6 Kasvatus ja oppiminen

Koulun pedagogiikan kehittäminen

Kaikissa Kuopion peruskouluissa noudatetaan Kuopion perusopetuksen opetussuunnitelmaa.

Koulukohtaisessa opetussuunnitelmassa ja lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan koulukohtainen toiminta ja mahdolliset erityispiirteet.

Kuopion kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelman
pohjana on Valtioneuvoston asetus 28.6.2012 perusopetuksen tavoitteista ja tuntijaosta sekä Opetushallituksen antamat opetussuunnitelman perusteet.

Kuopion perusopetuksen tuntijako

Koulun toimintakulttuurin sekä oppimisympäristöjen ja työtapojen kehittämisen tavoitteet, yhteiset toimintaperiaatteet sekä yhteistyön ja muun käytännön toteutus kuvataan koulun lukuvuosisuunnitelmassa. Opettaja aktivoi oppilaita ja vastaa, että he ovat ikätasonsa huomioiden suunnittelemassa, asettamassa tavoitteita ja arvioimassa oppimistaan. Oppilaat osallistetaan ryhmän, luokan ja koko koulun toimintaan. Oppilaita osallistava toiminta kuvataan koulun lukuvuosisuunnitelmassa.

Luokanopettajat ja -ohjaajat käyvät henkilökohtaiset oppimiskeskustelut oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa lukuvuoden aikana, ks. Arviointi

Koulun tulee huolehtia oppilasarvioinnin yhdenmukaisuudesta. Rehtori vastaa, että opettajat suunnittelevat opetusta ja toteuttavat arvioinnin yhdessä. Koulu tiedottaa arvioinnista oppilaita ja huoltajia. Monipuolisen oppilasarvioinnin kehittäminen on lukuvuoden 2020 - 2021 painopistealue. Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan toimenpiteet, joilla edistetään oppilasarvioinnin monipuolisuutta.


Monialaisen oppimiskokonaisuuden (MOK) toteuttamisen periaatteet


Vuosittain toteutetaan vähintään kaksi laajaa monialaista oppimiskokonaisuutta, joista toinen voi olla kuntakohtainen ja toinen koulukohtainen. Lukuvuoden 2020 - 2021 kuntakohtainen monialainen oppimiskokonaisuus on ilmastonmuutos. Kuntakohtainen monialainen oppimiskokonaisuus toteutetaan yhtenäisenä viikon kestävänä jaksona.

- MOK-viikolle voidaan tehdä oma työjärjestys
- Oppilaan työaika on oppilaan vuosiviikkotuntimäärä (esim 3. luokka 23 tuntia, 8. luokka 29 tuntia)
- Opettajan työaika on työjärjestykseen sijoitettu työmäärä

Mikäli koulukohtainen MOK jakautuu pitemmälle ajanjaksolle, tulee huolehtia että
- oppilaalla on MOKia oma vuosiviikkotuntimäärä
- oppilaalla on mahdollisuuksia opiskella erilaisissa ja eri-ikäisten oppilaiden ryhmissä ja työskennellä useiden eri aikuisten kanssa
- MOK tarjoaa mahdollisuuksia yhdistää koulun ulkopuolinen oppiminen koulutyöhön
- MOK vahvistaa tiimiopettajuutta

Lukuvuosisuunnitelmaan merkitään MOKien ajankohta ja kesto, aihe ja oppilaiden osallisuus. Tarkempi kuvaus MOKeista on koulujen kotisivulla ennen MOKien alkamista.

Tieto- ja viestintäteknologia (tvt)

Tieto- ja viestintäteknologian (tvt) osaaminen on keskeinen kansalaistaito. Kuopion peruskouluissa turvataan kaikille oppilaille tasapuoliset mahdollisuudet tvt-taitojen kehittämiseen. Näitä taitoja opitaan ja hyödynnetään suunnitelmallisesti ja monipuolisesti kaikilla vuosiluokilla. Tvt:n avulla kannustetaan oppilaita aktiivisuuteen, lisätään oppilaiden osallisuutta ja luodaan mahdollisuus luovuuteen sekä henkilökohtaisten työskentelytapojen ja oppimispolkujen löytämiseen. Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään yhteisöllisenä työvälineenä, minkä kautta vahvistetaan vuorovaikutustaitojen ja ajattelun taitojen kehittymistä. Tvt:n taitoja opitaan hyödyntämään vastuullisesti ja tarkoituksenmukaisesti osana koulun arkea. Oppilaiden osaamisen tasoa seurataan säännöllisesti toteutettavilla kyselyillä.


Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Taina Vainio 044 718 4018
perusopetuspäällikkö Mika Kuitunen 044 718 5151

Koulun toimenpiteet

Oppilaiden osallisuus ja oppilaskuntatoiminta

Oppilaskuntatoiminnan tavoitteena on, että oppilaat pääsevät vaikuttamaan ja harjoittelevat vastuun kantamista yhteisten asioiden hoitamisessa. Kaikki Pirtin koulun oppilaat osallistuvat oppilaskuntatoimintaan. Jokainen luokka valitsee varsinaisen jäsenen ja varajäsenen koulun oppilaskunnan hallitukseen. Syntyvässä hallituksessa on näin edustaja jokaisesta luokasta. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu säännöllisesti, suunnittelee oppilaskunnan toimintaa ja käsittelee oppilaiden esille tuomia asioita. Toimintaa ohjaamassa on kaksi opettajaa. Pyrkimyksenä on oppilaiden aktiivinen osallistuminen. Oppilaskunnan luokkaedustajat tuovat luokkiensa ehdotuksia ja ajatuksia oppilaskunnan hallitukselle pohdittavaksi ja tiedottavat oppilaskunnan hallituksen päätöksistä luokissaan. Ohjaavat opettajat huolehtivat osaltaan oppilaskunnan hallituksen päätösten tiedottamisesta koulun muille aikuisille ja sovittujen asioiden eteenpäin viemisestä. Lukuvuonna 2020 -2021 oppilaskunnalla on käytössään kaksi ilmoitustaulua. Hallituksen jäsenet toimivat koko lukuvuoden. Hallitus on valinnut puheenjohtajan, 2 sihteeriä ja 2 tiedottajaa. Ensimmäisen luokan edustajat aloittavat kevätlukukaudella.

Osallistumista ja päätöksentekoa harjoitellaan osana koulun arkea ja juhlaa erilaisissa tilanteissa ja tilaisuuksissa. Oppilaat saavat kokemuksia tavoitteiden asettamisesta, suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista osallistuessaan toimintaan. Myös vastuun kantamista harjoitellaan. Luokan edustaja oppilaskunnan hallituksessa on linkki luokan, hallituksen sekä muun koulun välillä. 
 
Oppilaskunnan hallitus suunnittelee lukuvuoden toiminnan ohjaavien opettajien kanssa. Yhdessä suunniteltu toteutetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Lukuvuonna 2020 - 2021 osa oppilaskunnan lukuvuosisuunnitelmaa on myös toiminta muuttuneissa olosuhteissa. 

Jätekukon kummikouluna lukuvuonna 2019 -2020 oppilaskunnan hallitus toimi kestävää kehitystä suunnittelevana ja toteuttavana ryhmänä. Kummitoiminta jatkuu myös lukuvuonna 2020 -2021. Oppilaskunnan hallitus toimii toimintaa suunnittelevana sekä omalta osaltaan toteutuksesta vastaavana ryhmänä.

Oppilaskuntaa ohjaavat opettajat tukevat, ohjaavat ja mahdollistavat toimintaa. Lukuvuonna 2020 - 2021 ohjaavina opettajina toimivat edelleen Mirja Klemetti ja Kirsi Kauppinen. 

Myös Pirtin koululla on edustus Kuopion Lasten parlamentissa. Syyslukukauden 2020 alussa valitaan uudet edustajat kaksivuotiselle toimintakaudelle. Edustajat osallistuvat Lasten parlamentin kokouksiin, jotka pidetään Kulttuuriareena 44: n tiloissa.


Pirtin_oppilaskunta_toimintasuunnittelma_2020_2021.docx


Opetussuunnitelma

Pirtin koulussa noudatetaan Kuopion perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Koko henkilökunta osallistuu opetussuunnitelman kehittämiseen pitkin lukuvuotta.

Koulun pedagogiikka ja y
hteisöllisyys

Suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan yhteisiä tekemisiä oppilaslähtöisesti niin, että jokainen pääsee ääneen, tulee kuulluksi ja pääsee osallistumaan erilaisiin kouluelämää koskeviin päätöksiin (oman luokan, luokka-asteen ja koko koulun tasolla). Kannustetaan ja ohjataan oppilaita hyvään kaveruuteen oman luokan, luokka-asteen ja koko koulun tasolla. Järjestetään mahdollisuuksia uusien kaverisuhteiden syntymiselle erilaisten toimintatapojen avulla (esimerkiksi liikuntavälitunnit tai erilaiset pari- ja ryhmäjaot). Pari- ja ryhmätyötaitoihin kiinnitetään huomiota: asetetaan tavoitteita, ohjataan, harjoitellaan ja arvioidaan onnistumista. 


Jokaiselle oppilaalle pyritään takaamaan mahdollisuus omatasoiseen oppimiseen sekä rauhallinen oppimisympäristö. Tehokas oppiminen saavutetaan hyvään työrauhaan panostamalla sekä käyttämällä ajanmukaisia opetusmenetelmiä. Toiminnallisuutta ja sen kokeilemista eri muodoissaan suositaan. Oppimismyönteistä ilmapiiriä edistetään pitämällä kiinni yhteisesti sovituista säännöistä, jolloin kenellekään ei ole epäselvää, kuinka erilaisissa tilanteissa tulee toimia.Oppilaiden poissaoloja seuraa luokanopettaja, joka merkitsee poissaolot Wilmaan. Toistuviin ja epäselviin poissaoloihin puututaan välittömästi yhteistyössä huoltajien kanssa. Tarvittaessa poissaolot käsitellään oppilashuoltoryhmässä. Kurinpitomenettelyä toteutetaan perusopetuslain mukaisesti.

Opettaja arvioi yksittäisen oppilaan tukiopetuksen tarpeen ja antaa sen mukaisesti tukiopetusta tarvittaessa. Osa-aikaista eli laaja-alaista erityisopetusta antaa koulun laaja-alainen erityisopettaja sekä jossain määrin erityisluokanopettajat.

Oppiaineissa on otettu käyttöön kirjojen rinnalle tai asemesta sähköistä materiaalia oppiaineen luonteen mukaisesti. Oppilaita ohjataan hyödyntämään sähköisiä materiaaleja myös kotikäytössä.

Arviointi

Pirtin koulussa arviointi perustuu Kuopion opetussuunnitelman pohjalta laadittuihin oppilaskohtaisiin tavoitteisiin, jotka kirjataan syksyllä täytettäviin oppimiskeskustelulomakkeisiin. Oppilas kirjaa itse omat tavoitteensa lomakkeeseen. Huoltaja tutustuu oppilaan kirjaamiin tavoitteisiin. Tavoitteiden saavuttamista tarkastellaan oppilaan itsearvioinnin perusteella oppimiskeskustelussa marras-tammikuussa, jossa on läsnä opettajan lisäksi oppilas huoltajineen. Luokanopettaja tiedottaa keskusteluaikataulusta huoltajia.

Väliarviointi toteutetaan kaikilla luokka-asteilla oppimiskeskusteluna.

Lukuvuoden lopussa kaikki oppilaat saavat lukuvuositodistuksen. Ennen kevään arviointeja, oppilasarvioinnin käyttäytymisen kriteerit avataan yhtenäisyyden turvaamiseksi.

Uuden opetussuunnitelman mukaisesti oppiasarvioinnin tulee olla läpinäkyvää, interaktiivista ja oppilaan vahvuudet huomioivaa. Opettajan suorittaman arvioinnin lisäksi myös oppilaiden tulee arvioida omaa työskentelyään ja oppimistaan itsearvioinnin kautta. Oppilaan arvioinnilla tuetaan tavoitteiden toteutumista ja oppilaiden tulee tietää, millä perusteella heidän suorituksiaan arvioidaan. Oppilaiden kanssa käydään läpi koulun alkaessa, miten oppiaineen jatkuvaa arviointia toteutetaan ja kuinka kyseistä ainetta opiskellaan. Arvioinnin tulee olla monipuolista, tasapuolista sekä yhtenäistä perustuen jatkuvaan näyttöön. Monipuolinen, jatkuva arviointi myös vähentää kokeiden painoarvoa. Luotettava arviointi on mahdollista myös ilman koetta. Huoltajalle arviointi antaa tietoa arviointiperusteista ja oppilaan edistymisestä. Arviointi myös auttaa huoltajaa tukemaan lasta opiskelussa ja opintoihin liittyvissä valinnoissa sekä kasvussa ja kehittymisessä.


Monialaisen oppimiskokonaisuuden (MOK) toteuttamisen periaatteet
Toteutetaan Kuopion mallin mukaisesti syksyllä 2020: Ilmastonmuutos viikolla 47. 
  • Toteutetaan pääsääntöisesti luokkatasoittain vallitseva epidemiatilanne huomioiden. Luontainen yhteistyö yli luokkatasojen esim. LYKKY ja kummitoiminta.  
  • Luokkatasot suunnittelevat tarkemman sisällön, joka pohjautuu OPS:n sisältöihin ja tavoitteisiin.
    • Viikon aikana aihetta käsitellään monipuolisesti eri oppiaineissa ja lukujärjestys noudattaa pääsääntöisesti normaalia viikkorytmiä. Luokkatason sisällä tehdään yhteisprojekteja.
    • Viikon aikana vaihtotunnit pidetään, ellei opettajien kesken toisin sovita
      • Kieltenopetus pyritään järjestämään lukujärjestyksen mukaisesti ja niiden opetuksessa huomioidaan ilmastonmuutos. 
      • UO: tunti omalla paikallaan.
      • S2 opetus ryhmien sisällä.
      • Liikuntatunnit (myös vaihtotunnit) pidetään, ellei opettajien kesken ole toisin sovittuna

  • Oppilaan työaika on oppilaan vuosiviikkotuntimäärä.
  • Opettajien työaika on työjärjestykseen sijoitettu työmäärä. 
  • Oppilaat osallistuvat MOK-viikon suunnitteluun ja toteutukseen.
  • MOK-viikolla ilmastonmuutosta käsitellään kaikissa oppiaineissa ja laaja-alaiset oppimiskokonaisuudet huomioiden. 
  • MOK-viikon arviointi on osa jatkuvaa näyttöä ja arviointia tehdään kaikissa oppiaineissa.  
Kirje huoltajille:

Pirtin koulussa opiskellaan ilmastonmuutosaiheista MOK-viikkoa viikolla 47. Oppilaat tulevat opiskelemaan aihetta koko viikon ajan, eri oppiaineiden tunneilla ja oppiaineita yhdistäen. Oppilaat opiskelevat oman luokkatason sisällä. Oppilaiden lukujärjestys pysyy viikon ajan ennallaan. MOK-viikolla ilmastonmuutosta käsitellään eri oppiaineissa ja laaja-alaiset oppimiskokonaisuudet huomioiden. MOK-viikon arviointi on osa jatkuvaa näyttöä ja arviointi painottuu joidenkin oppiaineiden kohdalla


Keväällä 2021 toteutetaan pitempikestoinen MOK-kokonaisuus: Pirtin arvot
  • Koko kevään mittainen kokonaisuus, koulun suunnitteluryhmä koordinoi suunnittelua ja toteutusta
  • Toteutetaan pääsääntöisesti luokkatasoittain vallitseva epidemiatilanne huomioiden. Luontainen yhteistyö yli luokkatasojen esim. LYKKY ja kummitoiminta.
  • Luokkatasot suunnittelevat tarkemman sisällön, joka pohjautuu OPS:n sisältöihin ja tavoitteisiin.
  • Oppilaat osallistuvat MOK-viikon suunnitteluun ja toteutukseen.
  • MOK-kokonaisuutta käsitellään kaikissa oppiaineissa ja laaja-alaiset oppimiskokonaisuudet huomioiden. 
  • MOK-vkokonaisuuden arviointi on osa jatkuvaa näyttöä ja arviointia tehdään kaikissa oppiaineissa.  

Liitteet:

Pirtin koulu, syksy 2020 MOK: Ilmastonmuutos