Koulun toimenpiteet

Pirtin koululaiset osallistuvat kaupungin järjestämään uimaopetukseen Kuopion koululiikunnan antaman aikataulun mukaisesti. Uimaopetuksesta vastaavat uimahallin uimaopettajat. Kuitenkin luokanopettaja on vastuussa ryhmästä koko uimaopetuksen ajan.
Tämän lisäksi Pirtin koululaisilla on mahdollisuus uintiin myös Lippumäen uimahallissa. Riippuen ryhmänsä koosta ja taidoista opettaja voi halutessaan viedä oppilaat uimaan liikuntatuntien aikana. Sekä tyttöjen että poikien ollessa samassa liikuntaryhmässä, opettajan on valvottava oppilaiden käytöstä molempien sukupuolien puku- ja pesutiloissa. Opettajalla on siis oltava mukanaan avustaja tai ohjaaja. Vastuu uimaopetuksesta ja valvonnasta on yksinomaan opettajalla.

Pirtin hiihtokilpailut järjestetään sään salliessa helmikuun viimeisellä viikolla koulun lähiympäristössä. Pirtin koululaisilla on mahdollisuus mennä luistelemaan Lippumäen jäähalliin syyslukukaudella viikolla 45. sekä kevätlukukaudella viikolla 17..
Kuopion koululiikunnan järjestämistä tapahtumista Pirtin koulun oppilaat osallistuvat koulufutikseen, koulusählyyn, koululaisuinteihin ja uimapromootioon sekä Kalankassan maastojuoksuun. Tämän lisäksi oppilaat osallistuvat helmikuussa järjestettävään koululaisluisteluun satamassa. Eri urheiluseurojen tarjoamiin lajin tutustumistunteihin lähdetään aina mukaan, jos sellaisia on lukuvuonna tarjolla. Syys- ja hiihtolomien aikana tarjottavista liikunnallisista mahdollisuuksista tiedotetaan oppilaille sekä heidän huoltajilleen.

Kulttuuripolulla oppilaat pääsevät osallistumaan kulttuuripalveluihin sekä tutustumaan kulttuurin ja taiteen erilaisiin sisältöihin itse kokien. Kulttuuriasioita vie eteenpäin koulussa Kulttuurikuriiri, joka hoitaa henkilökunnalle tiedottamisen Uutiskirjeellä. Myös Kulttuurikello – julkaisusta jokainen opettaja voi valita ryhmälleen sopivia kohteita.
Supersyyslomasta ja Hyperhiihtolomasta tiedotetaan koteihin. Lokakuun Vilimit- viikolle sekä tammikuun lopun Pakkaspäiville osallistutaan oppilaiden kanssa mahdollisuuksien mukaan.
Koulussa käy satunnaisesti myös ulkopuolisia ryhmiä ja / tai esiintyjiä, joiden esityksiin osallistumisesta päättää opettajakunta.