Kuuntele tunnilla. Tämä helpottaa kotitehtävien tekemistä ja kokeisiin valmistautumista.
Tee kotitehtävät joka ilta. Voit kirjoittaa niistä muistiinpanot, jotka helpottavat myöhemmin kokeisiin lukemista.
Suunnittele aikataulusi lukemiseen etukäteen. Kun noudatat lukusuunnitelmaa, saat muun ajan vapaaksi. Vapaa-aika ei täyty ”pitäisi lukea” -ajatuksista.
Kokeisiin kannattaa lukea koealueesta ja lukutahdistasi riippuen useana päivänä.
Kokeeseen lukeminen
Rauhoita ympäristösi. Mieti, miten ja mihin aikaan opit parhaiten. Olisiko työpöytä tai oman huoneen sohva hyvä paikka lukea?
Älä hypi aiheesta toiseen. Keskity vain yhteen alueeseen kerralla.
Luo kokonaiskuva lukemalla jakson sisällysluettelo ja otsikot lävitse.
Syvenny lukemalla alue tarkasti läpi omaan tahtiisi. Muistat asiat parhaiten, kun yrität ymmärtää, mistä on kyse. Ulkoa opetellut asiat katoavat nopeasti mielestä.
Tee muistiinpanoja. Voit esimerkiksi kirjoittaa pääkohtia ylös tai tehdä käsitekartan. Muistiinpanot helpottavat muistamista ja asioiden kertaamista.
Kokeile erilaisia opiskelutekniikoita, jotta saisit selville, miten opit parhaiten. Kokeile hassultakin tuntuvia juttuja.
Luettuasi kappaleen tiivistä sen pääkohdat ilman, että katsot kirjasta. Voi tehdä sen joko kirjoittamalla, piirtämällä tai puhumalla. Jos et muista jotakin, katso kohta uudestaan.
Jos lukemisen aloittaminen tuntuu hankalalta päätä, että luet tänään vain 15 min. Aloittaminen helpottuu ja saatat halutakin lukea pidempään.
Kokeile musiikin kuuntelua. Musiikki voi toimia lukemisen rytmittäjänä, joillakin se voi haitata keskittymistä.
Muista!
Lepää, ulkoile ja tee asioita, joista pidät. Ne auttavat jaksamaan.
Jos aihealue tuntuu hankalalta, mieti, kuka voisi auttaa. Pyydä apua perheenjäseniltä tai kavereilta. Kysy opettajalta mahdollisuutta tukiopetukseen.
Älä mene tunteidesi mukana. Jos ahdistus iskee, älä ajattele, ettei tästä tule mitään tai asia on liian vaikea. Pysy rauhallisena ja ota koe haasteena vastaan. Panikointi estää toimimasta.
Älä aina usko, kun muut sanovat, etteivät ole lukeneet yhtään ja saavat silti hyviä numeroita. Kaverit saattavat vähätellä kokeeseen käyttämäänsä aikaa.
Älä murehdi liikaa huonosti mennyttä koetta. Riittää, että yrittää parhaansa; Aina ei voi jaksaa tai suoriutua hyvin.
Kokeet
Mene ajoissa nukkumaan kokeita edeltävänä iltana. Jos et saa nukuttua hyvin, muista silti, ettei yksi huonosti nukuttu yö pilaa suoristustasi. Urheileminen edellisenä päivänä purkaa stressiä.
Jos sinulla on tapana panikoida, älä lue enää koepäivänä. Anna mielesi rauhoittua.
Lue ensin kaikki kysymykset huolellisesti läpi. Varmista, että vastaat juuri siihen, mitä kysytään.
Jos koetilanne ahdistaa, voit lukea ja vastata kysymyksiin yksi kerrallaan. Älä siis lue kaikkia kysymyksiä heti läpi. Varmista kuitenkin, että aika riittää vastaamiseen. Tai sitten valitse helpoin kysymys ja vastaa siihen ensimmäiseksi.
Koetta ei tarvitse tehdä järjestyksessä, voit vastata joko helpoimpiin tai vaikeampiin kysymyksiin ensin. Aloittamalla helpoimmista saat itseluottamusta vaikeita tehtäviä varten.
Keskity omaan suoritukseesi. Älä vilkuile muiden etenemistä.
Jos tuntuu, ettet muista mitään ja pää tyhjenee, rauhoita itsesi ja hengitä syvään. Voit sulkea silmäsi ja ajatella hetken jotain muuta.
Ennen esseevastauksen kirjoittamista kirjoita vastauksen pääkohdat erilliselle paperille. Näin voit rauhassa keskittyä kirjoittamiseen ilman pelkoa asioiden unohtamisesta.
Jos koetilanteet jännittävät, juttele luotettavalle aikuiselle kuten vanhemmille tai opettajalle. Heidän kanssaan voi miettiä ratkaisuja tilanteeseen.
Jos sinusta tuntuu, että tarvitset aikaa vastaamiseen enemmän kuin yhden oppitunnin, ilmoita siitä rohkeasti opettajalle.
Voit usein vastata kokeen kysymyksiin myös suullisesti.