhteistyöhön muiden opettajien kanssa alueellisesti ja eri kouluasteiden välillä. Muun sidosryhmäyhteistyön tulee olla pedagogisesti perusteltua, koulun opetus- ja kasvatustyötä yhteisöllisesti tukevaa.


Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Taina Vainio 044 718 4018
perusopetuspäällikkö Mika Kuitunen 044 718 5151

Koulun toimenpiteet

Esikoulut

Esikoulun ja koulun välille on vuosittain laadittu yhteistyösuunnitelma lukuvuoden alussa. Syksyn 2020 kummiyhteistyö esiopetuksen ja koulun välillä esiopetuksen vahvojen koronarajoitusten vuoksi jätetään toteuttamatta. Tarkastelemme tilannetta uudelleen 14.1.2021, jolloin kummiluokista ja yhteistyön toteutuksesta sovitaan tilanteen niin salliessa.


Yläkoulut

Yläkoulujen oppilaanohjaajat vierailevat 6. luokissa kevätlukukaudella. Yläkoulupaikan varmistuttua on 6. -luokkalaisilla vierailupäivä tulevassa koulussaan. Yläkoulu järjestää myös vanhempainillan 6. -luokkalaisten vanhemmille. Opetuksen järjestämisen kannalta olennainen tieto siirtyy yläkouluihin tiedonsiirtopalavereissa. Palvereihin osallistuvat 6. luokan opettajat, ala- ja yläkoulun erityisopettajat sekä muut oppimista suunnittelevat ylemmän asteen toimijat. Tiedonsiirtopalaveri pidetään hyvissä ajoin kevätlukukaudella ennen oppilaiden luokkasijoittelua yläkoulun seitsemänsiin luokkiin. Kevään 2021 tiedonsiirto/vanhempainilta järjestetään tarvittaessa etäyhteyksien avulla.

Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen

Oppilaskunta
Pirtin koulussa on aktiivinen oppilaskunta. Oppilaskuntaa edustaa oppilaskunnan hallitus. Jokainen koulun luokka valitsee oppilaskunnan hallitukseen varsinaisen jäsenen sekä varajäsenen. Jäsenet valitaan lukuvuonna 2020 - 2021 koko lukuvuodeksi. Ensimmäisen luokan edustajat valitaan toimimaan vasta kevätlukukaudelle. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu 1 - 2 kertaa kuussa tarpeen mukaan. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, sihteerin ja tiedottajan. Lukuvuonna 2020 - 2021 hallituksella on puheenjohtaja, kaksi sihteeriä ja kaksi tiedottajaa. 

Kerran vuodessa järjestetään oppilaskunnan suurkokous, johon osallistuvat kaikki oppilaat. Suurkokouksessa päätetään jostakin koko oppilaskuntaa koskevasta asiasta. Kokouksessa harjoitellaan myös kokouskäytänteitä.

Oppilaskunta oppii vaikuttamisen keinoja hallituksen ja kaikkien oppilaiden yhteisessä toiminnassa. Oppilaskunnan hallitus laajentaa toiminnallaan oppilaiden vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä pyrkii lisäämään koulun arkeen oppilaille mieleistä, viihtymistä edistävää toimintaa. Luokat voivat oppilasedustajansa välityksellä viedä hallituksensa pohdittavaksi oppimiseen ja oppimisympäristöihin liittyviä ideoita ja kehittämisen ehdotuksia. Yksi oppilaskunnan tärkeistä tehtävistä on myös Pirtin koulun yhteishengen vaaliminen ja sen kasvattaminen.

Koulukummitoiminta
Jokaisella ekaluokalla on oma kummi tai kummiryhmä. Koulukummi on auttamassa ja ohjaamassa koulunkäynnin alkutaipaleella. Kummitoimintaa jatketaan mahdollisuuksien mukaan myös muilla luokilla. 


Välkkäritoiminta
Pirtin koulussa toimii Välkkäri-toiminta, jonka puitteissa 5. -luokkalaiset koulutetaan ohjaamaan välituntileikkejä 1. - 2. -luokkalaisille. Välkkäri-kouluttajana toimii Pohjois-Savon liikunta. Syksyn aikana Välkkäri-toiminnasta vastaavat koulun 6. -luokkalaiset ja syksyn aikana toimintaan koulutettavat 5. -luokkalaiset ottavat vastuun toiminnasta kevään ajaksi.

Kodin ja koulun yhteistyö

Ekaluokkalaisten vanhemmille järjestetään yhteinen vanhempainilta elokuussa, muiden luokkatasojen vanhempainillat pidetään elo-syyskuun aikana. Teemoina ekaluokkalaisten illoissa ovat pienen koululaisen elämään liittyvät aiheet, erityisopetus ja koulun toimintatavat. Luokkakohtaisissa vanhempainilloissa teemoina ovat lapsen kouluarkeen liittyvät asiat (uudet oppiaineet, läksyasiat, unohdukset, poissaolot, arviointi yms.) sekä yhteydenpito kodin ja koulun välillä (Wilma).

Useimmissa Pirtin koulun luokissa toimivat luokan oppilaiden vanhemmista koostuvat luokkatoimikunnat. Luokkatoimikunnat järjestävät vapaa-ajan tapahtumia, joiden tavoitteena on luokan vanhempien tutustuminen ja yhteishengen luominen mukavan yhdessäolon merkeissä. Luokkatoimikuntien järjestämät tilaisuudet voivat olla hyvin monenlaisia yhteisistä peli-illoista tai pikkujouluista leirikoulumatkoihin.

Kaikki vanhemmat ovat tervetulleita kaikkiin koulun juhliin ja tapahtumiin tilojen sallimissa rajoissa. Tämän lisäksi koulussamme toimii tällä hetkellä aktiivinen vanhempainyhdistys. Vanhempainyhdistys osallistuu ekaluokkalaisten vanhempainiltaan. Vanhempainyhdistys järjestää koulullamme monenlaisia tapahtumia, kuten liikennetempauksen, elokuvaillan, glögitarjoilun vanhemmille koulun joulujuhlan yhteydessä ja harrastukset tutuksi-illan. Vanhempainyhdistys huomioi kevätjuhlassa kuudesluokkalaisia ja jakaa Reilu-stipendit oppilaille. Vanhempainyhdistyksen opettajaedustaja toimii tiedottavana linkkinä vanhempainyhdistyksen ja koulun välillä. Vanhempainyhdistys toimii yhteistyössä myös koulumme oppilaskunnan kanssa. Yhteisenä tempauksena on järjestetty esim. koulun piha-alueen maalaustalkoot.


Vanhempainyhdistyksen toimintasuunnitelma lukuvuodelle 2020-2021 löytyy koulun sivuilta Huoltajille => vanhempainyhdistys

Koulun erityisopetus toimii tiiviissä yhteistyössä niiden huoltajien kanssa, joiden lapsilla on erityisen tuen päätös. Vuosittaisissa HOJKS-palavereissa (HOJKS=henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma) konkretisoituu kodin ja koulun yhteistyön keskeinen tavoite: oppilaan opetuksen ja kasvatuksen tukeminen yhteistyössä huoltajien kanssa.

Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan säännöllisesti kunnan tasolla perusopetuksen yhteisten tavoitteiden mukaisesti (arviointikysely koulujen toiminnasta peruskoululaisten huoltajille).

Muut kumppanuudet ja sidosryhmät

Kallaveden seurakunta
Kallaveden seurakunta järjestää koulun koululaiskirkot kirkkovuoden kirkollisten juhlien yhteydessä sekä perinteisen lukuvuoden päätöskirkon.
Lisäksi seurakunta avustaa pyydettäessä ev.lut. uskonnon opetuksessa. Ortodoksisen seurakunnan kanssa on myös säännöllistä yhteistyötä. Gideonit jakavat Uudet testamentit syksyllä kaikille ev.lut. opetukseen osallistuville 4. luokan oppilaille.
Koulun ja Kallaveden seurakunnan yhteistyösopimus (kts. liite alhaalta) pitää sisällään myös aamunavauksia 2-3 krt/lukukausi.

Poliisi
Kuopion kaupungin koulupoliisi on tarvittaessa apuna vanhempainilloissa ja mm. koulun liikenneturvallisuustapahtumissa.

Kirjasto
Koulun kirjasto on osa Kuopion kaupungin koulukirjastolaitosta. Koulukirjaston materiaalihankinnoista vastaavat tehtävään nimetyt kirjasto-opettajat. He huolehtivat myös lainojen palauttamisesta, kirjojen hyllyttämisestä ja kirjastotilojen siisteydestä. Koulukirjasto-opettajat huolehtivat tarvittaessa myös henkilökunnan perehdyttämisestä. Kirjasto on auki sovittuina aikoina, jolloin lainauksesta huolehtivat luokanopettaja tai koulunkäynninohjaaja.

Koulun kirjastotoiminnasta vastaavat opettajat ovat tiiviissä yhteistyössä kaupungin kirjaston kanssa. Kuopion kaupungin kirjasto avustaa koulun kirjastovastaavia lainausyhteistyössä sekä järjestää oppilaille suunnattuja tutustumiskäyntejä kaupungin kirjastoon ja kirjavinkkausta. Kaupungin kirjaston väki vierailee myös koululla pyydettäessä.

Koulun budjettiin varataan vuosittain määräraha aineistohankinnoille. Kirjaston toimintaa kehitetään käytettävissä olevien määrärahojen mukaan kuunnellen oppilailta ja henkilökunnalta tulevia ehdotuksia.

Lukuharrastusta ylläpidetään kehittämällä koulun omaa kirjastotoimintaa, varaamalla luokissa aikaa lukemiseen sekä kirjallisuuden käsittelemiseen ja opettamiseen. Kirjallisuuteen tutustumisessa hyödynnetään aina oppilaiden omia kirjavinkkauksia. Oppilaille järjestetään lukuvuoden aikana lukuvälkkiä, jolloin oppilaat voivat lukea valvotusti kirjaston tiloissa. Luokkatasot voivat halutessaan suorittaa myös lukudiplomeja. Koululla käy perjantaisin myös kaupungin kirjastoauto. Henkilöstölle on järjestetty henkilökuntahuoneeseen oma lainaushylly.


Muut yhteistyökumppanit

Urheiluseurat (Kalpa, Puijo Wolley, Kuopion Tanssiseura, Kuopion Tennisseura, Kups jne.) järjestävät liikuntatapahtumia oppilaille vuoden mittaan. Kerhotoimintaa koululla järjestävät Lasten kulttuurikeskus Lastu sekä Kansalaisopisto. Koulumme oppilaat osallistuvat myös kaupungin Liikunta- ja kulttuuripolkujen toimintaan.

Jätekukko
Pirtin koulu jatkaa lukuvuoden alkaessa kesken jäänyttä kummikouluvuottaan Jätekukon kummikouluna.


Lisäksi koulu tekee yhteistyötä alueella toimivien yritysten, kuten K-Market Pirtin kanssa.

Yhteistyön toteutumista yhteistyökumppaneiden kanssa arvioidaan vuoden aikana yhteisissä suunnittelupalavereissa sekä uutta suunnitelmaa laadittaessa.

Osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteuttaminen 
Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen – Kuopion Lasten Parlamentti